Ero sivun ”David Ben-Gurion” versioiden välillä

| virassa = [[14. toukokuuta]] [[1948]] – [[7. joulukuuta]] [[1953]]

| virassa2 = [[2. marraskuuta]] [[1955]] -– [[21. kesäkuuta]] [[1963]]

| ammatti = journalisti[[toimittaja]]

David Ben Gurion koki nuorena [[Itä-Eurooppa|Itä-Euroopan]] [[pogromi|pogromit]] ja [[antisemitismi|antisemitisti]]set vainot. Hänestä tuli [[Siionismi|siionisti]] ja [[Sosialismi|sosialisti]]. David siirtyi [[Palestiina]]an vuonna [[1906]]. Hän työskenteli lehtimiehenä[[toimittaja]]na ja otti heprealaisen nimen Ben Gurion aloittaessaan poliittisen uransa. Hän tuli karkotetuksi ottomaanien Palestiinasta poliittisen toiminnan vuoksi vuonna 1915. Muutettuaan [[New York]]iin vuonna [[1915]], hän tapasi tulevan vaimonsa [[venäläiset|venäläissyntyisen]] Paula Munweissin. He avioituivat vuonna 1917 ja saivat kolme lasta. Perhe palasi Palestiinaan [[Ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] loputtua.

Ben Gurion oli Työväen Siionistiliikkeen johtajana 15 vuotta. Hän oli perustamassa sotilaallista [[Haganah]]-järjestöä. Työväen Siionistit olivat maanalaisena liikkeenä brittiläisessä Palestiinassa. He perustivat [[Kibbutz|kibbutzeja]] ja juutalaissiirtokuntia. Molemmat vastarintaliikkeet painostivat brittejä vakuuttumaan juutalaisen valtion perustamisen tärkeydestä Palestiinassa ja saadakseen laillisen kansallisen mandaatin (edustuksen), jotka toteutuivat vuonna 1948. Hän vastusti Vallankumouksellista Siionistiliikettä ja sen johtajia [[Vladimir Jabotinsky]]a ja [[Menachem Begin]]iä. Hän kylläkin avusti Beginin [[Irgun]]-järjestöä väliaikaisesti. Israelin itsenäisyyden ensimmäisinä viikkoina hän päätti kuitenkin vastustaa kaikkia vastarintaryhmiä.<ref name=iims>{{Kirjaviite | Tekijä =Drakenlordh, Rikard| Nimeke =Toisen maailmansodan avainhenkilöt | Suomentaja Sivu=Kortesuo,18 Petri | Vuosi Selite=2005Suomentanut |Petri SivuKortesuo =| 18Julkaisupaikka=Hämeenlinna | Julkaisija =Karisto | TunnisteVuosi =ISBN2005 | Isbn=951-23-4674-5}}</ref> Ben-Gurion vahvisti Israelin valtion asemaa. Hän halusi [[Israelin armeija|Israelin armeijan]] olevan ainoa aseellisten selkkausten selvittäjä. Ben Gurion antoi käskyn avata tuli ''[[Altalena]]''-nimistä laivaa kohti ja upottaa se. Laiva oli lastattu Irgunin vastarintaliikkeen jäsenillä ja aseilla. Ben Gurion toimi [[Maailman Sionistijärjestö]]n presidenttinä vuosina 1946–1956.

Ben Gurion johti Israelia sen [[Israelin itsenäisyyssota|itsenäisyyssodan]] aikana vuonna [[1948]]. Hänestä tuli pääministeri 25. toukokuuta 1948. Hän toimi pääministerinä vuoteen [[1963]] asti lukuun ottamatta kahta vuotta 1953–1955. Vuonna 1953 hän lähti kibbutziin [[Negevin autiomaa|Negevin autiomaahan]] ja vietti siellä pari vuotta. Vuonna 1955 hän palasi hallituksen puolustusministeriksi ja takaisin pääministeriksi.

[[Suezin kriisi]]n aikana vuonna [[1956]] hän hyväksyi brittien ja ranskalaisten "Muskettisoturi-suunnitelman". Israel hyökkäsi [[Siinain niemimaa]]lle, mahdollistaen brittien ja ranskalaisten [[Suezin kanava]]n liikenteen turvaamisen. Lopulta kuitenkin [[Yhdysvallat]] ja [[Yhdistyneet kansakunnat]] pakottivat israelilaiset, britit ja ranskalaiset vetäytymään valtaamiltaan alueilta.

Ben Gurion oli työväenpuolue [[Mapai]]n perustaja. Hän joutui luopumaan pääministerivirasta vuonna [[1963]] [[Lavon Fair]] -tapauksen vuoksi. Tällä tarkoitetaan Israelin tiedustelupalvelun [[Mossad]]in suunnittelemia pommi-iskuja [[Egypti]]in. Kohteina olisivat olleet Yhdysvaltain tiedustelupalvelun virkailijat. Operaation oli hyväksynyt Israelin puolustusministeri [[Pinchas Lavon]]. Tapaus herätti epäluottamusta Ben Gurionia kohtaan. Tämä johti työväenpuolueen Mapain hajoamiseen, jonka jälkeen [[Levi Eshkol]] perusti uuden [[Rafi]]-puolueen. Ben Gurion vetäytyi politiikasta vuonna 1970.

== Lähteet ==