Ero sivun ”James Cook” versioiden välillä
[katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kumottu muokkaus 16795664, jonka teki Ja1l&caa (keskustelu) näin parempi, eikä punalinkeistä kukaan hyödy |
kh |
||
Rivi 17:
| kotisivu =
}}
'''James Cook''' ([[27. lokakuuta]] [[1728]] – [[14. helmikuuta]] [[1779]]) oli [[Yhdistynyt kuningaskunta|brittiläinen]] [[tutkimusmatkailija]], merenkävijä ja [[Kartografi|kartoittaja]]. Hän purjehti kolmesti [[Tyynimeri|Tyynellämerellä]] ja kartoitti
Cook liittyi Ison-Britannian merivoimiin vuonna 1755. Hän ansioitui merenkävijänä 1760-luvulla kartoitettuaan [[Newfoundland]]in saaren rantaviivan. Sen ansiosta Cookille annettiin tehtäväksi johtaa tutkimusmatkaa eteläiselle Tyynellemerelle, jonka aikana hänen oli tarkoitus tehdä tähtitieteellisiä mittauksia sekä kartoittaa aluetta ja etsiä oletettua eteläistä mannerta, ”[[Terra Australis]]ta”. Cook lähti ensimmäiselle tutkimusmatkalleen vuonna 1768. Matka oli suuri menestys, vaikka tähtitieteelliset mittaukset eivät olosuhteiden vuoksi onnistuneet, sillä Cook kartoitti koko [[Uusi-Seelanti|Uuden-Seelannin]] rannikon ja [[Australia]]n itärannikon sekä tutki matkalla olleiden luonnontieteilijöiden kanssa [[Tahiti]]a ja muita Tyynenmeren saaria.
Toisella Tyynenmeren-matkallaan Cook yritti jälleen turhaan löytää eteläistä mannerta ja purjehti kauemmas etelään kuin kukaan ennen häntä
Kolmannella matkalla Cook löysi [[Havaijisaaret]]. Yritykset löytää [[Luoteisväylä]] pohjoisen Tyynenmeren kautta eivät kuitenkaan onnistuneet, ja palattuaan Havaijisaarille talvella 1779 Cook kuoli
==Elämä ennen tutkimusmatkoja==
Rivi 29:
Cook oli kotoisin [[Yorkshire]]n kreivikunnasta. Hänen vanhempansa olivat maatyöläisiä. Hän sai kuitenkin verrattain hyvän koulutuksen paikallisen kartanonherran tuella.
Cook pestautui 18-vuotiaana
Laivastossa Cook joutui pian sotaan, sillä vuonna 1756 alkoi [[seitsenvuotinen sota]]. Hän osoitti pian erityistä lahjakkuutta kartoittamisessa ja sai vastuulleen [[Québec]]issä sijaitsevan [[Saint Lawrence (joki)|Saint Lawrence -joen]] suualueiden kartoittamisen, jotta britit voisivat suunnitella alueella paremmin ranskalaisten vastaisia sotatoimia. Quebecin kaupungin piiritys päättyi brittien ratkaisevaan voittoon, mikä oli osittain Cookin suorittaman kartoitus- ja tiedustelutyön ansiota. Cook otti aktiivisesti osaa taisteluun vain erään ranskalaisten sataman saarrossa.
