Ero sivun ”Asekätkentä” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 34:
Jutussa suurimman huomion saaneen, niin kutsutun päämajan haaran oikeuskäsittely alkoi 28. maaliskuuta 1947 – lähes kahden vuoden kuluttua hajavarastoinnin paljastumisesta – Helsingin [[Kaivopuisto]]ssa kenraali [[Rudolf Walden]]in perikunnan omistamassa [[Marmoripalatsi (Helsinki)|Marmoripalatsi]]ssa, jonka perikunta oli vuokrannut valtiolle. Oikeuden puheenjohtajana toimi hovioikeuden asessori, myöhempi oikeusministeri [[Arvo Helminen]] sekä oikeuskanslerin määrääminä syyttäjinä poliisiylitarkastaja [[Eino Nikupaavola]] ja hallitussihteeri [[Urho Kiukas]].<ref>Lukkari 1984, s. 265–266.</ref> Oikeus ehti pitää sata istuntoa ennen kuin päämajan haaran juttu oli valmis päätettäväksi 9. huhtikuuta 1948. Muiden muassa kenraaliluutnantti A. F. Airoa ja kenraaliluutnantti [[Einar Mäkinen|Einar Mäkistä]] vastaan nostetut syytteet hylättiin, kun taas eversti Valo Nihtilä ja everstiluutnantti Usko Haahti tuomittiin viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja määrättiin erotettaviksi puolustusvoimien palveluksesta.<ref name="Lukkari 1984, s. 270">Lukkari 1984, s. 270.</ref> ”Maakunnan miesten” osalta oikeudenkäynnit pidettiin suojeluskuntapiireittäin ja viimeiset niistä saatiin päätökseen kesäkuussa 1949.<ref>Lukkari 1984, s. 272.</ref> Asekätkennän oikeuskäsittely päättyi lopullisesti vasta 15. maaliskuuta 1950, jolloin [[Korkein oikeus (Suomi)|Korkein oikeus]] antoi päätöksensä. KKO kovensi [[sotaylioikeus|sotaylioikeuden]] antamia tuomioita peräti 698 henkilön osalta.<ref>Lukkari 1984, 275.</ref>
Toimintaan osallistui kaikkiaan noin 5 000–10 000 henkilöä. Määrän summittaisuus johtuu siitä, ettei kaikkien toimintaan osallistuneiden osuus koskaan paljastunut.<ref>Lukkari 1984, 78. Jukka Tarkka mainitsee ''Suomen historia'' -teoksen artikkelissa "Paasikiven linja käytännössä" osallisten summittaiseksi määräksi 5000 henkilöä (Suomen historia osa 8, 1988, s. 37).</ref> Näistä noin 2000 oli jossakin vaiheessa pidätettynä. Myöskään pidätettyjen tarkkaa määrää ei tiedetä.<ref>Lukkari 1984, 244: kirjoittaja toteaa, että Valpo ei tilastoinut pidätyksiä kattavasti. Ainoastaan sisäministeriön tutkintaelimen (SMTE) jatkotutkimuksiin johtaneet pidätykset tilastoitiin.</ref> Sisäministeriön tutkintaelin (SMTE) kuulusteli virallisten tietojen mukaan 5 870 henkilöä, mutta todellinen määrä oli paljon suurempi. SMTE:n suorittamista kuulusteluista kertyi 294 suurta kansiota, joissa oli yhteensä 45 000 sivua. Valpon kuulustelemien henkilöiden lukumäärästä ei ole mitään tietoa.<ref>Lukkari 1984, 246.</ref> Tutkijat saivat kaikkiaan 1 560 ilmiantoa, joista suurin osa osoittautui aiheettomiksi ja pahan tahdon, kateuden tai kostonhalun ilmentymiksi. Ilmianto aiheutti kuitenkin usein pidätyksen ja perusteellisen [[kotietsintä|kotietsinnän]]. Kymmenien epämääräisten puhelinsoittojen ja kirjelappusten perusteella ei voitu ryhtyä edes tutkimuksiin.<ref>Lukkari 1984, s. 246–247.</ref>
Rangaistuksia sai kaikkiaan 1 488 henkilöä ja vankeustuomioiden yhteenlaskettu pituus oli lähes 400 vuotta. Nuorin syytteeseen asetetuista ja tuomituista oli ollut toiminnan alkaessa 16-vuotias, vanhin 78-vuotias. Tiedossa olevien kuulusteltujen ikäjakauma oli vieläkin laajempi, 12–87 vuotta. Tuomitut olivat pääosin miehiä, mutta joukossa oli myös yhdeksän naista.<ref>Lukkari 1984, 79–80.</ref> Suurin osa vankeustuomioista oli ehdollisia kolmen vuoden koetusajalla.<ref name="viite33"/> Ankarimman tuomion, kuusi vuotta kuritushuonetta, sai everstiluutnantti [[Usko Haahti]].<ref name=Suomi75 /> Ainoa vankeuteen tuomittu kenraalikuntaan kuulunut oli kenraalimajuri [[Erkki Raappana]], joka sai kuuden kuukauden tuomion avunannosta asekätkentään.<ref name="Lukkari 1984, s. 270"/> Hänelläkään ei ollut virallista asemaa hajavarastointiorganisaatiossa, vaan hän joutui mukaan toimintaan velvollisuudentuntonsa ajamana halutessaan auttaa alaisiaan.<ref>Lukkari 1984, s. 246.</ref> Kenraalimajuri [[Pietari Autti]] ehti olla perättömäksi osoittautuneen ilmiannon vuoksi pidätettynä kuukauden ajan.<ref>Lukkari 1984, s. 306–307.</ref>
| |||