Ero sivun ”Kangasalan kirkko” versioiden välillä

 

Kangasalan kirkko on suosittu vihkikirkko ja kesäaikana se on [[tiekirkko]]na. Kirkossa pidetään jumalanpalvelus joka sunnuntai klo 10.

 

Kangasalan seurakunta erosi Pirkkalan seurakunnasta vuonna 1366 itsenäiseksi seurakunnaksi. Kangasalan varhaisin kirkollinen keskus sijaitsi 1600-luvulle asti Liuksialassa. Vanhin kirjallinen maininta Liuksialan kirkosta on vuodelta 1646, jolloin piispa Iisak Rothovius määräsi kirkon rakennettavaksi uudelleen. On kuitenkin hyvin mahdollista, että kirkko oli ainakin toinen samalla paikalla. Puukirkon vieressä on ollut satakuntalaiseen tapaan kivinen sakasti. Kirkon vanhaan ikään viittaa myös tieto, että paikka oli kirkon haltuun otettu vanha uhrilehto.

Tornissa on kolme kelloa. Kaksi kelloista ovat 1700-luvulta: isommassa kellossa on vuosiluku 1777 ja pienemmässä 1787. Alun perin kelloja soitettiin Tapulinmäen tornista, mutta vuodesta 1800 asti kellot ovat olleet paikoillaan nykyisessä tornissa. Kolmannen kellon lahjoitti kirjailija Jalmari Finne seurakunnalle vuonna 1934. Nykyisin kellojen soitto on automatisoitu. 1600-luvulla saadut kirkonkellot on perimätiedon mukaan upotettu ison vihan aikana nykyisen Ukkijärven pohjaan. Tarinoiden mukaan järveen upotettujen kellojen soittoa saattaa joskus yhä kuulla. Kellotornin huippu on ollut valaistu 1970-luvulta lähtien. Se muistuttaa siitä, että kirkko on kuin palava kynttilä, joka pimeälläkin osoittaa kohti taivasta.

 

 

Kirkkoa korjattiin muun muassa vuonna 1839. Silloin uusittiin ikkunoita, lattia tasoitettiin ja korotettiin, ja vanhojen lankkujen päälle vaihdettiin pontatut lankut. Kirjalaudat ja lehterit korjattiin sekä penkit uusittiin. Alttarista tehtiin puoliympyrän muotoinen. Myös kirkon väritystä uusittiin. Ovista tuli mustat ja ikkunanpuitteista siniset. Seinät valkaistiin liimavärillä. Katto maalattiin vaaleansiniseksi, ja sinne tänne maalattiin enkelin kuvia. Vuonna 1823 kirkkoon oli saatu myös uusi alttaritaulu, joka esittää Jeesusta rukoilemassa Getsemanessa. Alttarikokonaisuus on tältä ajalta.

Bror Axel Thulé laajensi isänsä Anders Thulén perustaman verstaan urkutehtaaksi. Vuonna 1911 urkutehdas siirtyi Thulén pojalle Martti Tulenheimolle. Thulét suomensivat 1900-luvun alussa nimensä Tulenheimoksi. Martti Tulenheimon jälkeen tehtaan toimintaa jatkoi tämän poika Pertti Tulenheimo. Hänen kuolemansa jälkeen tehdas lopetti toimintansa. Urkutehtailijat ovat osallistuneet aktiivisesti myös kunnalliseen ja poliittiseen toimintaan. Pertti Tulenheimon aikana tehdas oli alallaan Pohjoismaiden suurin.

 

 

Vuoden 1896 remontti oli seurakunnalta suuri panostus niin taloudellisesti kuin myös siksi, että suunnittelijaksi palkattiin Stuttgartissa arkkitehdiksi valmistunut Josef Stenbäck. Remontissa poistettiin lattialankut ja kirkon pohja täytettiin soralla ja päällystettiin sementti-iskoskerroksella. Ovet, sivulehterit, virsitaulut ja penkit uusittiin. Ikkunoita ja urkulehteriä laajennettiin sekä alttari ja saarnatuoli korjattiin. Sisätilat maalattiin. Kirkon sisäkatto vuorattiin pahvilla ja päällystettiin palttinakankaalla. Sisäkatto maalattiin öljyvärillä ja koristeltiin tähdin. Katto edusti keskieurooppalaista barokkityyliä.

Vuonna 1907 kirkko sai toiset urkunsa, mutta julkisivu säilyi samana. Uudistus oli kuitenkin niin perusteellinen, että urut saivat uuden opusnumeron 190. Kirkko sähköistettiin 1920-luvulla. 1930-luvun alussa keskusteltiin myös lämmityksen muuttamisesta sähköiseksi, mutta loppujen lopuksi päätettiin kustannussyistä pitäytyä puulämmityksessä. 