Rivi 46:
Cook sai komentoonsa ''[[HMS Endeavour]]in'', joka oli juuri sellainen matalasyväyksinen alus, koljari, jota tarvittiin matalien rannikkoalueiden kartoittamiseen.<ref name="L&N184" /> Alus soveltui pitkään merimatkaan hyvin, sillä vaikka se oli hidas, se oli turvallinen ja sen kantavuus oli suuri. Cookin matka olikin ensimmäinen tutkimusmatka, jolle valittua alusta ei ollut suunniteltu sodankäynnin vaan kantavuuden perusteella.<ref>Whitney 1989, s. 82–83.</ref>
Laivan miehistöön kuului kaikkiaan 85 merimiestä ja -upseeria, joista viisi oli ollut Cookin mukana jo Newfoundlandissa. Miehistön keski-ikä oli noin 25 vuotta.<ref>Whitney 1989, s. 83.</ref> Lisäksi mukaan lähti yhdeksän hengen tiedemiesryhmä, jota johti nuori kasvitieteilijä [[Joseph Banks]]. Ryhmään kuuluivat myös ruotsalainen kasvitieteilijä [[Daniel Solander]] ja hänen apulaisensa, suomalainen [[Herman Spöring nuorempi|Herman Spöring]] sekä kaksi taiteilijaa. Mukana oli myös astronomi [[Charles Green]], jonka Royal Societylta saama tehtävä oli tarkkailla Tahitilla Venuksen ylikulkua
====Alkumatka====
Rivi 59:
[[Tiedosto:Fort Venus.jpg|thumb|''Fort Venus'', Cookin Tahitille observatoriota varten rakentama linnake.]]
Cook ja joukko muita miehistöön kuuluneita astronomeja suorittivat Tahitilla tähtitieteellisiä mittauksia 3. kesäkuuta 1769 tapahtuneen [[Venuksen ylikulku|Venuksen ylikulun]] aikana, jotta Auringon vuorokautinen [[parallaksi]] sekä sen ja Maan välinen etäisyys voitaisiin määrittää entistä tarkemmin. Tätä varten oli mittauksia suoritettava eri puolilla maapalloa, ja Tahiti oli sijaintinsa vuoksi erityisen edullinen havaintopaikka. Miehet rakensivat kolme tähystyspaikkaa ja aikoivat laskea niiden antaman keskiarvon ylikululle. Sää oli
Kun astronomiset havainnot oli tehty, Cookin miehistö oleskeli Tahitilla vielä kuusi viikkoa. Sinä aikana Cook itse keskittyi saaren tutkimiseen, ja saarelaisten kanssa ystävystynyt Banks sai päävastuun paikallisen kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimisesta. Useat merimiehet ottivat saarella [[Tatuointi|tatuointeja]], ja sen jälkeen tatuoinneista tuli merimiehillä yleisesti suosittuja.<ref>Whitney 1989, s. 110–112.</ref>
Rivi 66:
====Eteläisen mantereen etsintä====
Oltuaan Tahitilla kolme kuukautta Cook lähti 13. heinäkuuta matkaan ja suuntasi laivansa tahitilaisilta saamiensa ohjeiden mukaisesti aluksi länteen. Hän purjehti ensin [[Huahine]]lle, mistä hän jatkoi kahden päivän kuluttua [[Raiatea]]lle, [[Tahaa]]lle, [[Bora Bora]]lle sekä [[Tubuai]]lle ja [[Maupiti]]lle. Cook antoi saarille yhteisnimen ''Society Islands'' ([[Seurasaaret]]), joka viittasi hänen niillä saamaansa ystävälliseen vastaanottoon.<ref>Whitney 1989, s. 125–127.</ref>
Seurasaarten jälkeen Cook kääntyi saamiensa salaisten ohjeiden mukaisesti etelään etsimään eteläistä mannerta. Etelästä ei kuitenkaan löytynyt muuta kuin aavaa valtamerta, ja koska Cook osasi tulkita epätavalliset tuulet aiempia tutkimusmatkailijoita paremmin, hän päätteli, ettei siellä ollut mannerta. Niinpä Cook kääntyi länteen.<ref name="Aubio" /><ref>Whitney 1989, s. 127–128.</ref>
Rivi 72:
====Uusi-Seelanti ====
[[Tiedosto:Cook new zealand.jpg|thumb|Cookin piirtämä Uuden-Seelannin kartta.]]
