Ero sivun ”Nationalismi” versioiden välillä

73 merkkiä poistettu ,  2 vuotta sitten
→‎Historia: järjestellään kappaleita, pyritään poistamaan samalla toistoa
(+politiikkamalline)
(→‎Historia: järjestellään kappaleita, pyritään poistamaan samalla toistoa)
[[Johann Gottfried von Herder]] otti ''nationalismi''-termin yleiseen käyttöön 1770-luvulla.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Blanning, Timothy | Nimeke=The culture of power and the power of culture: Old regime Europe 1660–1789 | Sivu=259–260 | Vuosi=2002 | Julkaisupaikka=New York | Julkaisija=Oxford University Press | Tunniste=ISBN 978-0198227458 | Kieli={{en}} }}</ref> Häntä pidetään kulttuurisen nationalismin perustajana.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Ollitervo, Sakari & Immonen, Kari (toim.) | Nimeke=Herder, Suomi, Eurooppa | Sivu=109–110 | Selite=Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1060 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi=2006 | Tunniste=ISBN 951-746-793-1}}</ref> Herder sekä esimerkiksi [[Johann Fichte]] ja [[Friedrich Jahn]] korostivat saksalaisen kulttuurin ainutlaatuisuutta ja ylivertaisuutta. Herder uskoi että jokaisen kansakunnan luovuuden lähde on sen ''Volksgeist'', 'kansanhenki', joka ilmenee sen lauluissa, myyteissä ja legendoissa. Kulttuurinen nationalismi vallitsi tyypillisimmillään etenkin 1800-luvun Saksassa. Sen myöhempiä ilmentymiä ovat esimerkiksi Yhdysvaltain [[musta nationalismi]] sekä [[Nationalismi Intiassa|intialainen nationalismi]].<ref>Heywood 2012, s. 180.</ref>
 
Poliittisen nationalismin ajatus syntyi [[Ranskan suuri vallankumous|Ranskan vallankumouksessa 1789]]. Siihen asti maat oli käsitetty ”valtakuntina”, ”ruhtinaskuntina” tai ”kuningaskuntina”. Maan asukkaat olivat ”alamaisia”, joiden poliittinen identiteetti muodostui kuuliaisuudesta hallitsijalle tai hallitsijadynastialle, mutta ei millekään kansalliselle identiteetille tai [[Isänmaallisuus|isänmaallisuudelle]]. Ranskan vallankumoukselliset nousivat kuningasta vastaan kuitenkin ”Ranskan kansan” nimissä. Heidän ajatuksiinsa vaikuttivat [[Jean-Jacques Rousseau]]n kirjoitukset ja uusi kansan itsehallinnon doktriini. NationalismiPoliittinen nationalismi syntyi siis vallankumouksellisena ja demokraattisena oppina, joka heijasti ajatusta, että ”kruunun alamaisista” pitäisi tulla ”Ranskan kansalaisia”, ja että kansakunnasta pitäisi tulla oma herransa.<ref name=heywood-169>Heywood 2012, s. 169.</ref>
 
1800-luvulla kulttuurinen nationalismi edesauttoi vastaavan poliittisen voiman kehittymistä. Käytännössä nationalismi nousi siis kahdesta pääasiallisesta lähteestä: [[Romantiikka|romantiikalle]] tyypillisestä [[Tunne|tunteen]] ja [[Identiteetti|identiteetin]] ylistyksestä sekä siitä – tuolloin [[Liberalismi|liberaalina]] pidetystä – [[Kansansuvereniteetti|kansansuvereniteetin]] vaatimuksesta, että oikeutetun valtion tulee perustua ennemmin kansakuntaan kuin esimerkiksi [[Hallitsijasuku|hallitsijasuvun]] tai [[Jumala]]n valtaan. Sekä romanttinen ”identiteettinationalismi” että liberaali ”kansannationalismi” olivat tuolloin erityisesti [[Keskiluokka|keskiluokan]] liikkeitä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.fordham.edu/halsall/mod/modsbook17.html | Nimeke=Nationalism | Julkaisu=Internet Modern History Sourcebook | Ajankohta=1997 | Julkaisija=Fordham University | Viitattu=2.9.2010 | Kieli={{en}} }}</ref>
 
Samanlaisia nationalistisia ajatuksia syntyi muuallakin Euroopassa, kun [[Napoleon I|Napoleon]]in valloittamat kansat havittelivat itsenäisyyttä. Italiassa ja Saksassa, jotka olivat jo kauan olleet jaettuna useisiin valtioihin, valloitus auttoi muodostamaan ensi kertaa kansallisen yhtenäisyyden tunteen uudella nationalismin kielellä, joka perittiin Ranskasta. Nationalistiset ajatukset levisivät 1800-luvulla myös Etelä-Amerikkaan, missä [[Simón Bolívar]] johti vallankumouksia, joista syntyivät Espanjasta itsenäiset Etelä-Amerikan valtiot.<ref name=heywood-169 />
 
