Ero sivun ”Antiikin filosofia” versioiden välillä

[[Kuva:Aristoteles Louvre.jpg|thumb|160px|[[Aristoteles]]]]

 

 

Aristoteles puolestaan laittoi enemmän arvoa aistein saadulle tiedolle. Hän ei halunnut Platonin tavoin erottaa järjellä käsitettävää maailmaa erilliseksi olemassaolon tasoksi, vaan katsoi aistein havaittavan aineellisen maailman olevan aito todellisuus, josta voidaan näin hankkia myös todellista tietoa. Häntä voidaankin pitää jos ei modernina niin ainakin oman aikansa [[empirismi|empiristinä]]. Näin Aristoteles asetti perustan sille mistä vuosisatoja myöhemmin kehittyi [[tieteellinen menetelmä]]. Hänen laajan tuotantonsa suurin merkitys on todellisuuden eri osa-alueiden monipuolisessa kuvaamisessa ja luokittelussa, joka perustui sekä loogiseen päättelyyn että laajojen havaintojen keräämiseen.<ref name="IEP"/>

Merkittävimmät roomalaiset moralistit ja elämänfilosofit olivat filosofialtaan eklektinen [[Cicero]], stoalaisesti ajatelleet [[Seneca nuorempi|Seneca]], filosofikeisari [[Marcus Aurelius]] ja [[Epiktetos]], epikurolainen eettinen materialisti [[Lucretius]], sekä Platonilta vaikutteita saanut "viimeinen roomalainen" [[Boëthius]].

 

 

[[200-luku|200-luvulla jaa]]. idän [[mystiikka]] alkoi levitä Roomaan. Tällöin syntyi kreikkalaisen filosofian ja itämaisen [[teosofia|teosofisen]] mietiskelyn yhtymisestä [[uusplatonismi|uusplatonilainen]] oppisuunta. Uusplatonismi tulkitsi Platonin opetuksia hyvin uudella tavalla ja opetti mystistä yhdistymistä kosmisen ykseyden kanssa. Uusplatonistit katsoivat, että täydellisyys ja onnellisuus, jotka nähtiin synonyymeinä, voitiin saavuttaa jo tässä elämässä filosofisella mietiskelyllä. Merkittävin uusplatonikko oli [[Plotinos]], ja muita uusplatonilaisia olivat muiden muassa [[Iamblikhos]], [[Kalkidios]] ja [[Simplikios]]. Myös [[pythagoralaisuus]] syntyi uudelleen [[uuspythagoralaisuus|uuspythagoralaisuutena]].

Kristillisen ajan alkuvaiheessa suhtautuminen filosofiaa kohtaan oli positiivisempaa Rooman valtakunnan itäosissa kuin länsiosissa, mutta n. 400-luvulta lähtien tilanne kääntyi päinvastaiseksi. Keisari [[Justinianus I]] määräsi Ateenan filosofikoulun suljettavaksi vuonna [[529]].<ref name="Hällström-2"/> Kielto perustui osittain uskonnollisiin syihin, mutta osittain siihen, että Justinianus halusi eliminoida Ateenan [[Konstantinopoli]]n kilpailijana.<ref name="Thesleff"/>

 

 

Muun muassa Klemens Aleksandrialainen kuului niihin, jotka ottivat tehtäväkseen antiikin filosofian saavutusten puolustamisen hyökkäyksiä vastaan. Hän katsoi, ettei kristinuskosta voisi koskaan tulla tiedettä eikä filosofista järjestelmää ilman kreikkalaisen ajattelun parhaiden puolien omaksumista. Teoksensa ''Stromateis'' kirjoissa I ja VI hän esitti näkemyksensä filosofian ja kristinuskon suhteista. Hän uskoi, että kreikkalainen filosofia oli jumalaista alkuperää tai varastettu [[Vanha testamentti|Vanhasta testamentista]]. Vaikka se ei ollutkaan suoraan Jumalan lähettämää, se oli hänen antamansa lahja ja hyödyllistä vaikkakin arvoltaan kristinuskoa vähäisempää. Hän katsoi [[juutalaisuus|juutalaisten]] ja kreikkalaisten saaneen kaksi erillistä liittoa — kreikkalainen viisaus sisälsi joitakin totuuden osasia, kun taas kristillinen sanoma oli ainoa tosi filosofia.<ref>Lilla 1971.</ref>

Antiikin filosofiaa tunnetaan nykyisin luonnollisesti filosofien omista kirjoituksista, mutta enimmäkseen toisen käden lähteiden kautta. Kaikki filosofit eivät edes kirjoittaneet itse mitään, ja suurimman osan tuotantoa tunnetaan ainoastaan myöhempien kirjoittajien teoksissa säilyneiden katkelmien kautta.

 

 

 

Merkittäviä toisen käden lähteitä antiikin ajatteluun ovat useat filosofit itse, käsitellessään edeltäjiensä ajattelua. Platon viittaa runsaasti edeltäneiden filosofien ajatuksiin, käsitellen laajasti esisokraatikkojen ja sofistien mielipiteitä. Hänen ajattelunsa vaikuttaa usein olevan aiemmin esitettyjen ajatusten selkeämpää uudelleenmuotoilua ja ajatusten saattamista yhteen. Platonin tiedetään myös keräilleen aiempien filosofien kirjoituksia laajalti. Aristoteleen merkitys on vielä suurempi, koska hänen kirjoituksissaan on helpompi tehdä ero edeltäjien ajatuksiin ja hänen omiin ajatuksiinsa. Erityisen merkittävä on hänen ''[[Metafysiikka (Aristoteles)|Metafysiikkansa]]'' alkuosa, jossa edeltävien filosofien ajattelua käsitellään aikajärjestyksessä. Aristoteles aloittaa myös useat muut teoksensa edeltäjien ajatusten läpikäynnillä. Aristotelesta voidaan pitää lähteenä jopa Platonin ajatusten tulkitsemiselle.<ref name="Hegel">{{Verkkoviite | Tekijä=Hegel, G. W. F. | Osoite=http://www.marxists.org/reference/archive/hegel/works/hp/hpearlygreek-intro.htm | Nimeke=Lectures on the History of Philosophy | Selite=1805–1806. Greek Philosophy, Chapter 1, Period I. Käännös E. S. Haldane, 1892–1896 | Viitattu=22.2.2010}}</ref>

|colspan="3" bgcolor="#CCCCCC"|[[Anaksimandros]], [[Anaksagoras]], [[Arkhelaos]], [[Sokrates]] ||bgcolor="#EFEFEF"|[[Empedokles]]

|-

|-

|bgcolor="#CCCCCC"|[[Speusippos]] ||bgcolor="#CCCCCC"|[[Aristoteles]] ||bgcolor="#CCCCCC"|[[Antisthenes]] ||bgcolor="#EFEFEF"|[[Herakleitos]] (ei-ital.)

|bgcolor="#EFEFEF"|[[Lakydes]]||bgcolor="#EFEFEF"|[[Herakleides]]||bgcolor="#EFEFEF"|[[Kleanthes]]||bgcolor="#EFEFEF"|[[Demokritos]]

|-

|}

</center>