Ero sivun ”Suomen suuriruhtinaskunta” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Jmk (keskustelu | muokkaukset) p Käyttäjän 85.76.147.89 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Sullay tekemään versioon. |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 311:
Suomen entinen emämaa Ruotsi vaikutti kehitykseen sikäli, että Venäjän keisarit tukivat suomalaiskansallisen liikkeen, [[fennomania]]n, nousua, koska se vähensi Suomen henkistä riippuvuutta Ruotsista. Fennomaaneja suosittiin muun muassa hallintovirkojen täytössä entisten ruotsalaismielisten hallintomiesten sijaan. Fennomaaneista ei kuitenkaan tullut vain Pietarin hallintokoneiston jatketta suuriruhtinaskunnassa, vaan Suomen yhteiskunnallis-sosiaaliseen kehityshistoriaan perustuen he kääntyivät etsimään tukea maan sisältä, nousevien säätyjen, talonpoikien ja porvariston joukosta, ja alkoivat korostaa entistä voimakkaammin suomalaisnationalistista näkökulmaa. Samaa ajattelua tukivat suomalaisuutta ja ruotsalaisperintöä sen taustalla korostaneet [[svekomaanit]]. 1800-luvun loppuun mennessä Suomen suuriruhtinaskunnassa olikin vallalla ajattelu, jonka mukaan se oli ”valtio”. Fennomaanien mielestä tämä oli seurausta suomalaisten "kansallishengen" heräämisestä Venäjän suojeluksessa. Svekomaanit korostivat valtioliittoa, joka heidän mielestään oli tehty Porvoossa vuonna 1809. Tähän suomalaisten, ja myös Venäjän aiemman johdon, luomaan rakenteeseen Venäjän keisarikunnan uusi, voimakas pyrkimys saada valtakunnalle tiiviimpi valtiorakenne sitten törmäsi. Ristiriita oli sikäli poikkeuksellisen tunnepitoinen, että suomalaisten kokema uusi asema ei perustunut juridiikkaan eli uusiin virallisiin sopimuksiin tai uuteen lainsäädäntöön, vaan ajan myötä vakiintuneisiin hallintokäytäntöihin, niin sanottuun ”maan tapaan”. Lisäksi puhjenneen valtataistelun kierre voimisti tunteita molemminpuolin konfliktin aikana.<ref>Alapuro 1988 ja 1992, Klinge 1997, Olkkonen 2003, Jussila 2004 ja 2007, Meinander 2006, Ylikangas 2007</ref>
Tältä pohjalta suomalaisvirkamiehistön ja muun valtaa pitäneen väestön reaktio helmikuun manifestia vastaan oli katkera ja voimakas. Heitä loukkasi ennen kaikkea se, ettei suomalaisten kanssa ollut ennakkoon neuvoteltu asetuksista, ja manifestin katsottiin rikkovan vakavasti koko hallintojärjestelmää vastaan. Suomalaisten näkemyksen mukaan heiltä riistettiin manifestilla lainsäädäntövaltaa, mutta sitä he eivät kuitenkaan todellisuudessa koskaan olleet lakien pohjalta edes saaneet. Lisäksi suomalaiset pelkäsivät valtakunnallisen lainsäädännön ja sen merkityksen lisääntymistä suuriruhtinaskunnassa. Nikolai II sai valapaton ja vallankaapparin maineen maassa. Suomalaisten ensireaktio oli traditionaalinen suoraan hallitsijaan vetoaminen, säätyjen johto pyrki neuvotteluihin Pietariin. Koko maan väestön kannalta merkittävin toimi oli suuriruhtinaskunnassa koottu ns. [[Suuri adressi]] noin 523 000 nimellä varustettuna, sekä uutta asevelvollisuuslakia vastaan suunnattu adressi, johon kerättiin noin 473 000 allekirjoittajaa. Adressien kautta maan johto sai mukaansa, ja samalla "herätti" koko kansakunnan. Mikään toimenpide ei kuitenkaan tehonnut keisariin, hän ei edes ottanut lähetystöjä vastaan, mutta ei ollut suomalaisilleen vihainenkaan. Adressien merkitys suuriruhtinaskunnassa oli lopulta kahtalainen, toisaalta suuri osa suomalaisia toimi ensimmäisen kerran yhdessä ja kyseenalaisti koko valtajärjestelmän, mutta toisaalta adressien kokoamisen järjestely rikkoi kansakunnan yksituumaisuutta.<ref>Apunen 1987, Jussila 2004 ja 2007</ref>
====Aseeton vastarinta====
| |||