Ero sivun ”Ensimmäinen oopiumisota” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
ei ole olemassa "kansainvälistä lakia", sanapari on interferenssiä englannista, jossa law tarkoittaa myös "oikeutta" (ts. "oikeusjärjestelmää") |
Artikkelissa on hyvä pohja mutta paljon voisi parantaa |
||
Rivi 22:
Koska Britannian tuottamat [[tekstiili]]t eivät tehneet kauppaansa Kiinassa, jossa parempilaatuiset käsintehdyt tekstiilit olivat suunnilleen saman hintaisia, maan [[kauppatase]] jäi alijäämäiseksi. Etenkään [[tee]]kaupan rahoittamiseksi ei brittiläisillä ollut kiinalaista osapuolta kiinnostavia kauppa-artikkeleita tarjolla. Ison-Britannian valtio sai merkittäviä tuloja kassaansa teekaupasta saaduista tulli- ym. tuloista. [[Englannin Itä-Intian kauppakomppania|Itä-Intian kauppakomppania]] alkoi tuottaa [[oopiumi]]a Intiasta Kiinaan lisätäkseen myyntiään. Oopiumikaupasta saadut tulot tulivat pian myös [[Intia]]lle tärkeiksi.
Kiina kielsi oopiumin myynnin jo vuonna [[1729]], mutta lakia alettiin soveltaa vasta [[1821]]. Kun kauppakomppanian mahti alkoi murentua (sen monopolia ei uudistettu [[1834]]), siirtyi kauppa yksittäisten kauppiaiden käsiin. Näiden välille syntynyt kilpailu alensi
[[Kuva:Portrait of Lin Zexu.jpeg|thumb|110px|Lin Zexu]]
Rahan lisäksi toinen brittejä kannustava tekijä oli Kiinan vapaaseen kaupankäyntiin ja yksilönvapauksiin sopimaton oikeuskäytäntö. Kiinalainen oikeuskäytäntö erosi jyrkästi brittiläisestä, eivätkä britit halunneet tulla tuomituksi kiinalaisissa oikeusistuimissa kiinalaisin laein. Erityisen vaarallisia olivat kollektiiviset rangaistukset. Niinpä Britannia vaati sopimusta tuomiovallan käytöstä. Kiina sen sijaan olisi mieluummin sopinut vain yksittäistapauksista, kuten se oli menetellyt aiemminkin kauppakomppanian kanssa. Tämän neuvottelukumppanin nyt puuttuessa kauppiaat halusivat suojelua Britannian hallitukselta.
Rivi 40:
Lin Zexu linnoitti Guangzhoun valmistautuessaan taisteluun. Britit eivät kuitenkaan hyökänneet sinne vaan suuntasivatkin pohjoiseen. Kiina pyrki neuvottelemaan Britannian kanssa, mutta britit halusivat esitellä tykkejään ja hävittivät seutua. Molemmat osapuolet vaihtoivat neuvottelijoita.
Kiinan virallinen armeija osoitti voimattomuutensa, sen sijaan paikallismilitiat tuottivat tappioita briteille. Uudeksi brittiedustajaksi valittu Pottinger päätti katkaista suuren kanaalin ja pysäyttää Kiinan hovin tulot hyökkäämällä [[Nanjing]]iin (Nanking). Tämä onnistui, ja vuonna 1842 Kiina taipui solmimaan [[Nanjingin sopimus|Nanjingin sopimuksen]], jossa Hongkong luovutettiin Britannialle, viisi kaupunkia avattiin kaupalle, annettiin Britannialle [[eksterritoriaalioikeudet]] ja määriteltiin uusi tariffikäytäntö.
==Sodan seuraukset==
Kiinalaiset näkivät hallintonsa heikkoudet sodassa. Ulkomaat lisäsivät läsnäoloaan Kiinassa sodan seurauksena ja saivat oikeuksia tehdä [[Kristillinen lähetystyö#Kiina|lähetystyötä]] ja oleskella kiinalaisissa satamissa. [[Yhdysvallat]] neuvotteli itselleen suosituimmuuslausekkeen, jonka mukaan kaikki muiden Kiinalta saamat myönnytykset koskisivat automaattisesti myös Yhdysvaltoja. Kiinalaiset ajattelivat tämän aiheuttavan tasapainoa ulkomaiden vahtiessa toisiaan, joten se solmi tällaiset sopimukset kaikkien kanssa. Nämä olivat ensimmäisiä sopimuksia, jotka Kiina teki pitäen länsimaalaisia yhdenveroisina kumppaneina. [[Venäjä]]n kanssa se oli jo aiemmin tehnyt tasapuolisia sopimuksia.
== Katso myös ==
| |||