Cook saapui lokakuussa 1769 suuren maa-alueen rannikolle ja arveli oikein, että paikka oli [[Abel Tasman]]in aiemmin havaitsema [[Uusi-Seelanti]]. Cookin rantautumispaikka oli [[Pohjoissaari|Pohjoissaaren]] itärannikolla nykyisen [[Gisborne]]n kaupungin lähellä. Vähän myöhemmin hän antoi lahdelle nimeksi [[Poverty Bay]] huomattuaan, ettei sieltä saanut mitään tarpeellista. Laivalle Tahitilta mukaan lähtenyt opas rauhoitti alkuasukkaat, ja vaihtokauppaa saaren ja laivan välillä yritettiin. Varastelun takia tuli kuitenkin kuolonuhreja,{{Selvennä|tuli? Tarkemmin että kuka tappoi keitä.}} eikä uusiseelantilaisiin onnistuttu aluksi luomaan yhtä ystävällisiä suhteita kuin tahitilaisiin. Välit paranivat vasta, kun saarelaiset olivat havainneet englantilaisten aikeet ystävällisiksi.<ref>Whitney 1989, s. 128–134.</ref> Useimpia englantilaisia kuitenkin järkytti suuresti uusiseelantilaisten harjoittama [[ihmissyönti]], joskin Cook itse suhtautui tapaan vain kiinnostavana kulttuuripiirteenä.<ref>Whitney 1989, s. 142–143.</ref> Cook purjehti koko Uuden-Seelannin ympäri kartoittaen sen rannikot, ja siten hän varmisti, että kyseessä oli kaksi erillistä saarta, ei siis jonkin eteläisen mantereen niemi.<ref name="Aubio" />
====Australia====
Rivi 78:
[[Kuva:Emanuel Phillips Fox Captain Cook Botany Bay.jpg|thumb|''Kapteeni Cookin maihinnousu Botany Bayssa 1770''. [[E. Phillips Fox]]in maalaus vuodelta 1902.]]
Cook
Purjehtiessaan vihdoin [[Torresinsalmi|Torresinsalmen]] läpi Cook todisti, että Uusi Hollanti ja [[Uusi-Guinea]] olivat erillisiä maa-alueita. Hän oli myös onnistunut kartoittamaan Uuden Hollannin rannikosta siihen asti vielä kartoittamattoman osan, ja hän oli miehistöineen ensimmäisiä tutkimusmatkailijoita, jotka pääsivät tarkkailemaan sen luontoa ja asukkaita.<ref>Whitney 1989, s. 161–162.</ref>
====Loppumatka====
Matkan viimeinen osuus oli vaikea. Australian [[Iso valliriutta|Isolla valliriutalla]] ''Endeavour'' oli vaarassa ruhjoutua
''Endeavour'' ankkuroitui Afrikan etelärannikon [[Pöytälahti|Pöytälahdelle]] maaliskuussa 1771. Laiva jatkoi matkaa huhtikuun puolivälissä ja palasi Englantiin kaksi vuotta ja 11 kuukautta kestäneen matkan jälkeen 12. heinäkuuta 1771.<ref name="Aubio"/><ref>Whitney 1989, s. 166–168.</ref>
====Paluu Englantiin====
Palattuaan Cook raportoi matkasta meriministeriölle ja Royal Societylle, ja hän luovutti matkalla keräämänsä esineet ministeriölle. Hän sai myös tilaisuuden selostaa matkansa tapahtumia henkilökohtaisesti kuningas [[Yrjö III|Yrjö III:lle]]
