Ero sivun ”Manuel I Komnenos” versioiden välillä

Manuelin menestys idän suunnalla jäi lyhytaikaiseksi, sillä hänen läsnäoloaan vaadittiin Balkanilla. Vuonna 1147 hän salli kahden ristiretkeläisarmeijan, joita johtivat [[Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta|Saksan]] [[Konrad III]] ja [[Ranska]]n [[Ludvig VII (Ranska)|Ludvig VII]], kulkea alueidensa halki. Näihin aikoihin Bysantin hovissa oli vielä väkeä, joka muisti, kuinka [[ensimmäinen ristiretki|ensimmäisen ristiretken]] osanottajat olivat kulkeneet Bysantin halki, mikä oli tapahtumana merkkipaalu itäisen ja läntisen [[kristikunta|kristikunnan]] suhteissa ja oli innoittanut Manuelin tätiä, [[Anna Komnena]]a.

 

 

Monet Bysantin asukkaista pelkäsivät ristiretkeläisiä, ja tätä pelkoa ruokkivat lukuisat ilkivallanteot ja varkaudet, joita kurittomat armeijat harjoittivat marssiessaan valtakunnan halki. Bysantin omat joukot seurasivat ristiretkeläisiä koettaen valvoa näiden käytöstä, ja etäämmäs Konstantinopoliin oli sijoitettu vielä lisää joukkoja, jotka olivat valmiita puolustamaan pääkaupunkia ristiretkeläisiltä, mikäli nämä kävisivät väkivaltaisiksi. Varovainen suhtautuminen ristiretkeläisiin oli paikallaan, mutta siitä huolimatta frankkien ja kreikkalaisten välillä oli havaittavissa paitsi pienempiä kahinoita myös avointa vihamielisyyttä marssin aikana, mistä kävi syyttäminen molempia osapuolia ja mikä lähestulkoon aiheutti täysimittaisen konfliktin Manuelin ja hänen vieraidensa välillä. Manuel otti käyttöön varotoimia toisin kuin [[Aleksios I Komnenos|isoisänsä]] ja korjautti Konstantinopolin muurit. Tämän lisäksi hän piti kuninkaat erillään turvatakseen alueensa. Konradin armeija saapui Bysanttiin ensimmäisenä kesällä 1147, ja se mainitaan useammin bysanttilaisissa lähteissä, joiden mukaan se aiheutti enemmän harmia kuin toinen armeija.

 

===Bysantin politiikka Italiassa vuoden 1158 jälkeen===

 

Vuoden 1158 jälkeen uusien olosuhteiden vallitessa Bysantin politiikan tavoitteet vaihtuivat. Manuel päätti nyt vastustaa [[Hohenstaufen]]ien dynastian Italian, jonka Fredrik I:n mukaan olisi pitänyt tunnustaa hänet hallitsijanaan, valtausta. Kun sota Fredrikin ja Pohjois-Italian kaupunkien muodostaman [[Lombardian liitto|Lombardian liiton]] välillä alkoi, Manuel antoi lombardialaisille aktiivisesti rahallista tukea. [[Milano]]n muurit, jotka saksalaiset tuhosivat, rakennettiin uudelleen keisarin avustuksella. Fredrikin hävittyä [[Legnanon taistelu]]ssa 29. toukokuuta 1176 Manuelin asema Italiassa näytti paranevan. Kinnamoksen mukaan [[Cremona]], [[Pavia]] ja joukko muita "[[liguria]]laisia" kaupunkeja siirtyi Manuelin omistukseen. Hänen suhteensa [[Genova]]an ja [[Pisa]]an olivat myös erittäin hyvät toisin kuin [[Venetsian tasavalta|Venetsiaan]]. Maaliskuussa 1171 Manuel nimittäin yllättäen rikkoi välinsä Venetsiaan määräämällä kaikki keisarikunnan maaperällä oleskellutta 20 000 venetsialaista pidätettäviksi ja heidän omaisuutensa takavarikoitaviksi. Venetsia, joka oli seota raivosta, lähetti 120 aluksen laivaston Bysanttia vastaan, mutta se joutui palaamaan ilman suurempaa menestystä epidemian ja sitä jahdanneen 150 bysanttilaisen laivan vuoksi. Oli hyvin todennäköistä, ettei ystävällisiä suhteita Bysantin ja Venetsian välillä tultaisi luomaan enää Manuelin elinaikana.

 

==Kiliç Arslan II ja seldžukit==

{{pääartikkeli|[[Myriokefalonin taistelu]]}}

 

 

==Opinkiistat (1156–1180)==

 

Manuelin valtakauden aikana käytiin kolme suurta [[teologia|teologista]] kiistaa. Vuosien 1156–1157 kiistassa kysymys kuului: "Oliko [[Jeesus|Kristus]] uhrannut itsensä maailman [[synti]]en puolesta pelkästään [[Kolminaisuusoppi#Kolminaisuusoppi lyhyesti|Isälle]] ja [[Pyhä Henki|Pyhälle Hengelle]] vai myös itselleen?" Lopulta Konstantinopolissa vuonna 1157 kokoontunut [[synodi]] antoi ratkaisun, jonka mukaan [[Jeesus|lihaksi tullut Sana]] oli kaksoisuhraus [[Pyhä Kolminaisuus|Pyhälle Kolminaisuudelle]], huolimatta siitä, että [[Antiokian ja koko Idän patriarkaatti|Antiokian patriarkka]] Soterikus Panteugenus tätä vastustikin.