Wikipedia

Ero sivun ”Predestinaatio” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Joonasl (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
54 231 muokkausta
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Predestinaatio''' (''ennaltamäärääminen'') eli kristinuskossa myös '''armonvalintaoppi''' on monissa uskonnoissa, kuten [[islam|islamissa]], [[kalvinismi]]ssa, [[luterilaisuus|luterilaisuudessa]], [[hindulaisuus|hindulaisuudessa]] ja [[jainalaisuus|jainalaisuudessa]] tärkeä oppi. Se merkitsee, että ihmisen kohtalo on ennalta määrätty, joko kerätyn karman tai [[Jumala]]n salatun tahdon mukaisesti, eikä ihminen voi omilla teoillaan vaikuttaa kohtaloonsa. Islamissa predestinaatio-oppi kytkeytyy [[fatalismi|kohtalouskoo]]nin.
 
==Predestinaatio islamissa==
Rivi 5:
Islamin yksi peruspilari on ''kismet'', kohtalo. Tällä tarkoitetaan koko maailman kohtalon olevan Jumalan käsissä ja kaiken olevan ennaltamäärättyä. Kun muslimi sanoo ''ins'allah'', hän tarkoittaa asian olevan yksin Jumalan kädessä ja alistuvansa Jumalan tahtoon, kävi miten kävi. Tätä kutsutaan '''predestinaatioksi''' (''jabr''). Predestinaatio-oppi pohjaa [[Koraani]]in, ja sen pääkohdat ovat seuraavat{{ref|islam}}:
 
* Kaikki tapahtuu Jumalan aktiivisesta tahdosta <ref>Suura 3:144</ref><ref>Suura 6:59</ref><ref>Suura 7:188</ref>
* Jumala ennaltamäärää jokaisen ihmissielun kohtalon.<ref>Suura 2:272</ref><ref>Suura 2:284</ref><ref>Suura 4:88</ref><ref>Suura 5:40</ref><ref>Suura 6:128</ref><ref>Suura 7: 178-179</ref><ref>Suura 14:4</ref><ref>Suura 42:44-46</ref>
* Jumala ennaltamäärää sen, tuleeko ihminen elämänsä aikana uskomaan vaiko ei.<ref>Suura 10:99-100</ref>
* Jumala ennaltamäärää ihmisen tahdon.<ref>Suura 74:56</ref><ref>Suura 76:30-31</ref><ref>Suura 81:29</ref><ref>Suura 4:78-82</ref><ref>Suura 16:93</ref><ref>Suura 18:58</ref>
 
IslamissaIslamilainen predestinaatiokäsitys muistuttaa hyvin suuressa määrin kalvinismin kritiikin kaksoispositiivista predestinaatiokäsitystä: Jumala aktiivisesti sekä valitsee ennaltakäsin pelastukseen predestinoidut että pelastaa heidät, ja hän samalla tavoin aktiivisesti valitsee ennaltakäsin kadotukseen predestinoidut että kadottaa heidät. Islamissa ei ole kristinuskon tavoin dogmia Jumalan rakkaudesta, joten islamin predestinaatiokäsitys ei ole ristiriidassa islamin dogmien kanssa. Islam korostaa ensisijaisesti Jumalan kaikkivaltiutta ja suvereniteettiä, eikä näe ristiriitaa tästä seuraavan Jumalan mielivaltaisuuden kanssa. Islam pitää myösmyöskin ihmistä täysin vastuullisena siitä kohtalosta, jonka Jumala on hänelle määrännyt: Jumala rankaisee kadotukseen predestinoituja ihmisiä siitä, että hän on tehnyt heistä syntisiä, jotta he tekisivät syntiä ja toteuttaisivat näin Jumalan tahdon. Islam ei tunne tältä osintältäosin [[syyntakeettomuus|syyntakeettomuuden]] käsitettä: Jumala on ensisijaisesti kaikkivaltias. Tämän vuoksi islamin predestinaatiokäsitystä ei voida kritisoida samoilla kriteereillä kuin kalvinismin.
 