=== Suomessa ===
[[Suomi|Suomalaisen]] kansallisuusaatteen syntyä on pidetty eräänlaisena vastavaikutuksena myöhäiselle [[teollistuminen|teollistumiselle]]. Teollistuminen lisäsi painetta yhdenmukaisuuteen ja kansalliseen yhteisöllisyyteen. Ne takasivat riittävän yhtenäisen työvoiman koulutuksen sekä helpottivat työvoiman liikkumista paikasta toiseen. Tapahtumasarja oli samanlainen esimerkiksi [[Viro]]ssa.<ref>Allardt, Erik: Yhteiskuntamuoto ja kansallisvaltio. Teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä=Allardt, Erik & Hall, Stuart & Wallerstein, Immanuel | Nimeke=Maailmankulttuurin äärellä | Selite=Toimittaneet Katarina Eskola ja Erkki Vainikkala. Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisuja 11. Suomentaneet Jyrki Uusitalo, Erkki Vainikkala ja Maaria Linko. Perustuu Jyväskylän kesän kongressissa 29.6.1988 pidettyihin esitelmiin | Julkaisupaikka=Jyväskylä | Julkaisija=Jyväskylän yliopisto | Vuosi=1988 | Tunniste=ISBN 951-680-039-4}}</ref>
 
Kansallisuusaate auttoi myös nostamaan Suomen ”historiattoman kansan”, tai ainakin sen parempiosaisten ryhmien, itsetuntoa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Saaristo, Kimmo & Jokinen, Kimmo | Nimeke=Sosiologia | Sivu=204 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=WSOY | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 951-0-28132-8}}</ref>
 
Suomen kansallisuusaatteen synnyttämisessä merkittävää roolia esittivät fennistit, kuten [[Elias Lönnrot]], jotka tietoisesti ajoivat muualla syntynyttä nationalismin aatetta myös Suomeen. Snellman-instituutti kutsuu [[J. V. Snellman]]ia muun muassa kansakunnan ”rakentajaksi” ja ”käsikirjoittajaksi”.<ref>http://snellman-instituutti.fi/s/J.%20V.%20Snellman%20kansakunnan%20k%C3%A4sikirjoittajana</ref>
 
[[Suomi|Suomalaisen]] kansallisuusaatteen syntyä on pidetty eräänlaisena vastavaikutuksena myöhäiselle [[teollistuminen|teollistumiselle]]. Teollistuminen lisäsi painetta yhdenmukaisuuteen ja kansalliseen yhteisöllisyyteen. Ne takasivat riittävän yhtenäisen työvoiman koulutuksen sekä helpottivat työvoiman liikkumista paikasta toiseen. Tapahtumasarja oli samanlainen esimerkiksi [[Viro]]ssa.<ref>Allardt, Erik: Yhteiskuntamuoto ja kansallisvaltio. Teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä=Allardt, Erik & Hall, Stuart & Wallerstein, Immanuel | Nimeke=Maailmankulttuurin äärellä | Selite=Toimittaneet Katarina Eskola ja Erkki Vainikkala. Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisuja 11. Suomentaneet Jyrki Uusitalo, Erkki Vainikkala ja Maaria Linko. Perustuu Jyväskylän kesän kongressissa 29.6.1988 pidettyihin esitelmiin | Julkaisupaikka=Jyväskylä | Julkaisija=Jyväskylän yliopisto | Vuosi=1988 | Tunniste=ISBN 951-680-039-4}}</ref> Kansallisuusaate auttoi myös nostamaan Suomen ”historiattoman kansan”, tai ainakin sen parempiosaisten ryhmien, itsetuntoa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Saaristo, Kimmo & Jokinen, Kimmo | Nimeke=Sosiologia | Sivu=204 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=WSOY | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 951-0-28132-8}}</ref>
 
=== Nousu hallitsevaksi opiksi ===
Nationalismi nousi kahdensadan vuoden ajaksi maailman menestyksekkäimmäksi ja vastustamattomimmaksi poliittiseksi opiksi, jonka seurauksena Euroopan rajat piirrettiin 1800-luvulla uusiksi. Nationalistisia kapinoita puhkesi Turkin, Itävallan ja Venäjän monikansallisissa valtakunnissa, Italiassa, tšekkien ja unkarilaisten piirissä sekä Saksassa. Italiasta tuli yhtenäinen valtio 1861 ja Saksasta 1871.<ref>Heywood 2012, s. 169–170.</ref>
 
