Ero sivun ”Vladimir Lenin” versioiden välillä

Leninin ympärille muodostui Neuvostoliiton ensimmäinen henkilökultti, jota useat historioitsijat ja elämäkertojen kirjoittajat ovat kuvailleet ”puoliuskonnolliseksi”.<ref>Pipes, Richard (1990). ''The Russian Revolution: 1899–1919''. s. 814. London: Collins Harvill. ISBN 978-0-679-73660-8.</ref><ref>Service, Lenin, s. 485</ref><ref>White, James D. (2001). ''Lenin: The Practice and Theory of Revolution. European History in Perspective''. s. 185. Basingstoke, England: Palgrave. ISBN 978-0-333-72157-5.</ref><ref>Read, Christopher (2005). ''Lenin: A Revolutionary Life''. s. 284. Routledge Historical Biographies. London: Routledge. ISBN 978-0-415-20649-5.</ref><ref>Smith, Trevor J.: ''[http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1540-6563.1998.tb01397.x/full The Collapse of the Lenin Personality Cult in Soviet Russia, 1985–1995]'' {{en}}</ref> Hänen askeettinen, ahkera ja järjestäytynyt luonteensa erotti hänet monista muista kommunistisen puolueen johtajista. Osittain oman tahtonsa vastaisesti häntä alettiin pian pitää ”hyvänä tsaarina”, joka oli vaatimaton ja kansanläheinen, mutta samalla uuden oikeudenmukaisen järjestelmän luoja. Vuodesta 1918 lähtien häntä alettiin nimittää ''voždiksi'' eli johtajaksi. 1920-luvulla termi laajeni koko kommunistisen puolueen johtajistoon.

[[Venäjän sisällissota|Venäjän sisällissodan]] aikana puolue alkoi jo tietoisesti käyttää hyväkseen ja levittää tätä näkemystä Leninistä, kun vallankumouksen uskonnollissävytteisten tulkintojen kautta sisällissotaa alettiin pitää hyvän ja pahan, vallankumouksellisten pyhimysten ja vastavallankumouksellisten pahojen henkien välisenä taisteluna. Leninistä muodostui vallankumouksen pääpyhä, ''Työn pyhän Raamatun'' kirjoittaja, kuten runoilija Demjan Bednyi häntä kuvasi vuonna 1918 runossa "Johtajalle"”Johtajalle”.