Ei ole liioiteltua väittää, että predestinaatio-oppi ja siitä seuraava kohtalousko ([[fatalismi]]) luo pohjan koko islamille. Jo sanana [[islam]] merkitsee "alistumista", ja islamilainen, ''muslim'', on ihminen joka on alistunut Jumalan tahtoon. Koska islamissa Jumala on ehdottoman kaikkivaltias, ihmisen tehtävänä on ainoastaan alistua Jumalan tahtoon ja hyväksyä kaikki se, mitä elämä tuo mukanaan, kohtalon edeltä käsin määräämänä ja Jumalan tahtona. Islamissa ihminen ei itse kykene mitenkään vaikuttamaan omaan kohtaloonsa. Tässä kuitenkin on islamin käytännössä yksi poikkeus. Kaatumalla taistelussa islamin puolesta ([[pyhä sota]]) ihmisen on mahdollista lunastaa itselleen vapaa pääsy Paratiisiin välittömästi.
Rivi 29:
:* samoin predestinaatio kadotukseen ei riipu ihmisen teoista eikä syntisyydestä <ref>(Room 2:9-12, 3:10-19, 5: 12-13)</ref>; Pyhän Augustinuksen mukaan ihmistä ei tuomita kadotukseen siksi, että hän tekee syntiä, vaan hän tekee syntiä siksi, että hänet on jo etukäteen tuomittu kadotukseen.
 
Kristinuskon historiassa predestinaatio-opin esitteli ensimmäisenä [[Pyhä Augustinus]], ja se hyväksyttiin kirkon viralliseksi opiksidoktriiniiksi 400-luvulla: [[Pelagius|Pelagiuksen]] oppi ([[pelagiolaisuus]]) vapaasta tahdosta, joka pohjaa [[evankeliumit|evankeliumeihin]] (ihminen kykenee itse lähestymään Jumalaa omasta tahdostaan ja tekemään valinnan pelastuksen ja kadotuksen välillä) julistettiin harhaopiksi[[kerettiläisyys|kerettiläisyydeksi]], ja myöhemmin syntynyt [[semipelagiolaisuus]] (ihmisellä on kyky itse lähestyä Jumalaa, mutta ei halua ennen kuin Jumala herättää sen hänessä) julistettiin harhaopiksi Orangen kirkolliskokouksessa [[529]]. Koska predestinaatio-oppi on ristiriidassa [[vapaa tahto|vapaan tahdon]] opin kanssa, protestanttiset kirkkokunnat pääsääntöisesti kieltävät vapaan tahdon ja kiistävät sen käsityksen, että ihmiset voisivat omilla valinnoillaan vaikuttaa uskonratkaisuunsa tai pelastukseensa.
 
[[Ortodoksisuus]] ei ole milloinkaan kanonisoinut predestinaatio-oppia, vaan pitää sitä harhaoppina. Katolisuudessa [[skolastikot]] totesivat sydänkeskiajalla opin olevan sisäisesti ristiriitainen. Nykyisin [[katolisuus]] on sanoutunut irti predestinaatio-opista sellaisena kuin Luther ja Calvin sen muotoilivat.
 
===Klassinen reformoitu (kalvinistinen) näkemys===
 
Klassisessa kalvinismissa predestinaatio on kaksinkertainen mutta epäsymmetrinen: Jumala aktiivisesti valitsee pelastukseen predestinoidut, mutta valintansa seurauksena jättää passiivisesti muut pelastamatta, jolloin he joutuvat automaattisesti kadotukseen. Predestinaatio on siis positiivis-negatiivinen valintasuhde. Kalvinistisen opindoktriinin mukaan jokainen ihminen joutuu perisynnin ansiosta oletusarvoisesti Helvettiin, mutta Kristuksen sovitustyön ansiosta jotkut valitut pelastuvat, ja sama kääntäen: Kristuksen sovitustyö tarvittiin, jotta edes pelastukseen predestinoidut olisivat voineet pelastua. Epäsymmetristä predestinaatiota kutsutaan myös yksöispositiiviseksi predestinaatioksi (''singular positive predestination'')
 
Reformoidun näkökannan mukaan Jumala valitsee läpeensä turmeltuneesta ihmiskunnasta joitakuita pelastukseen, ja aktiivisesti vaikuttaa heidän elämäänsä uudistavasti niin, että Kristuksen armo ja sovitustyö pääsee vaikuttamaan heissä. Muiden osalta Jumala pidättäytyy koskemasta heidän elämäänsä jättäen heidät oman onnensa nojaan niin, että he perisynnin vaikutuksesta joutuvat kadotukseen. Reformoidun näkökannan vuoksi siis Jumala aktiivisesti pelastaa pelastukseen predestinoidut, mutta kadotukseen predestinoidut tuomitsevat itse itsensä sinne tekojensa tai perisynnin vaikutuksesta, sillä Kristuksen sovitustyö ei kalvinistisen opin mukaan koske heitä.
 
