Ero sivun ”Leonardo (sarjakuvahahmo)” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt 80.222.232.8) ja palautettiin versio 16770121, jonka on tehnyt Veli Himmeä
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 67:
Leonardolla on erittäin läheinen suhde perheeseensä (erityisesti mestari Tikkuun) ja hän omaa vahvan kunnian tunteen sekä itsekurin. Leonardo on tunteellisempi ja itseään epäilevämpi kuin edellisessä animaatiossa. Hän kantaa vastuun perheestään ja pyrkii aina asettamaan sen hyvinvoinnin etusijalle. Tämä luo hänelle myös paljon paineita ja hän tuntee epäonnistuneensa velvollisuuksissaan, jos joku hänen perheestään vahingoittuu tai joutuu vaaraan. Epäonnistumispelon lisäksi Leonardo tuntuu välillä kärsivän työnarkomaniasta, kun hän kieltäytyy lepäämästä ja luovuttamasta ennen kuin annettu tehtävä on suoritettu. Huolimatta tarpeestaan pyrkiä aina täydellisyyteen Leonardo on yksi nelikon taitavimpia taistelijoita yhdessä Raphaelin kanssa, ja on harjoitellut Tikun ohella myös tämän [[sensei]]n, Hamato Yoshin, sensein, Ikuisen, kanssa. Jälkimmäisen kanssa hän harjoitteli lähinnä siksi, että oppisi luopumaan liiallisesta täydellisyyden tavoittelusta. Hän on taistellut menestyksekkäästi erityisesti [[Silppuri (sarjakuvahahmo)|Silppuri]]a ja [[Karai]]ta vastaan, todistaen omaavansa oivan strategisen mielen ja kykenee pitämään itsensä rauhallisena tukalissakin tilanteessa. Yksi Leonardon silmiinpistävimmistä ominaisuuksista on kuitenkin hänen tapansa uskoa hyvää muista, jopa mahdollisista vihollisista, kuten Karaista. Hänellä on myös kunnian puolesta tarve pelastaa vaaraan joutunut vastustaja, kuten silloin, kun hän työnsi Rottakuninkaan pois kaatuvan savupiipun alta, tai kun hän nosti kielekkeeltä roikkuvan Karain turvaan kesken taistelun.
 
Jaksossa Leon tarinat, jossa Raphael, Michelangelo, Donatello, Tikku, April ja Casey ovat Caseyn isoäidin vanhalla tilalla haavoittuneen Leonardon kanssa, he muistelevat Leonardon kanssa viettämiään aikoja. Tikku kertoo, että pienenä Leonardo pelkäsi korkeita paikkoja, mutta pääsi siitä eroon pelastettuaan senseinsä. Raphael taas muisteli, kun hän ja Leonardo olivat nuorina törmänneet viemärialligaattoriin ja Raphael oli hyökännyt suin päin sen kimppuun. Leonardo oli yrittänyt kertoa hänelle erästä asiaa, mutta Raphael oli kieltäytynyt. Lopulta Leonardo painoi alligaattoria unipisteestä, jolloin peto nukahti.
 
====Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (2012)====