Ero sivun ”Astevaihtelu” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p p |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 22:
[[Suomen kieli|Suomen kielessä]] astevaihtelu ei enää ole pelkästään [[fonologia|fonologinen]] (äänne-ehtoinen) ilmiö (avotavun edellä ei enää aina ole vahva aste eikä umpitavun edellä aina heikko), koska alkuperäiset tavujen avoimuus- ja umpinaisuussuhteet ovat muuttuneet. Pitkän vokaalin edellä on aina vahva aste. Esimerkiksi ''kotiin''-sanassa toinen tavu on nykyään umpinainen, mutta alkuaan muoto on kuulunut ''kotihin'' kuten eteläpohjalaisissa murteissa vieläkin, ja siksi ''t'' on yhä vahvassa asteessa; sanassa ''hake'' on kaksois-''k'':n heikko aste (vrt. esimerkiksi monikkomuoto ''hakkeet''), koska sanan lopussa on alkuaan ollut konsonantti, jonka vaikutus ilmenee yhä niin sanotussa [[rajageminaatio]]ssa eli sananrajakahdennuksessa.
Lisäksi monet uudemmat sanat kuten [[lainasana]]t (''auto : auton''), erisnimet, varsinkin etunimet (''Heta : Hetan''),
Astevaihtelu ei kuitenkaan ole täysin [[morfologia|morfologinenkaan]], siten, että tietyssä muodossa olisi aina vahva, tietyssä heikko aste. Ns. supistumanomineilla ja -verbeillä tavataan ns. käänteistä eli vahvistuvaa astevaihtelua: perusmuodossa on heikko aste (''hake, ''lammas, maata''), useimmissa taivutusmuodoissa vahva aste (''hakkeet, ''lampaat, makaan''). Viron astevaihtelu on morfologisempi kuin suomen.
|