Englannin lehdet olivat pian Cookin paluun jälkeen täynnä kuvauksia matkan jännittävistä vaiheista – etenkin kauniista ja kevytkenkäisistä naisista, Tahitin hallintorakenteesta ja Uuden Hollannin vaarallisista villeistä. Banksista ja Solanderista tuli pian keskustelujen keskipisteitä. Kirjailija [[John Hawkesworth]]ille annettiin tehtäväksi koota laivan upseerien päiväkirjoista virallinen matkakirja. Siitä tuli hyvin suosittu, mutta Cook närkästyi Hawkesworthin ottamista vapauksista tekstinsä muokkaamisessa ja matkan sensaatiomaisten piirteiden ylikorostamisessa.<ref name="whitney-169">Whitney 1989, s. 169–176.</ref>
Rivi 98:
Tällä kertaa Cookin laiva oli [[HMS Resolution (1771)|''HMS Resolution'']], ja matkaan lähti myös toinen laiva, [[Tobias Furneaux|Tobias Furneaux’n]] komentama [[HMS Adventure (1771)|''HMS Adventure'']].<ref name="Aubio"/> Toinen laiva oli Cookin ajatus, sillä oltuaan ensimmäisellä matkalla vähällä joutua haaksirikkoon Australian edustalla hän vakuuttui saattajan tarpeellisuudesta.<ref>Whitney 1989, s. 188.</ref> Molemmat laivat olivat jälleen parkkilaivoiksi takiloituja entisiä Pohjanmeren koljareita.<ref name="L&N184">Lainema ja Nurminen, s. 184</ref>
====Eteläisen mantereen etsintää Jäämerellä====
Laivat lähtivät matkalle Plymouthista 10. heinäkuuta 1772. Cookin tehtävä oli purjehtia [[Hyväntoivonniemi|Hyväntoivonniemen]] kautta heti mahdollisimman etelään. Jos Cook löytäisi mantereen, hänen
[[Kuva:Cook in Antarctica.jpg|thumb|''Jääsaaret nähtynä 9. tammikuuta 1773''. Retkikunnan taiteilijan [[William Hodges]]in piirros.]]
Myrskyisissä ja hankalissa oloissa vastaan tuli loputtomasti jäälauttoja ja [[jäävuori]]a. Jään määrä ja jäävuorten korkeus ihmetyttivät retkikuntaa, sillä meriveden ei tuohon aikaan uskottu voivan jäätyä, ja luonnontieteilijä Forster kehitteli erilaisia teorioita jään muodostumisen syistä. Cook kääntyi takaisin ennen kuin laiva joutuisi jään saartamaksi. Hän purjehti itään ja teki uusia yrityksiä
====Tyynellämerellä====
Cook ja Furneaux kadottivat yhteyden toisiinsa Eteläisen jäämeren vaikeissa olosuhteissa
Cook ja tiedemiehet kartoittivat ja tutkivat maihinnousupaikkaa [[Dusky Bay]]ta ja pystyttivät sinne observatorion.<ref>Whitney 1989, s. 208.</ref> Cook kylvi saarelle myös viljaa ja vihanneksia sekä vapautti hanhia, tavoitteenaan perustaa Uuteen-Seelantiin englantilaistyylistä maanviljelystä. Kuukauden kuluttua Dusky Baylle rantautumisesta Cook lähti etsimään Furneaux’ta sovitusta kohtaamispaikasta, mistä tämä löytyikin. Cook vapautti luontoon vuohia ja sikoja
Lähdettyään Uudesta-Seelannista itään retkikunta ei aluksi onnistunut löytämään maata kahteen kuukauteen. Laivat kääntyivät pohjoiseen Tahitia kohti. Nähtyään atollisaaria Forster teki sen oikean päätelmän, että Etelämeren vuoristoiset saaret olivat syntyneet vulkaanisen toiminnan seurauksena ja matalat atollisaaret olivat
====Paluu Uuteen-Seelantiin====
Rivi 118:
====Viimeinen yritys kohti etelää====
Cook purjehti Uudesta-Seelannista kaakkoon jatkaakseen eteläisen mantereen etsintää, mutta hän kohtasi vain aavaa merta, sumua ja jäätä. Cook ohjasi laivan vielä kerran napapiirin yli
