Ero sivun ”Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura” versioiden välillä

p
→‎top: korjattu linkki täsmennyssivuun Korkein oikeus using AWB
p (kh; piste ei ole osa nimeä)
p (→‎top: korjattu linkki täsmennyssivuun Korkein oikeus using AWB)
[[Tiedosto:MauriRyoma-ElviSinervo.jpg|thumb|250px|Mauri Ryömä ja hänen puolisonsa [[Elvi Sinervo]] 1950-luvulla.]]
 
'''Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura''' ('''SNS''', myöhemmässä kirjallisuudessa myös ''SNS I'') oli [[talvisota|talvisodan]] jälkeen, [[välirauha]]n aikana toukokuun loppupuolella 1940 perustettu suomalainen järjestö. Toiminta-ajatuksena oli ''kirjallisuuden julkaiseminen ja kokouksien, juhlien ja esitelmätilaisuuksien järjestäminen''. Seuran yhtenä perustajajäsenenä oli [[Mauri Ryömä]], joka oli myös koko seuran olemassaolon ajan sen puheenjohtajana. Varapuheenjohtajana toimi [[Lauri Vilenius]]. Seura ajoi Suomen ja [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] suhteiden parantamista. Jäsenmäärä nousi melkein heti perustamisen jälkeen yli 35&nbsp;000 jäseneen, ja organisaatio käsitti kaiken kaikkiaan noin 115 paikallisjärjestöä. Osaa sen jäsenistöä pidettiin kommunistien myötäilijöinä tai he olivat lakkautetun kommunistipuolueen entisiä jäseniä. Seura joutui heti perustamisen jälkeen, Suomen ja Neuvostoliiton väliseksi sisä-ja ulkopolitiikan välikappaleeksi, joko tahallaan tai tahtomattaan.<ref name="Upton s. 124-165">Upton s. 124-165</ref><ref name="Lundin s. 141-146">Lundin s. 141-146 </ref>
 
{{sitaatti2|right| Sensijaan, että hallitus olisi työskennellyt Suomen ja NL:n suhteiden saattamiseksi luottamukselliselle ja ystävälliselle kannalle, se päinvastoin yrittää jarruttaa tällaista kansamme elinetujen mukaista kehitystä...valtiovallan kontrolloiman sanomalehdistön kirjoittelu on edelleen NL:n kohtaan vihamielistä, mutta samaan aikaan pyritään estämään näiden maiden ystävällisiä suhteita kannattavan laajan kansalaismielipiteen julkisuuteen pääsyä ...| SNS:n lähettämä kirje eduskunnan puhemiehelle 26. kesäkuuta 1940.<ref name="Upton s. 124-165" />}}
 
[[File:Hakaniemi 1948.jpg|thumb|260px|Kuva on otettu mahdollisesti SNS:n Helsingissä järjestämästä mielenosoituksesta kesällä 1940.]]
Seuran jäseniltä kiellettiin kokoontumisia eri perusteilla. Näiden toimenpiteiden vuoksi{{kenen mukaan|2.2.2014}} seura otti hyvin kriittisen kannan muun muassa hallituksen toimintaan. Seuran johto otti yhteyttä silloiseen eduskunnan puhemieheen kirjeellä, jossa arvosteltiin vallassa olevan hallituksen kykyä hoitaa Neuvostoliiton ja Suomen välisiä suhteita ja lehdistön sensuuria. Kirjeessä vaadittiin myös hallituksen vaihtamista sellaiseen, joka pystyisi vaalimaan ystävällisempiä suhteita Neuvostoliittoon.<ref name="LundinUpton s. 141124-146165" /><ref name="UptonLundin s. 124141-165146" /> Seuran johto lähetti onnittelusähkeitä uusille neuvostotasavalloille. Samaan aikaan seuran viralliset lehdet iloitsivat kirjoituksissaan Baltian maiden tapahtumista. Myös paikallisissa kokoontumisissa kuultiin uhkaavia kannustushuutoja ”Eläköön Neuvosto-Suomi”, ”Parin viikon perästä näytämme mihin pystymme”.<ref name="Upton s. 124-165" /> Yleislinjana seuran kokouksissa pidetyissä puheissa ja esitelmissä oli, että Suomen olisi syytä alistua [[Baltian maat|Baltian maiden]] tavoin, koska Neuvostoliitto joka tapauksessa ennen pitkää tulisi miehittämään Suomen. [[Valtiollinen poliisi|Valtiollisen poliisin]] raportin mukaan eräs seuran toimihenkilö oli elokuun alussa 1940 ennustanut Neuvostoliiton miehittävän Suomen tärkeimmät kohteet, muun muassa rautateiden solmukohdat, parin viikon kuluttua, koska sen olisi turvattava joukkojensa kauttakulku [[Hangon vuokra-alue|Hankoon]] [[sabotaasi]]n uhan vuoksi: ”Voi melkein sanoa, että moni paikkakunta on miehitetty silloin kun ihmiset heräävät. – – – Nyt on myöskin suurin piirtein varmuus siitä, etteivät lahtarit ja niiden kätyrit pääse maasta karkuun.”<ref> Paasikivi 1959, s. 65.</ref>
 
