Ero sivun ”Supikoira” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 39:
| commonscat = Nyctereutes procyonoides
}}
'''Supikoira''' (''Nyctereutes procyonoides'') on alun perin [[Itä-Aasia]]sta kotoisin oleva pienikokoinen ja pitkäkarvainen [[koiraeläimet|koiraeläinlaji]]. Se on levinnyt [[Siirtoistutus|istutettuna]] [[vieraslaji]]na [[Ural (vuoristo)|Ural-vuoriston]] länsipuolelle Eurooppaan. [[Suomi|Suomeen]] se on vaeltanut sekä [[Karjalankannas]]ta pitkin että [[Laatokka|Laatokan]] pohjoispuolelta. Sitä pidetään nykyään Suomen luonnon tuhoisimpana vieraslajina. Supikoira poikkeaa elintavoiltaan muista koiraeläimistä, sillä se syö paljon kasviravintoa ja voi vaipua [[Talviuni|talviuneen]].
 
== Piirteet ==
Rivi 66:
Suomea lähimmät istutukset tehtiin [[Syväri]]n eteläpuolelle ja [[Ilmajärvi|Ilmajärven]] lähistölle.<ref name="Valste 2001"/> Ensimmäinen tunnettu supikoirahavainto Suomesta on nykyisin Venäjään kuuluvasta [[Suistamo]]sta vuodelta 1939. Nykyisen Suomen alueelta ensimmäinen havainto on [[Keuruu]]lta vuodelta 1949,<ref>Kauppinen, Jukka: ''Hämmästyttävä monimuotoisuus. Luonnon tapahtumia, kansan tietoa, museohavaintoja'', s. 185. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 7. Hämeenlinna, 2007.</ref> vaikkakin joidenkin lähteiden mukaan [[Kainuun maakunta|Kainuussa]] pyydystettiin kolme yksilöä jo vuosina 1935–1939 ja [[Forssa]]n lähellä yksi vuonna 1941.<ref name="Nummi88"/> Vuoteen 1953 mennessä havaintoja oli jo 16 yksilöstä.<ref name="Valste 2001"/> Ensi kerran lajin tiedetään lisääntyneen Suomessa [[Uukuniemi|Uukuniemellä]]<ref name="Nummi88"/> vuonna 1962. Laji saapui maahan Karjalankannasta pitkin ja Laatokan pohjoispuolelta sekä pohjoisesta [[Kuolan niemimaa|Kuolan]] kautta.<ref name="Nummi88"/> Supikoira oli Suomessa rauhoitettu vuosina 1955–1960.<ref>Asetus Saimaan hylkeen ja supikoiran rauhoittamisesta. Suomen asetuskokoelma 4.3.1955/110. Kumottu 16.12.1960/489.</ref> Laji runsastui 1960-luvun puoliväliin asti varsin hitaasti, mutta 1970-luvulla leviäminen kiihtyi huomattavasti.<ref name="Nummi1995">{{Kirjaviite|Tekijä=Nummi, Petri|Nimeke=Mäyränelämää ja myyräntöitä|Vuosi=1995|Sivu=63–66|Julkaisupaikka=Helsinki|Julkaisija=Tammi|Tunniste=|Isbn=951-31-0547-4}}</ref> Kannat olivat huipussaan 1980-luvun puolivälissä ja ovat sen jälkeen hieman taantuneet. Nykyisin supikoiraa tavataan suurimmassa osassa maata [[Pohjoinen napapiiri|napapiiri]]ä myöten, lumisessa Pohjois-Suomessa se ei kuitenkaan tule kovin hyvin toimeen.<ref name="Valste 2001"/> 2000-luvulla supikoira on kuitenkin alkanut levitä yhä pohjoisemmaksi Lappiin.<ref name="YLE2010">{{Verkkoviite|tekijä=|Osoite=http://yle.fi/uutiset/3-5602567|Nimeke=Lintukannoille haitallinen supikoira leviää Lappin|Julkaisu=Yle Uutiset|Ajankohta=24.7.2010|Julkaisija=|Viitattu=27.5.2017}}</ref> Suomessa on ollut myös paljon [[Turkistarhaus|turkistarhoja]], joista supikoiria on karannut luontoon. 1990-luvun puolivälissä Suomessa arveltiin olevan keväisin noin 40 000 ja loppukesällä 175 000 yksilöä,<ref name="Nummi1995"/> ja vuonna 2010 arvio oli kasvanut puoleen miljoonaan yksilöön<ref name="HS2010"/>. Korkean syntyvyyden tuottoa on pienentänyt ja kannan kasvua hidastanut lähinnä supikoirien korkea luonnollinen kuolevuus ja ihmisen harjoittama metsästys.<ref name="Nummi1995"/>
 
