Ero sivun ”Lasse Liemola” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 6:
 
Hän aloitti kaupallisen uransa 1960-luvulla äänilevykauppiaana, toimi lyhyen aikaa makeistehtaan toimitusjohtajana ja sittemmin siirtyi vanhempiensa tapaan vihannes- ja kalatukkualalle. Myöhemmin hän on esiintynyt skiffle-tapahtumissa laulamassa.
 
Vuonna 1961 Liemola sai yhdysvaltalaisen [[Rat Pack]] -ryhmän innoittamana ajatuksen vastaavanlaisesta suomalaisesta esiintyjäryhmästä, jonka jäseniksi olisivat hänen lisäkseen tulleet [[Eino Grön]], [[Kai Lind]], [[Matti Heinivaho]] ja [[Olavi Virta]]. Tästä joukosta Lind ja Heinivaho olivat juuri tuolloin suosionsa huipulla ja [[Scandia Musiikki|Scandialle]] siirtynyt Virta oli tehnyt paluun iskelmälistojen kärkeen. Suunnitelmiin kuuluivat myös televisiotuottaja [[Jukka Virtanen|Jukka Virtasen]] kirjoittama kehyskertomus ja [[Pentti Lasanen|Pentti Lasasen]] kokoama suuri taustaorkesteri. Ajatus kaatui kuitenkin pian omaan suureellisuuteensa, koska se olisi vaatinut tavallisia tanssilavakeikkoja paljon mittavammat puitteet, jollaisiin ei 1960-luvun alun Suomessa olisi ollut mitään mahdollisuuksia.<ref>Lasse Erola: ''Olavi Virta ja hänen maailmansa'', s. 154–155. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005.</ref>
 
Liemola on ollut [[Helsingin kaupunginvaltuusto]]ssa [[Kokoomus|Kokoomuksen]], [[Nuorsuomalaiset|Nuorsuomalaisten]], [[Ruotsalainen kansanpuolue|RKP]]:n ja sitoutumattomien ehdokkaana.