Ero sivun ”Nationalismi” versioiden välillä

[[Johann Gottfried von Herder]] otti ''nationalismi''-termin yleiseen käyttöön 1770-luvulla.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Blanning, Timothy | Nimeke=The culture of power and the power of culture: Old regime Europe 1660–1789 | Sivu=259–260 | Vuosi=2002 | Julkaisupaikka=New York | Julkaisija=Oxford University Press | Tunniste=ISBN 978-0198227458 | Kieli={{en}} }}</ref> Häntä pidetään kulttuurisen nationalismin perustajana.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Ollitervo, Sakari & Immonen, Kari (toim.) | Nimeke=Herder, Suomi, Eurooppa | Sivu=109–110 | Selite=Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1060 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi=2006 | Tunniste=ISBN 951-746-793-1}}</ref> Herder sekä esimerkiksi [[Johann Fichte]] ja [[Friedrich Jahn]] korostivat saksalaisen kulttuurin ainutlaatuistaainutlaatuisuutta ja ylivertaisuutta. Herder uskoi että jokaisen kansakunnan luovuuden lähde on sen ''Volksgeist'', 'kansanhenki', joka ilmenee sen lauluissa, myyteissä ja legendoissa. Kulttuurinen nationalismi vallitsi tyypillisimmillään etenkin 1800-luvun Saksassa. Sen myöhempiä ilmentymiä ovat esimerkiksi Yhdysvaltain [[musta nationalismi]] sekä [[Nationalismi Intiassa|intialainen nationalismi]].<ref>Heywood 2012, s. 180.</ref>

Samanlaisia nationalistisia ajatuksia syntyi muuallakin Euroopassa, kun [[Napoleon I|Napoleon]]in valloittamat kansat havittelivat itsenäisyyttä. Italiassa ja Saksassa, jotka olivat jo kauan olleet jaettuna useisiin valtioihin, valloitus auttoi muodostamaan ensi kertaa kansallisen yhtenäisyyden tunteen uudella nationalismin kielellä, joka perittiin Ranskasta. Nationalistiset ajatukset levisivät 1800-luvulla myös Etelä-Amerikkaan, missä [[SimonSimón BolivarBolívar]] johti vallankumouksia, joista syntyivät Espanjasta itsenäiset Etelä-Amerikan valtiot.<ref name=heywood-169 />