====Kierros Etelämerellä====
''Resolution'' saapui [[Pääsiäissaari|Pääsiäissaarelle]] maaliskuussa 1774. Cook hämmästyi, kuinka paljon Pääsiäissaaren asukkailla oli yhteistä läntisen Tyynenmeren asukkaiden kanssa pitkästä välimatkasta huolimatta. Saaren valtavat [[Moai|kivipatsaat]] hämmästyttivät retkikuntaa. Saari oli kuitenkin puuton, kuiva ja köyhä, joten ''Resolution'' jätti sen jo viiden päivän kuluttua. Matkalla kohti Tahitia laiva ankkuroitui [[Marquesassaaret|Marquesassaarille]] ja täydensi muonavarastoja. Alkuasukkaiden kauneus teki Cookiin ja muihin miehistön jäseniin suuren vaikutuksen.<ref>Whitney 1989, s. 250–255.</ref>
''Resolution'' saapui Tahitille juuri, kun saarelaisten armeija oli valmistelemassa myöhempää hyökkäystä läheiselle [[Moorea]]n saarelle. Armeijan koon perusteella Cook arveli saaren asukasluvuksi jopa 200 000. Nykyarvio
Retkikunta purjehti pienten saarten muodostamaan saaristoon heinäkuun puolivälissä. Cook ankkuroi erään saaren edustalle, joka tunnistettiin [[Malekula]]ksi. Saarella paljon aiemmin käyneet espanjalaiset ja ranskalaiset olivat joutuneet alkuasukkaiden hyökkäyksen kohteeksi, mutta Cook otettiin vastaan ystävällisesti. Malekulalaiset olivat paljon lyhyempiä ja tummempia kuin englantilaisten aiemmin tapaamat saarelaiset ja puhuivat
[[Tiedosto:The Landing at Tana one of the New Hebrides, by William Hodges.jpg|thumb|''Maihinnousu [[Tanna]]lle Uusilla-Hebrideillä''. William Hodgesin maalaus 1775-1776.]]
Cook kiirehti eteenpäin pienten saarien lomitse nousematta maihin, mikä ärsytti Forsteria, joka halusi päästä tutkimaan niitä. Cookia kiinnosti kuitenkin matkan tässä vaiheessa etupäässä vain alueen kartoittaminen. [[Eromanga]]n saaren rannalla puhkesi kahakka, jossa haavoittui neljä alkuasukasta ja kaksi englantilaista
Cook otti kurssin kohti Uutta-Seelantia
▲Cook kiirehti eteenpäin pienten saarien lomitse nousematta maihin, mikä ärsytti Forsteria, joka halusi päästä tutkimaan niitä. Cookia kiinnosti kuitenkin matkan tässä vaiheessa etupäässä vain alueen kartoittaminen. [[Eromanga]]n saaren rannalla puhkesi kahakka, jossa neljä alkuasukasta ja kaksi englantilaista haavoittui. [[Tanna]]llakin vastaanotto oli aluksi varautunut ja torjuva, mutta muutaman päivän kuluttua saarelaiset ja laivan miehistö ystävystyivät. Tannalaiset olivat ihmissyöjiä, ja Cookin tapaama heimo varoittikin englantilaisia vihollisheimostaan. Saaren aktiivinen tulivuori tarjosi tilaisuuden tehdä geologisia tutkimuksia. Retkikunta vietti Tannalla hiukan yli kaksi viikkoa. Sen jälkeen Cook jatkoi alueen tutkimista ja löysi vielä [[Espiritu Santo]]n. Hän antoi saariryhmälle nimeksi Uudet-Hebridit (nykyiseltä nimeltään [[Vanuatu]]).<ref>Whitney 1989, s. 277–285.</ref>