===Reformoidun näkemyksen kriittinen tarkastelu===
Monet kalvinistiteologit sanovat, että tämä ei kuitenkaan ole reformoitu näkemys predestinaatiosta, vaan karikatyyri siitä. Tätä kaksoispositivistista näkemystä nimitetään ''[[hyperkalvinismi]]ksi'', ja se on supralapsarianismin äärimmäisin muoto. Vaikka Calvin itse totesi ''se on hirmuinen oppi, mutta Jumalan käsittämättömän majesteetin edessä ihmisjärjen tulee nöyrästi taipua'', lähes kaikki reformoidut kirkkokunnat ja teologit nykyisin torjuvat tämän käsityksen.▼
 
Termin "kaksinkertainen predestinaatio" käyttö on ollut kautta aikojen hyvin epäselvää ja johtanut moniin kiistoihin. Kaksi tärkeää kristinuskon dogmia: Jumalan kaikkivaltius sekä Jumalan rakkaus, ovat räikeässä ristiriidassa armonvalinnan kanssa. Ns. "pienoisevankeliumin" mukaan (Joh 3:16) Jumala rakastaa koko maailmaa ja haluaa pelastaa kaikki: tämä on ristiriidassa sen käsityksen kanssa, että Jumala rakastaa vain osaa ihmiskunnasta ja haluaa tuomita loput iankaikkiseen kärsimykseen.
 
Jumalan kaikkivaltius johtaa loogisesti siihen, että Jumalan tietämys ja Jumalan tahto ovat sama asia: kaikkivaltiaana Jumala sekä kykenee että haluaa toteuttaa tahtonsa. Kadotusta on perinteisesti pidetty tuomiota seuraavana rangaistuksena, ja tuomio seuraa aina tekoa, ei koskaan edellä sitä. Ihmisten tuomitseminen ikuiseen kadotukseen ennenkuin hän on edes ehtinyt syntyä, saati sitten tehdä mitään syntistä, ei ole rakkauden osoitus, vaan osoitus hyvin mielivaltaisesta luonteesta. Tämä on puolestaan ristiriidassa Jumalan rakkauden dogmin kanssa.
 
Jumalan kaikkitietämyksen dogmi myös johtaa siihen, että perinteisen reformoidun näkemyksen mukainen epäsymmetrinen, yksöispoitiivinen predestinaatio on mahdottomuus. Valinta edellyttää aina sitä, että kun yksi valitaan, toinen hylätään, ja sekä valinta että hylkääminen ovat aktiivisia toimenpiteitä, ja Jumalan tietäessä heidät, ketkä valitaan pelastukseen, hän tahtoo myös heidän pelastuvan; samalla Jumala tietää kadotukseen joutuvat, ja kaikkivaltiusdogmin mukaisesti Jumala myös tahtoo heidän joutuvan kadotukseen. Jumalan kaikkivaltiuden dogmi puolestaan johtaa siihen, että Jumala samanaikaisesti sekä aktiivisesti valitsee pelastukseen predestinoidut että myös kadotukseen predestinoidut, ja samanaikaisesti sekä aktiivisesti pelastaa toiset, ja aktiivisesti kadottaa toiset. Jumala työskentelee siis samalla tavalla sekä pelastettujen että kadotettujen osalta: Jumala määrää toiset kadotukseen ja aktiivisesti vaikuttaa heidän sydämiinsä niin, että Jumala kykenee asettamaan Kristuksen pelastustyön heihin. Samalla tavoin Jumala myös aktiivisesti vaikuttaa kadotukseen predestinoituihin niin, että he eivät kykene mitenkään vastaanottamaan Kristuksen pelastustyötä, vaikka kuinka haluaisivat, ja aktiivisesti ajaa heidät tekemään syntiä perisynnin ansiosta (''destinare ad peccatum'').
 
Tätä kutsutaan kaksoispositiiviseksi predestinaatioksi (''double positive predestination''). Valittujen osalta pelastus on Jumalan [[monergismi|monergististä]] työtä (''[[sola_gratia|sola gratia]]''). Samalla tavoin kadotettujen osalta kadotus on Jumalan monergististä työtä (''sola Deo gloria''). Jumala siis on synnin lähde, ja Jumala tekee joistakin ihmisistä syntisiä, jotta he tekisivät syntiä , jotta Jumala voisi rangaista heitä ja jotta he joutuisivat kadotukseen. Tätä käsitystä tukevat monet raamatunkohdat, kuten Room. 9:11-13, 9:18-23, 2. Moos. 9:16; 4:21, ja 2 Tess 2:11-12).
 
