Ero sivun ”Nationalismi” versioiden välillä

Aluksi nationalismi oli nousevan [[Keskiluokka|keskiluokan]] vaalima idelogia, jota tukivat vahvat armeijat kuten [[Preussi]]n armeija. 1800-luvun lopulla nationalismista oli tullut jo laaja kansanliike, johon kuului lippujenheiluttelu[[kansallislippu]]jen heiluttelu, [[kansallislaulu]]t, isänmaallinen runous ja kirjallisuus, julkiset seremoniat ja kansalliset juhlapäivät. Nationalismista tuli massojen politiikan kieli, minkä teki mahdolliseksi peruskoulutuksen kasvu, lukutaidon yleistyminen ja sanomalehtien leviäminen. Samalla nationalismin luonne alkoi muuttua. Se oli alun perin liittynyt liberaaleihin ja edistyksellisiin liikkeisiin, mutta nyt sitä alkoivat omia konservatiiviset ja taantumukselliset poliitikot. Nationalismi alkoi merkitä [[Sosiaalinen koheesio|sosiaalista koheesiota]], järjestystä ja vakautta, etenkin nousevan [[sosialismi]]n haasteen edessä. Nationalismi pyrki sulauttamaan voimistuvan työväenluokan kansakuntaan ja näin säilyttää vakiintuneen yhteiskuntajärjestyksen. Isänmaallinen kiihko ei enää syntynyt poliittisen vapauden tai demokratian kaipuusta vaan entisaikojen kansallisen kunnian ja sotilaallisten voittojen muistelusta. Sellainen nationalismi muuttui yhä voimakkaammin kansalliskiihkoiseksi ja muukalaisvihamieliseksi. Jokainen kansakunta korosti omia ainutlaatuisia tai ylempiarvoisia ominaisuuksiaan samalla kun muut kansakunnat nähtiin vieraina, epäluotettavina tai uhkaavina. Tämä uusi nationalistinen ilmapiiri ruokki [[Kolonialismi|kolonialistista]] laajenemista 1870- ja 1880-luvuilla, mikä seurauksena vuosisadan lopulla suurin osa maailmaa oli eurooppalaisten hallussa. Osaltaan sen luomasta kansainvälisestä kilpailusta ja epäluulosta syntyi myös [[ensimmäinen maailmansota]] 1914.<ref>Heywood 2012, s. 170–171.</ref>