Seura järjesti myös mielenosoituksia, jotka ajoittain muuttuivat mellakoiksi muun muassa [[Helsinki|Helsingissä]], jossa [[Hakaniemi|Hakaniemessä]] SNS:n kokouksen aikana sytytettiin halkopinot tuleen, josta julkisuudessa seuran jäsenille tuli pilkkanimi ”pinonpolttajat”. Myös mielenosoittajien päälle suihkutettiin vettä. Pari päivää myöhemmin pidettiin mielenosoitus Turussa, ja sen aikana poliisi joutui turvautumaan aseisiin saadakseen mielenosoituksen loppumaan.<ref>Kimmo Rentola: Kenen joukoissa seisot, WSOY, 1994,name="Upton s. 249124-165" </ref><ref name="Lundin s. 141-146" /><ref>Kimmo name="UptonRentola: Kenen joukoissa seisot, WSOY, 1994, s. 124-165" 249</ref> Jäsenet innostuivat huutamaan mielenosoituksissa iskulauseita, muun muassa ”syksyllä on toinen meininki Suomessa” tai ”parin viikon kuluttua tulee Helsinkiin pommeja”. Osa jäsenistä puhui vallankaappauksesta. Seura pyrki esittämään levottomuudet niin, että kannattajia vainottiin poliisien taholta ja leimaamaan prokaatiot ”taantumuksellisen” hallituksen neuvostovastaiseksi politiikaksi. Tilanne ajautui jopa niin pahaksi, että joitakin armeijan joukko-osastoja asetettiin hälytysvalmiuteen ja yksittäisiä reserviläisiä kutsuttiin palvelukseen.<ref name="Upton s. 124-165" />
 
{{sitaatti2|right|[Kansan Sanomat] ylisti ja ihannoi yksipuolisesti vierasta valtiota ja sen yhteiskunnallisia oloja pyrkien selvästi antamaan lukijalle sen väärän käsityksen, että vastaavat olot olivat tuntuvasti huonommat omassa maassa...| [[Oikeusministeri]] [[Ernst von Born]]<ref name="Lundin s. 141-146" /> }}
{{sitaatti2|right|Yhdistyksen toiminta on omiaan vaikeuttamaan ja vaarantamaan ystävällisten suhteiden voimassa pitämistä ja niiden kehittämistä Suomen ja Neuvostoliiton kesken, sekä että yhdistys todellisuudessa on tarkoitettu toiminaan vastoin lakia ja hyviä tapoja.| Helsingin [[Raastuvanoikeus|raastuvanoikeuden]] päätös 23.joulukuuta 1940 <ref name="Lundin s. 141-146" />}}
 