▲Tämä kaksoispositiivinen predestinaatiokäsitys selkeästi tekee Jumalasta synnin lähteen. Jumala siis rankaisee ihmisiä siitä, että he toteuttavat Jumalan vastaansanomatonta ja monergistista tahtoa. Vaikka tällainen käsitys tekee Jumalasta kaiken vääryyden, synnin ja pahuuden alkulähteen, kaksoispositiivinen predestinaatiokäsitys on loogisesti yhtenäinen ja edellämainitut raamatunkohdat todellakin selkeästi tukevat tätä käsitystä. Monet kalvinistiteologit sanovat, että tämä ei kuitenkaan ole reformoitu näkemys predestinaatiosta, vaan karikatyyri siitä. Tätä kaksoispositivistista näkemystä nimitetään ''[[hyperkalvinismi]]ksi'', ja se on supralapsarianismin äärimmäisin muoto. Vaikka Calvin itse totesi ''se on hirmuinen oppi, mutta Jumalan käsittämättömän majesteetin edessä ihmisjärjen tulee nöyrästi taipua'', lähes kaikki reformoidut kirkkokunnat ja teologit nykyisin torjuvat tämän käsityksen.
 
===Predestinaatio luterilaisuudessa===
 
[[Luterilaisuus]] on aina torjunut vanhareformoidun opin kaksinkertaisesta predestinaatiosta ''gratia universalis'' -opin pohjalta. Reformoitujen ja luterilaisten ero on siinä, nähdäänkö predestinaatio pelastuksen valossa (luterilaisuus) vai pelastus predestinaation valossa (reformoidut). Luterilaisuudessa predestinaatio on alistettu pelastukselle. Sovinnon kaava hylkää opin kaksinkertaisesta predestinaatiosta, ennaltamääräämyksestä pelastukseen ja kadotukseen. Kalvinistinen käsitys kaksinkertaisesta predestinaatiosta hylättiin myös [[Uppsalan synodi]]ssasynodissa [[1598]]. Pelastusta ei ole tulkittava Jumalan salatusta päätöksestä vaan hänenHänen sanastaan, Kristuksesta, käsin. [[Martti Luther]] joutui kiistaan predestinaatio-opista Calvinin kanssa, ja hylkäsi Calvinin näkemyksen Jumalan rakkauden sekä universaalin armon vastaisena. Luterilaisuus siis kiistää opin kaksinkertaisesta predestinaatiosta. Lutherilla koko Jumalan armo perustuu iankaikkiseen predestinaation, ja jokainen, joka tulee uskoon, on myöskin valittu eli predestinoitu. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat <ref>(Joh 3:16, 1 Tim 2:4)</ref>. ''Tämä ikuinen päätös on meille sanan kautta ilmoitettu. Me olimme Jumalan ajatuksissa ja suunnitelmissa jo ennen maailman perustamista. Ihmisen pelastumisen syynä on yksinomaan Jumalan armo. Kadotukseen joutumisen syyn Jumala on salannut; vain Hän tietää sen eikä sitä ole ilmoitettu meille''. Predestinaatiossa otetaan pelastus lopullisesti ihmisen käsistä Jumalan käsiin. Lutherin sanoin: ''Jos pelastuksemme olisi jätetty meidän oman ratkaisumme varaan ei kukaan pelastuisi, koska Jumalan laki osoittaa kykenemättömyytemme.'' Lutherin mukaan pelastus ei riipu mistään ihmisen enemmän tai vähemmän tilapäisluontoisesta asennoitumisesta, mikä merkitsisi Jumalan mukautumista ihmisestä riippuvaksi. Lutherin edustamassaesiinnostamassa predestinaatiossa pelastukseenkin on ihmisen pelastuksessa Jumalalla ehdoton valta.
 