Aluksi nationalismi oli nousevan [[Keskiluokka|keskiluokan]] vaalima idelogia, jota tukivat vahvat armeijat kuten [[Preussi]]n armeija. 1800-luvun lopulla nationalismista oli tullut jo laaja kansanliike, johon kuului lippujenheiluttelu, kansallislaulut[[kansallislaulu]]t, isänmaallinen runous ja kirjallisuus, julkiset seremoniat ja kansalliset juhlapäivät. Nationalismista tuli massojen politiikan kieli, minkä teki mahdolliseksi peruskoulutuksen kasvu, lukutaidon yleistyminen ja sanomalehtien leviäminen. Samalla nationalismin luonne alkoi muuttua. Se oli alun perin liittynyt liberaaleihin ja edistyksellisiin liikkeisiin, mutta nyt sitä alkoivat omia konservatiiviset ja taantumukselliset poliitikot. Nationalismi alkoi merkitä [[Sosiaalinen koheesio|sosiaalista koheesiota]], järjestystä ja vakautta, etenkin nousevan [[sosialismi]]n haasteen edessä. Nationalismi pyrki sulauttamaan voimistuvan työväenluokan kansakuntaan ja näin säilyttää vakiintuneen yhteiskuntajärjestyksen. Isänmaallinen kiihko ei enää syntynyt poliittisen vapauden tai demokratian kaipuusta vaan entisaikojen kansallisen kunnian ja sotilaallisten voittojen muistelusta. Sellainen nationalismi muuttui yhä voimakkaammin kansalliskiihkoiseksi ja muukalaisvihamieliseksi. Jokainen kansakunta korosti omia ainutlaatuisia tai ylempiarvoisia ominaisuuksiaan samalla kun muut kansakunnat nähtiin vieraina, epäluotettavina tai uhkaavina. Tämä uusi nationalistinen ilmapiiri ruokki [[Kolonialismi|kolonialistista]] laajenemista 1870- ja 1880-luvuilla, mikä seurauksena vuosisadan lopulla suurin osa maailmaa oli eurooppalaisten hallussa. Osaltaan sen luomasta kansainvälisestä kilpailusta ja epäluulosta syntyi myös [[ensimmäinen maailmansota]] 1914.<ref>Heywood 2012, s. 170–171.</ref>
 
Pan-nationalismi nousi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Erityisen vahvoja olivat [[panslavismi]], joka tavoitteli kaikkien [[Slaavit|slaavikansojen]] yhdistymistä, sekä aggressiivinen [[pangermanismi]], joka havitteli [[Suur-Saksa]]a sekä saksalaisten hallitsemaa Eurooppaa. Saksalainen ekspansiivinen kansalliskiihko huipentui [[Kansallissosialismi|kansallissosialistien]] rotuopeissa.<ref name=pan />
 
=== Analyysiä ===
1800-luvulla kulttuurinen nationalismi edesauttoi vastaavan poliittisen voiman kehittymistä. Käytännössä nationalismi nousi kahdesta pääasiallisesta lähteestä: [[Romantiikka|romantiikalle]] tyypillisestä [[Tunne|tunteen]] ja [[Identiteetti|identiteetin]] ylistyksestä sekä siitä – tuolloin [[Liberalismi|liberaalina]] pidetystä – [[Kansansuvereniteetti|kansansuvereniteetin]] vaatimuksesta, että oikeutetun valtion tulee perustua ennemmin kansakuntaan kuin esimerkiksi [[Hallitsijasuku|hallitsijasuvun]] tai [[Jumala]]n valtaan. Sekä romanttinen ”identiteettinationalismi” että liberaali ”kansannationalismi” olivat tuolloin erityisesti [[Keskiluokka|keskiluokan]] liikkeitä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.fordham.edu/halsall/mod/modsbook17.html | Nimeke=Nationalism | Julkaisu=Internet Modern History Sourcebook | Ajankohta=1997 | Julkaisija=Fordham University | Viitattu=2.9.2010 | Kieli={{en}} }}</ref>
 
Monet nationalismia analysoineet ovat katsoneet, että Länsi- ja Itä-Euroopalle on ollut tyypillistä erilainen nationalismi. [[Hans Kohn]] teki vuonna 1944 jaon läntiseen ja itäiseen nationalismiin. Monet muut tutkijat ovat kehitelleet samantapaista ajatusta, mutta he ovat muotoilleet ja nimenneet käsitteet hieman toisin. Asetelma on yleensä nähty suunnilleen siten, että ”lännessä”, kuten [[Englanti|Englannissa]], [[Ranska]]ssa ja Yhdysvalloissa nationalismi kehittyi valmiiksi olemassa olleiden kansallisvaltioiden ympärille eikä siksi kokenut tarpeelliseksi määritellä kansakuntaa [[Etnisyys|etnisyyden]] kautta, kun taas Keski- ja Itä-Euroopassa nationalismi on perinteisesti tähdännyt uusien valtioiden luomiseen etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäisten väestöjen ympärille. Kohn arvotti ”itäisen” nationalismin kielteisesti, koska se johti hänen mukaansa helpommin suvaitsemattomuuteen ja ääri-ideologioihin. Myöhemmin Kohnia on arvosteltu ”läntisen” nationalismin piirissä esiintyneen vastaavan suvaitsemattomuuden vähättelystä.<ref>Jussi Pakkasvirta & Pasi Saukkonen: ''Nationalismit'', s. 20–21. WSOY 2005.</ref>
66 829

muokkausta