 

Vuonna 1955 valmistuneessa kirkon korjauksessa hävitettiin poikkisakaroiden parvet, uusittiin virsitauluja ja lisättiin valaistusta seinälampettien avulla. Suurin muutos oli 1890-luvun tähtitaivaan peittäminen vaaleanvihreällä värillä. Syyn tähän on kerrottu olleen se, että seurakuntalaiset keskittyivät saarnan kuuntelun sijasta tähtien laskemiseen. Kirkko sai myös uudet urut ja vanhojen urkujen fasadi siirrettiin sivuoven päälle koristeeksi. Uudet urut olivat sähköpneumaattiset, joten vanhaan fasadiin pystyttiin sisällyttämään kolme urkupöydästä soitettavaa äänikertaa, jotka olivat soitettavissa 1980-luvun remonttiin asti uusilla uruilla erillisellä sormiolla. Fasadin takana ovat siis soineet uudet urkupillit. Kirkko vihittiin uudelleen 22.12.1954 ja urut 11.12.1955.

 

 

Kirkon eteiseen tehtiin vuonna 1979 saniteettitilat. Vuosien 1978−1982 toiminta- ja taloussuunnitelmassa oli myös kiinnitetty huomiota valaistuksen vähäisyyteen ja sisämaalauksen kulumiseen. Lisäksi suunniteltiin kellojen soiton koneistamista. Museovirasto antoi korjauksiin liittyen lausuntonsa, jonka mukaan suunnittelun lähtökohtana oli pidettävä silloisen tilanteen ja 1890-luvun korjausten asun säilyttämistä. Arkkitehdiksi valittiin Seppo Rihlama toimistoineen (Arkkitehtitoimisto Rihlamo-Lehtonen-Luoto). Arkkitehti aloitti suunnittelun keväällä 1984, ja kirkkovaltuusto hyväksyi lopullisen korjaussuunnitelman maaliskuussa 1986.  

Korjaustöiden yhteydessä uusittiin myös kirkkotekstiilit. Suunnittelussa auttoivat kangasalalaiset tekstiilitaiteilijat Meri Haavisto ja Helinä Jaakkola. Seppo Rihlama suunnitteli antependiumit ja kukin Kangasalan Marttayhdistyksistä valmisti niistä yhden talkootyönä. Kirkko vihittiin uudelleen 18.10.1987. Urkujen julkisivumaalausta ei kuitenkaan ollut ehditty tehdä vielä loppuun, joten urut vihittiin käyttöön muutamia kuukausia myöhemmin 13.3.1988.

 

 

Tällä hetkellä kirkko on sisältä osin 1980-luvun lopun remontin asussa ja osin kesällä 2017 tehdyn remontin asussa. Kirkossa on säilynyt esineistöä myös edellisistä kirkoista. Alttariseinälle ja sen molemmille puolille sijoitetut puiset pyhimysveistokset ovat Liuksialan kirkosta. Veistokset on ajoitettu 1400-luvulle. Saarnatuolin vieressä on Pyhä Henrik, vastapäätä apostoli Johannes ja alttarin vieressä sureva Neitsyt Maria. Erityisesti Neitsyt Mariaa esittävässä veistoksessa on vielä näkyvillä jäänteitä patsaan värityksestä.

Kangasalan kirkko on saanut tunnustusta esteettömyydestään ja saavutettavuudestaan. Vuonna 2000 Kangasalan kirkolle myönnettiin Invalidiliiton kunniakirja vammaisuuden ja esteettömyyden huomioimisesta. Radio Dein kuuntelijat valitsivat vuonna 2016 Kangasalan kirkon Suomen saavutettavimmaksi kirkoksi.

 

 

Nykyinen kivikirkko valmistui 1767, mutta kirkon itäpuolelle ja sen ympärille on haudattu vainajia yli sata vuotta tämän jälkeenkin. Vanhan hautausmaan vanhimmat hautakivet ovat 1700-luvun lopulta. Vanhan hautausmaan lisäksi Kangasalla on lisäksi kaksi muuta hautausmaata, 1900-luvun alussa perustettu Läntinen hautausmaa keskustassa ja 1930-luvulla perustettu Itäinen eli Huutijärven hautausmaa.

 

Vanhalla hautausmaalla on Finnen sukuhauta. Jalmari Finne oli Kangasalla syntynyt kirjailija, suomentaja, teatterinjohtaja sekä suku- ja asutushistorioitsija. Finne halusi hautamuistomerkillä kunnioittaa äitinsä Wilhelmina Finnen muistoa. Jalmari Finne on lahjoittanut Kangasalan seurakunnalle ehtoollisastiaston, messukasukan, kastemaljan, kirkonkellon sekä muistokiven  ”Heille, jotka ovat unohdetut”.

 

==Kirkkoherrat==

* op 190/1907

* op 587/1955

 

==Aiheesta muualla==