Tämä käsitys tunnetaan ''yksinkertaisena predestinaationa''. SiihenSen kuuluuongelmana on kuitenkin käsitys täydellisestä turmeltumisesta: se olettaa, että ihminen on aktiivisesti kykenevä torjumaan Kristuksen sovitustyön ja valitsemaan kadotuksen. YksinkertainenTäydellisen turmeluksen dogmin, joka kuuluu luterilaisuuteen, mukaan ihminen kuitenkaan ei kykene aktiivisesti valitsemaan pelastuksen hylkäämistä, vaan perisynnin takia hylkää sen automaattisesti, valitsematta sitä, sillä valinta edellyttää aina vaihtoehtoja; vaihtoehdoton toiminta ei ole valitsemista. Samoin yksinkertainen predestinaatio vaatii taakseen myös olettamuksen vapaasta tahdosta: voidakseen valita kadotuksen ja pelastuksen välillä, ihmisellä tulisi olla vapaa tahto. Tämän taas luterilaisuus kiistää. Luther itse tiedosti yksinkertaisen predestinaation loogiset ristiriidat, ja kehotti oppilaitaan olemaan ajattelematta predestinaatio-oppia liikaa.
 
===Katolinen kritiikki===
Rivi 63 ⟶ 73:
Kalvinistien mukaan Jumalan suvereniteetti on kiistämätön, ja Hän pelastaa kaikki ne, kenet hän tahtoo. Kalvinistiteologit, samoin kuin monien muidenkin kristittyjen teologien mukaan, kuitenkin viittaavat siihen, että Raamatun mukaan kaikki eivät tule pelastumaan.
 
Looginen kritiikki predestinaatioon on, että se kiistää ihmisiltä vapaan tahdon. Jo skolastikot 1100-luvulla kysyivät: ''Jos Jumala määrää kohtalomme ja valitsee elämänpolkumme, mitä vaihtoehtoja meillä on? Jumala vaatii, että me palvelemme häntä vapaasta tahdostamme, mutta jos meidät on predestinoitu kadotukseen tai pelastukseen, onko meillä tällöin ylipäänsä mitään vapaata tahtoa?'' Toinen kritiikki liittyy eettiseen arvovalintaan. Kalvinistinen predestinaatiokäsitys johtaa väistämättä sekä positiivis-negatiivisena että kaksoispositiivisena moraalinihilismiin: ''Jos pelastus ja kadotus ovat yksinomaan Jumalan kädessä eikä ihminen itse voi mitenkään teoillaan tai arvovalinnoillaan vaikuttaa kohtaloonsa, vaan kaikki yritykset elää Jumalan tahdon mukaisesti ovat hyödyttömiä, niin mitä mieltä tällöin ylipäänsä on edes yrittää elää Jumalan tahdon mukaisesti? Eikö ole tällöin mielekkäämpää elää oman eläimellisen luontonsa vallassa toteuttaen himojaan, viettejään ja halujaan, koska lopputulos on joka tapauksessa sama?'' Tämän käsityksen esitti jo [[Pelagius]] 400-luvulla, ja se on yksi [[pelagiolaisuus|pelagiolaisuuden]] keskeisimpiä kysymyksiä, eikä tähän kysymykseen ole milloinkaan kyetty vastaamaan tyydyttävästi. Perinteinen kalvinistinen vastaus on, että pelastukseen predestinointi merkitsee sitä, että ihminen automaattisesti alkaa elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Tämä on kuitenkin looginen virhepäätelmä ([[cum hoc ergo propter hoc]]). Ei myöskään voida mitenkään empiirisesti osoittaa, että maat, joissa kalvinistinen kristillisyys olisi vallassa (USA, Iso-Britannia, Etelä-Afrikka, Sveitsi, Alankomaat) olisivat mitenkään väistämättä korkeammalla tasolla eettis-moraalisesti kuin luterilaiset maat (Skandinavia, Saksa, Baltian maat) tai katoliset maat, ei-kristillisistä yhteiskunnista puhumattakaan
 
Predestinaatio-opin loogiset sisäiset ristiriitaisuudet ovat ilmeiset. Predestinaatio-opin keskeisin sisäinen looginen ristiriita on Jumalan kaikkihyvyyden kanssa. Tätä ongelmaa on yritetty ratkoa moni tavoin:
 
