Ero sivun ”Uskonnollinen yhdyskunta” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Yhdyskunnan ja yhdistyksen eroja: Selvennetty ja lähteistetty hallituksen esityksestä. Uskontunnustus ei pakollinen, poistettu, samoin lähteistämätön maininta yhdyskuntajärjestyksestä.
p Kappaleen siirto
Rivi 18:
 
Yhdyskuntia on saanut perustaa vapaasti vuodesta [[1923]] alkaen. Tätä ennen vuodesta [[1889]] alkaen sai perustaa vain sellaisia yhdyskuntia, jotka "seisovat muun protestanttisen kuin evankelis-lutherilaisen uskonopin kannalla".{{lähde}}
 
===Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan ja rekisteröidyn yhdistyksen eroja===
Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan ja [[yhdistys|rekisteröidyn yhdistyksen]] eroista osa seuraa suoraan uskonnonvapauslaista. Toisaalta erillinen oikeushenkilön muoto mahdollistaa muissa säädöksissä helpon erottelun, jonka ansiosta uskontokuntia voidaan yhdistyksiin nähden helposti syrjiä tai suosia.
 
Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan jäseninä voi olla vain yksityishenkilöitä, kun yhdistys voi koostua esimerkiksi yhtiöistä. Yhdyskunnan hallinnon ei tarvitse olla kansanvaltainen: yhdistyksessä päätösvalta kuuluu lähtökohtaisesti jäsenille, kun taas yhdyskunnan päätösvallasta määrätään sen säännöissä. Yhdyskunnan hallitukseksi riittää yksi henkilö, kun yhdistyksessä tarvitaan kolme, eikä hallitusta tarvitse valita vaaleilla. Yhdyskunnan perustamiseen tarvitaan 20 henkeä, yhdistyksen perustamiseen 3.<ref>[https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/he_170+2002.pdf Hallituksen esitys Eduskunnalle uskonnonvapauslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi] HE 170/2002</ref>
 
Yhdyskunnilla on joitakin etuja yhdistyksiin nähden, muun muassa varainsiirtoveroa ei tarvitse yhdyskunnan maksaa. Yhdyskunnat voivat anoa vihkimisoikeutta, yhdistykset (esimerkiksi [[uskonnottomuus|uskonnottomia]] katsomuksia edustavat Humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijain liitto) eivät voi. Lisäksi uskonnollinen yhdyskunta voi hankkia viiniä ehtoolliskäyttöön verottomasti.<ref>Laki alkoholi- ja alkoholijuomaverosta 1471/94, 8 §</ref>
 
==Yhdyskunnat ja jäsenyys==
Rivi 31 ⟶ 24:
Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys on väestötieto ja se merkitään [[väestötietojärjestelmä]]än.
Vanhemmat voivat liittää alle 12-vuotiaan uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi. 12 vuotta täyttäneen liittäminen tai erottaminen vaatii myös hänen oman suostumuksensa. 15 vuotta täyttänyt taas voi itse erota tai liittyä vanhempien suostumuksella. Liittyminen tapahtuu ilmoittamalla ko. yhdyskunnalle, joka voi valita jäsenensä. Eroamisesta voi ilmoittaa kirjallisesti myös maistraatille.<ref>Uskonnonvapauslaki 6.6.2003/453, 3, 4 §</ref>
 
===Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan ja rekisteröidyn yhdistyksen eroja===
Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan ja [[yhdistys|rekisteröidyn yhdistyksen]] eroista osa seuraa suoraan uskonnonvapauslaista. Toisaalta erillinen oikeushenkilön muoto mahdollistaa muissa säädöksissä helpon erottelun, jonka ansiosta uskontokuntia voidaan yhdistyksiin nähden helposti syrjiä tai suosia.
 
Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan jäseninä voi olla vain yksityishenkilöitä, kun yhdistys voi koostua esimerkiksi yhtiöistä. Yhdyskunnan hallinnon ei tarvitse olla kansanvaltainen: yhdistyksessä päätösvalta kuuluu lähtökohtaisesti jäsenille, kun taas yhdyskunnan päätösvallasta määrätään sen säännöissä. Yhdyskunnan hallitukseksi riittää yksi henkilö, kun yhdistyksessä tarvitaan kolme, eikä hallitusta tarvitse valita vaaleilla. Yhdyskunnan perustamiseen tarvitaan 20 henkeä, yhdistyksen perustamiseen 3.<ref>[https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/he_170+2002.pdf Hallituksen esitys Eduskunnalle uskonnonvapauslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi] HE 170/2002</ref>
 
Yhdyskunnilla on joitakin etuja yhdistyksiin nähden, muun muassa varainsiirtoveroa ei tarvitse yhdyskunnan maksaa. Yhdyskunnat voivat anoa vihkimisoikeutta, yhdistykset (esimerkiksi [[uskonnottomuus|uskonnottomia]] katsomuksia edustavat Humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijain liitto) eivät voi. Lisäksi uskonnollinen yhdyskunta voi hankkia viiniä ehtoolliskäyttöön verottomasti.<ref>Laki alkoholi- ja alkoholijuomaverosta 1471/94, 8 §</ref>
 
==Lakimuutoksia==