Suomen silloisen Moskovan-lähettilään [[J. K. Paasikivi|J. K. Paasikiven]] mukaan Neuvostoliitto otti Suomen–Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran heti suojelukseensa. Neuvostoliiton viralliset sanomalehdet [[Pravda]] ja [[Izvestija]] julkaisivat hänen mukaansa toistuvasti, joskus jopa päivittäin, väritettyjä, joskus aivan vääriäkin [[TASS]]in uutisia mielenosoituksista ja mellakoista, joita seuran järjestämien tilaisuuksien yhteydessä oli esiintynyt. Neuvostoliiton ulkoministeri [[Vjatšeslav Molotov]] otti seuran ensimmäisen kerran puheeksi tavatessaan Paasikiven 24. heinäkuuta 1940. Molotov syytti Pravdan ja Izvestijan kirjoituksiin viitaten Suomen hallituksen ministereitä, erityisesti silloista kansanhuoltoministeriä Väinö Tanneria, vihamielisestä asenteesta seuraa kohtaan.<ref>Paasikivi 1959, s. 65–66.</ref> Uudessa tapaamisessa Paasikiven kanssa elokuun alussa Molotov toisti syytöksensä Tanneria kohtaan viitattuaan TASSin uutisiin ”Suomen–Neuvostoliiton ystävyysseuran vainoamisesta” ja katsoi, ettei Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden parantamiseksi ollut tehtävissä mitään niin kauan kuin Tanner oli ministerinä. Vastauksessaan Paasikivi vakuutti Suomen kansan ja hallituksen tahtovan hyviä suhteita Neuvostoliittoon, mutta katsoi seuran jäsenten esiintymisen aiheuttavan vakavia epäilyjä sen tavoitteista. Molotov puolestaan sysäsi syyn vallankumousta ja miehitystä enteilevistä puheista yksittäisten provokaattorien niskoille.<ref> Paasikivi 1959, s. 68–69.</ref>
 
Seuran toiminta tyrehtyi syksyn 1940 aikana. [[Max Jakobson]]in mukaan tämä johtui paitsi Suomen viranomaisten toimenpiteistä, myös Neuvostoliiton asenteesta. Suomi ja [[natsi-Saksa]] solmivat saksalaisten joukkojen kauttakulkusopimuksen syyskuussa 1940, mikä vaikutti välittömästi Neuvostoliiton suhtautumiseen Suomeen. Oireellista oli, että neuvostolehdistö lakkasi kirjoittamasta seuran toiminnasta ja ylipäänsä Suomen sisäisistä oloista elokuun lopulla 1940 eikä ulkoministeri Molotov enää ottanut seuraa puheeksi keskusteluissaan Suomen Moskovan-lähettilään Paasikiven kanssa.<ref>Max Jakobson: ''Väkivallan vuodet'', s. 316–317. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-13369-1.</ref> Muistelmissaan Paasikivi on arvellut Neuvostoliiton antaneen seuralle ohjeet vähemmän mielenosoitukselliseen esiintymiseen havaittuaan, ettei Suomen kansaa ollut mahdollista murtaa sisältäpäin.<ref> Paasikivi 1959, s. 83.</ref>
 
Helsingin [[raastuvanoikeus]] julisti järjestön laittomaksi 23. joulukuuta 1940<ref name="Lundin s. 141-146" /> ja se lopetti toimintansa 29. tammikuuta 1941.<ref>Ensio Siilasvuo (toim.): ''Jatkosota-kronikka'', s. 6. Jyväskylä: Gummerus, 1991. ISBN 951-20-3661-4.</ref> [[Turun hovioikeus]] piti 7. huhtikuuta 1941 antamallaan tuomiolla voimassa raastuvanoikeuden päätöksen ja [[Korkein oikeus (Suomi)|korkein oikeus]] vahvisti sen 31. lokakuuta 1941.<ref> ''Jatkosota-kronikka'', s. 7.</ref>
 
== Lähteet ==
13 002

muokkausta