* Jumala on rakkaus vain omille valituilleen (rajallisen sovituksen doktriini), Muille hän on Pyhä Viha. Tämä selitys on suosittu kalvinismissa, mutta loogisesti kyseessä on [[post hoc ergo propter hoc]] -virhepäätelmä.
* Jumala ei valitse erikseen ketään kadotukseen, mutta ihmiset itse päättävät hylätä pelastuksen (ns. yksinkertainen predestinaatio). Tämän opin muotoili Luther, ja se on yhä osa luterilaisuuden oppia, mutta sen ongelma on sama kuin predestinaation itsensä ja Jumalan kaikkitietävyys: ihmiset eivät kykene aktiivisesti ja päättäväisesti torjua pelastusta ja valita aktiivisesti kadotusta, sillä he ovat täysin turmeltuneita perisynnin ansiosta. Jotta tämä argumentti olisi pätevä, se vaatisi taakseen [[vapaa tahto|vapaan tahdon]], jonka luterilaisuus kiistää.
* Jumala ei ole Rakkaus lainkaan, vaan kosminen hirmuvaltias (gnostilaisuus). Tämä merkitsee, että Jumalaa tulee totella ja kunnioittaa vain pelosta muttei rakkaudesta; tai että kristinuskon Jumala onkin itse asiassa sama kuin Paholainen (demiurgi), ja Kristus tuli vapauttamaan ihmiskunnan tämän demiurgin otteesta. NykyisessäTämä kristinuskossaon tämälooginen nähdäänoppi, harhaoppinamutta se merkitsee sitä, että koko kristinusko nykymuodossaan on virheellinen uskonto. Kaikki kristilliset kirkkokunnat tänä päivänä torjuvat tämän selityksen
* Jumala tekee kadotukseen predestinoiduista ihmisistä alun alkaenkin syntisiä ja panee heidät tekemään syntiä niin, että hän saa tästä aiheen tuomita heidät Helvettiin (kaksoispositiivinen predestinaatio). Looginen johtopäätös on, että Jumala on kaiken synnin alkulähde ja siksi paha. Vaikka tämä käsitys on gnostilaisen sekä hyperkalvinistisen opin mukainen, se on vastoin kaikkien muiden kristillisten kirkkokuntien oppeja.
* Jumala on inhimillisen oikeudenmukaisuuden ja reiluuden käsityksen ulkopuolella <ref>(Room 9:19-21)</ref>. Argumenttina kyseessä on [[olkinukke]]. Jos tämä selitysmalli olisi tosi, se merkitsisi että Jumala on mielivaltainen, irrationaalinen ja epäoikeudenmukainen. Tämä selitysmalli on kaikkien kristillisten kirkkokuntien oppien vastainen.
* Jumala on inhimillisen logiikan yläpuolella. Tämä väite on Lutherilta peräisin. Kyseessä on kuitenkin [[argumentum ad ignorantiam]].
* Jumala on antanut syntiinlankeemuksen tapahtua ja rangaistuksena on tuominnut jokaisen kadotukseen, mutta hän pelastaa joitakuita armostaan Jeesuksen sovitustyön kautta, ja antaa muiden tuhoutua. Tämän on sanottu olevan ristiriidassa Joh 3:16:n kanssa.
* Jumala oikeudenmukaisesti rankaisee koko ihmiskuntaa sen kapinasta Jumalaa vastaan. Jumalan kaikkivaltiusdogmista seuraa, että sellainen yritys kapinaan olisi tuhoon tuomittu alusta asti. Mutta jos kaikkivaltias olento rankaisee kuolevaisia hyödyttömästä yrityksestä, se ilmaisee että Jumala on äärimmäisen vainoharhainen ja paha olento. KaikkiVaikkakin monet VT:n kohdat tukevat tätä näkemystä, kaikki kristilliset kirkkokunnat nykyään torjuvat tämän näkemyksen.
* Ne, jotka ovat kadotettuja, eivät ole kadotettuja tekemiensä syntien takia; he tekevät syntiä, koska ovat alun alkaen kadotettuja. Tämän käsityksen muotoili Pyhä Augustinus 400-luvulla. JohtopäätösLoogisesti tämä on [[cum hoc ergo propter hoc]] -virhepäätelmä. Mutta jos tämä käsitys olisi tosi, johtopäätös olisi että Jumala tahtoo joidenkin ihmisten olevan pahoja ja tekevän syntiä; siispä Jumala on paha ja epäoikeudenmukainen, ja kadotukseen predestintoituja ei voida pitää vastuullisina teoistaan.
 
Edellä mainitut argumentit koskevat vain kristillistä predestinaatiokäsitystä. Koska islamilaiseen predestinaatiokäsitykseen ei kuulu Jumalan kaikkihyvyyden dogmi, ja koska islamilainen predestinaatiokäsitys on selkeästi kaksoispositiivinen (Jumala sekä aktiivisesti pelastaa pelastukseen predestinoidut että aktiivisesti kadottaa kadotukseen predestinoidut), se on tältäosin looginen oppi.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Predestinaatio”