▲Cook otti kurssin Uutta-Seelantia kohti, mutta neljän päivän purjehtimisen jälkeen retkikunta löysi vielä yhden suuren saaren, jota ei kukaan eurooppalainen ollut häntä ennen nähnyt. Vastaanotto oli ystävällinen. Alkuasukkaat olivat paljon pitempiä ja vankkarakenteisempia kuin Uusien-Hebridien asukkaat. Retkikunta vietti saarella yhdeksän päivää, ja Forster pääsi jälleen keräämään kasvinäytteitä. Cook nimesi saaren [[Uusi-Kaledonia|Uudeksi-Kaledoniaksi]], sillä alkuasukkailla ei ollut saarelle omaa nimeä.<ref>Whitney 1989, s. 285–288.</ref>
Forster päätteli, että Uusien-Hebridien ja Uuden-Kaledonian tummat asukkaat (melanesialaiset) olivat tulleet saarille [[Uusi-Guinea|Uudelta-Guinealta]] ja [[Maustesaaret|Maustesaarilta]] ja vaaleammat itäisempien saarten asukkaat (polynesialaiset) [[Malakan niemimaa]]lta. Englantilaiset eivät koskaan päässeet melanesialaisten kanssa yhtä läheisiin väleihin kuin kulttuurisesti edistyneempien polynesialaisten kanssa.<ref>Whitney 1989, s. 289–291.</ref>
Rivi 140 ⟶ 139:
====Paluu Englantiin====
[[Kuva:Omai (Mai), Sir Joseph Banks and Daniel Charles Solander by William Parry.jpg|thumb|Polynesialaisnuorukainen Mai ensimmäiselle matkalle osallistuneiden Joseph Banksin ja Daniel Solanderin kanssa. [[William Parry]]n maalaus.]]
''Resolution'' saapui Plymouthiin 29. heinäkuuta 1775. Laivan miehistöstä oli kuollut tällä kertaa vain neljä miestä, joista yksi [[tuberkuloosi]]in ja kolme tapaturmaisesti. Furneaux’n johtama ''Adventure'' oli palannut Englantiin
Cookin paluuseen ei nyt suhtauduttu yleisesti yhtä innostuneesti kuin ensimmäisen matkan jälkeen, ja se sai lehdissä melko vähän huomiota. Syynä vähäiseen huomioon oli ''Adventurella'' jo aiemmin saapuneen Main herättämä innostus ja toisen matkan ensimmäistä vaatimattomammat saavutukset. Lisäksi englantilaisia kiinnosti enemmän puhkeamaisillaan ollut sota amerikkalaisia kapinallisia vastaan. Virallisissa piireissä Cook otettiin kuitenkin innostuneena vastaan. Hän raportoi jälleen kuninkaalle, hänet ylennettiin, hänet otettiin Royal Societyn jäseneksi ja hänelle myönnettiin [[Copley-mitali]] hänen tieteen hyväksi tekemästään työstä. Matkaraportissaan Cook keskittyi toimiinsa keripukin torjunnassa ja korosti tällä kertaa tuoreen ruoan nauttimista mahdollisimman monessa pysähdyspaikassa. Hän totesi myös, että jos etelässä olisikin jokin manner, sinne ei jään vuoksi pääsisi, joten aluetta ei enää ollut tarpeen tutkia.<ref>Whitney 1989, s. 307–309.</ref>
Cook pyysi ja sai eläkeviran [[Greenwich]]in laivastosairaalasta eikä
===Kolmas matka 1776–1779===
Rivi 153 ⟶ 152:
====Eteläinen Tyynimeri====
[[Kuva:Resolution and Discovery.jpg|thumb|left|170px|''Resolution'' ja ''Discovery'' Tahitin vesillä. [[Samuel Adkin]]in maalaus noin vuodelta 1800.]]
