Ero sivun ”Avioero” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
poistin tarpeettomia asioita Merkkaukset: seulottavat Visuaalinen muokkaus |
p Käyttäjän 143.51.117.60 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Seegge tekemään versioon. |
||
Rivi 1:
'''Avioero''' tarkoittaa [[avioliitto|avioliiton]] päättymistä ennen kummankaan puolison kuolemaa.
Avioliitto voidaan purkaa tuomioistuimen päätöksellä. Asiaa käsiteltäessä tuomioistuin ei tutki, minkä vuoksi puolisot tai toinen puoliso vaatii avioeroa eikä myöskään puolisoiden välisiä henkilökohtaisia suhteita. Avioeron voi saada puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen, tai heti jos puolisot ovat asuneet erillään viimeiset kaksi vuotta. Avioeroa koskeva asia pannaan käräjäoikeudessa vireille kirjallisella hakemuksella, jonka joko molemmat tai toinen puolisoista on tehnyt.
Avioeron yhteydessä voidaan käräjäoikeuden ratkaistavaksi saattaa myös seuraavat asiat:
* Elatusapu lapselle tai puolisolle
* Lapsen huolto ja tapaamisoikeus
* Yhteiselämän lopettaminen ja se, kumpi puolisoista saa toistaiseksi jäädä asumaan perheen kotiin.
== Historia ==
Avioeroja on otettu ainakin niin kauan kuin kirjoitettua historiaa on. Se saattaa olla yhtä vanha kuin [[avioliitto|avioliiton]] käsitekin. Ensimmäinen tunnettu kirjoitettu laki, [[Ur-Nammu]]n laki, käsittelee muiden asioiden ohella avioeroa <ref>Washingtonin yliopisto: ''[http://www.aoal.org/song/ The Biblical Song of Songs]'', [http://www.aoal.org/song/files/AncientLawCodes.pdf kurssimateriaali]. Seattle, Washington, 2004.</ref>.
Avioerojen yleistyminen länsimaissa on sidottu laajempaan kulttuuriseen muutokseen, jota historioitsija [[Eric Hobsbawm]] nimittää kulttuurivallankumoukseksi. [[Perhe]]malli oli pitkään vastustanut radikaaleja muutoksia, mutta tämä pitkäaikainen rakennelma alkoi radikaalisti muuttua 1900-luvun jälkipuoliskolla. Muutos oli selkeimmin nähtävissä maissa, joissa oli aikaisemmin vallinnut tiukasti rajoittavat moraalikäsitykset, kuten katolisissa maissa. Esimerkiksi [[Belgia]]ssa, [[Ranska]]ssa ja [[Alankomaat|Alankomaissa]] avioerojen määrä kolminkertaistui vuosina 1970–1985. Italiassa avioerosta tuli laillinen vuonna 1970 ja kansanäänestys vahvisti oikeuden avioeroon vuonna 1974. Samanaikaisesti yksin asuvien määrä lisääntyi voimakkaasti länsimaissa, muodollisesti solmittujen avioliittojen määrä väheni ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten määrä kasvoi. Perinteinen ydinperhemalli jäi nopeasti vähemmistöksi ja monissa länsimaisissa suurkaupungeissa yksinasuvat muodostivat jo noin puolet kaikista kotitalouksista 1980-luvulle mennessä.<ref> Eric Hobsbawm ''Äärimmäisyyksien aika'', Vastapaino 2003, s. 404–407</ref>
Hyvin harvassa kulttuurissa ei avioeroa ole missään muodossa.
| |||