Muissa [[Pohjoismaat|Pohjoismaissa]] supikoira on uudempi ja harvalukuisempi tulokas kuin Suomessa.<ref name="HS2010"/> [[Ruotsi]]ssa tehtiin ensimmäinen supikoirahavainto jo 1940-luvulla,<ref name="Nummi88"/> mutta mutta sen jälkeen lajia ei tavattu maassa vuosikymmeniin. Seuraava supikoira pyydystettiin Ruotsissa vasta vuonna 2006, ja vuoteen 2010 mennessä oli metsästetty kaikkiaan noin 60 yksilöä.<ref name="HS2010"/> Suurin osa niistä oli löydetty [[Norrbotten]]in maakunnasta, jonne ne olivat saapuneet Suomesta [[Tornionjoki|Tornionjoen]] ylitse.<ref name="HS2010"/> Vuonna 2010 maan kannan kooksi arvioitiin muutama sata yksilöä.<ref name="HS2010"/> [[Norja]]ssa oli tuolloin havaittu vasta neljä yksilöä, ja [[Tanska]]ankin laji oli vasta leviämässä Saksan kautta.<ref name="HS2010"/> Syksyllä 2010 Pohjoismaat aloittivat yhteistyönä kolme vuotta kestävän ja 5,3 miljoonaa euroa maksavan projektin, jonka tavoitteena on estää supikoiran levinneisyyden laajeneminen Pohjoismaissa.<ref name="HS2010"/> EU:n ja Ruotsin ympäristöhallinnon kustantaman hankkeen pääkeinoina ovat lajin metsästyksen tehostaminen maiden rajaseuduilla, kuten Suomen Länsi-Lapissa, ja eläinten vaellusten tutkimus radiopantojen avulla.<ref name="HS2010"/> Vuonna 2017 Euroopan komissio lisäsi supikoiran haitallisimpien vieraslajien listalle, koska se levittää tauteja ja hävittää lintukantoja.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005267828.html | Nimeke = Supikoira levittää loisia, lisääntyy ärhäkästi ja tuhoaa lintuja – tällainen on EU:n mustalle listalle päätynyt Suomen tuhoisin vieraslaji | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Viitattu = 26.6.2017 }}</ref>
 
Supikoiran menestyksen syinä ovat olleet sen [[kaikkiruokaisuus]], kyky vaipua talviuneen ja tehokas lisääntyminen.<ref name="Valste 2001"/> Yksittäinen yksilö saattaa yhden kesän aikana vaeltaa 500 kilometrin päähän lähtöpaikastaan.<ref name="HS2010"/> Nopean alkuleviämisen aikana 1900-luvun puolivälissä lajin levinneisyysalueen raja siirtyi Euroopassa länteen jopa 40 kilometrin vuosivauhdilla,<ref name="SL4/2010"/> mutta nyttemmin supikoirakantojen kasvu [[Keski-Eurooppa|Keski-Euroopassa]] näyttää hidastuneen. On kuitenkin arveltu, että [[ilmaston lämpeneminen]] saattaa tulevaisuudessa edistää lajin leviämistä entistä pohjoisemmaksi.<ref name="IUCN"/> Nykyisin supikoiran levinneisyys rajoittuu alueelle, jolla vuoden keskilämpötila on nollan yläpuolella, lumipeite alle 80 senttimetriä paksu, lumisen ajan kesto alle 175 vuorokautta ja kasvukauden kesto vähintään 135 vuorokautta vuodessa.<ref name="IUCN"/>