Retkikunta saapui Uuteen-Seelantiin tammikuussa 1777. Koska laivat olivat aikataulusta jäljessä, Cook joutui odottelemaan pohjoisen pallonpuoliskon kesää tropiikissa ylimääräisen vuoden ajan, ja sen ansiosta hän saattoi viipyä alueella suunniteltua kauemmin. Tongalla retkikunta sai nähdäkseen hienostuneita tanssiesityksiä, ja englantilaiset tekivät saarelaisiin vaikutuksen ilotulituksella. Saarten päälliköillä oli salainen suunnitelma murhata Cook ja kaapata laivat, mutta sisäisten erimielisyyksien vuoksi sitä ei pantu täytäntöön. Retkikunta pysytteli Tongalla sen jälkeen vielä pitkään, ja sinä aikana päälliköt kestitsivät heitä niin ruhtinaallisesti, että tavallinen väki alkoi kärsiä ruokapulasta ja muuttui vihamieliseksi. Vierailun aikana Cook alkoi varkaita rangaistessaan ensi kertaa osoittaa itselleen poikkeuksellista väkivaltaisuutta. Retkikunnan tiedemiehet tekivät jälleen tarkan tutkimuksen saariston kulttuurista ja hallintorakenteesta. Cookille kerrottiin läheisestä [[Fidži]]stä ja muista saarista, mutta
Englantilaiset saapuivat Tahitille elokuussa 1777. Saarella sillä välin käyneet espanjalaiset olivat uskotelleet Englannin hävinneen sodan ja kehottaneet tahitilaisia kieltämään näitä ankkuroitumaan enää saarelle, mutta englantilaisten tultua välit saarelaisiin olivat
Englantilaiset lähtivät Tahitilta viimeisen kerran syyskuun lopussa. Moorealla yhden vuohen varkaus sai Cookin poikkeuksellisen raivoihinsa ja hävittämään saarelaisten omaisuutta. Retkikunta jatkoi Seurasaarille, ja Mai asettui Huahinelle. Sieltä retkikunta jatkoi Raiatealle, missä se pysytteli kuukauden ajan odotellen pohjoisen pallonpuoliskon kesää. Pohjoisen tuntemattomia vesiä kohti lähdettiin joulukuun alussa.<ref>Whitney 1989, s. 350–358.</ref>
Rivi 168 ⟶ 167:
====Cookin kuolema====
Britit otettiin Havaijilla aluksi ystävällisesti vastaan, mutta havaijilaiset pyrkivät kuitenkin kiirehtimään heidän poistumistaan. Retkikunta lähti Havaijilta helmikuun ensimmäisellä viikolla, mutta myrsky vaurioitti ''Resolutionin'' mastoja, ja viikon kuluttua lähdöstä Cook joutui palaamaan [[Kealakekua Bay]]lle
[[Tiedosto:Deathofcookoriginal.jpg|thumb|Cookin kuolema. [[John Cleveley nuorempi|John Cleveley nuoremman]] maalaus vuodelta 1784.]]
Aamulla 14. helmikuuta 1779 huomattiin, että alkuasukkaat olivat yöllä varastaneet yhden ''Discoveryn'' veneistä. Cook lähti maihin aikoen houkutella havaijilaispäällikkö Kalaniopuuta laivalle panttivangiksi tai jos tämä oli paennut, tarkoitus oli polttaa taloja ja takavarikoida kanootit. Kun Cook ja mukana olleet merimiehet rantautuivat, kymmenet havaijilaiset tulivat
Retkikunta lähti hakemaan Cookin ruumista takaisin. Havaijilaiset olivat paloitelleet ruumiin samalla tavoin kuin he paloittelivat korkeiden päälliköidensä ruumiit, sillä papit pitivät Cookia [[Lono]]-jumalana. Retkikunnan onnistui lopulta
Kun [[George Vancouver]] saapui Havaijille 1790-luvulla, havaijilaiset osoittivat surua arvostamansa Cookin kuolemasta mutta eivät katuneet hänen surmaamistaan, sillä Cookin kuolema oli heidän päälliköidensä ennustusten täyttymys. Cookia pidettiin yhä pyhänä, ja hänen luitaan kanniskeltiin ylimmäksi jumalaksi korotetulle Lonolle pyhitetyssä vuotuisessa juhlakulkueessa vielä 1800-luvulle asti.<ref>Whitney 1989, s. 451–452.</ref>
====Cookin terveysvaivat ja mielenterveyden horjuminen====
Cook oli ollut aiemmin kuuluisa hyvistä hermoistaan, mutta kolmannella matkalla hänen mielenterveytensä oli alkanut
Cookin kuolemaan johtanut välikohtaus oli viimeinen esimerkki Cookin ailahtelevasta käytöksestä kolmannella matkalla. Cook vaati itsepintaisesti havaijilaispäällikköä nousemaan laivaan eikä kuunnellut miehistönsä kehotuksia paeta rannalta ajoissa, ja hän ampui raivonpuuskassa uhkailevaa alkuasukasta, mikä sai havaijilaiset hyökkäämään.<ref>Whitney 1989, s. 390–391.</ref>
====Loppumatka====
Englantilaiset lähtivät Havaijilta maaliskuun puolivälissä 1779. Cookin kuoleman jälkeen retkikunnan komentajan tehtävät siirtyivät [[Charles Clerke]]lle, joka suuntasi laivat tutkimaan Beringinsalmen Aasian puolta. Siellä
====Saapuminen Englantiin====
Clarken kirje Cookin kuolemasta
==Kuoleman jälkeen==
[[Kuva:James Cook, Waimea Kauai.JPG|thumb|150px|left|James Cookin patsas [[Waimea]]lla Havaijilla]]
Cookista tuli kuolemaansa seuranneina vuosikymmeninä kansallissankari, josta tehtiin useita kirjoja, näytelmiä ja maalauksia.
Britannia aloitti Cookin vierailemien Tyynenmeren saarten ja rannikoiden hyödyntämisen nopeasti, ja seuduille oli lähetetty useita retkikuntia jo Cookin kuoleman jälkeisenä vuosikymmenenä.
==Cook kansatieteilijänä==
[[Kuva:H000135- Fish hook.jpg|thumb|Seurasaarilta tuotu kalastuskoukku ja siima. Australian Museumin kokoelmista.]]
Yksi Cookin maailmanympärimatkojen
Cook toi matkoiltaan runsaasti esineistöä, kuten
==Jälkimaine==
Rivi 205 ⟶ 204:
Lindin keripukkitutkimuksen lukenut Cook oli pitkillä matkoilla huolehtinut miehistöjensä monipuolisesta ruokavaliosta. Hänen esimerkkinsä ansiosta keripukki vähitellen voitettiin, sillä hänen maineikkaiden matkojensa ansiosta muutkin heräsivät noudattamaan samaa mallia.
Cookin saavutusten arvoa nostaa erityisesti se, että hän teki kaikki matkansa alun perin Pohjanmeren hiilenkuljetukseen tarkoitetuilla koljari-parkkilaivoilla, jotka olivat kylläkin kantavia mutta erittäin kömpelöitä ja äärimmäisen vaikeita käsitellä.<ref name="L&N184">Lainema ja Nurminen, s. 184</ref> Silti hän eteni niin kauas etelään, että matkan katkaisi vasta yhtenäinen jääkenttä,
Cookin päiväkirjat julkaistiin matkojen jälkeen, ja niistä tuli hyvin suosittuja. Häntä pidetään yhä yhtenä kaikkien aikojen suurimmista merenkävijöistä.{{Kenen mukaan}} [[Cookinsaaret]] Tyynellämerellä on nimetty hänen mukaansa, samoin [[Cookinsalmi]] Uuden-Seelannin Pohjois- ja Eteläsaaren välissä.
==Lähteet==
{{Viitteetön|Collingridgeen ja Hermaniin ei ole yhtään viitettä}}
* {{Kirjaviite | Tekijä =
* {{Kirjaviite | Tekijä =
* {{Kirjaviite | Tekijä =
* {{Kirjaviite | Tekijä =
===Viitteet===
|