Ero sivun ”Saksit” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
fix
Rivi 5:
 
==Mannersaksit==
Suurin osa sakseista pysyi manner-Euroopassa ja muodosti Saksin herttuakunnan [[700-luku|700-luvulla]]. He välttivät pitkään [[kristinusko|kristinuskoon]] kääntymisen ja joutumisen osaksi [[Frankkien valtakunta|frankkien valtakuntaa]]. Lopulta [[Kaarle Suuri]] kuitenkin valloitti saksien maat useilla peräkkäisillä sotaretkillä ([[772]]–[[804]]772–804). Tappion myötä saksit pakkokastettiin kristinuskoon – jopa heidän pyhä puunsa, [[Irminsul]], tuhottiin.
 
[[Karolingit|Karolingien]] alaisuudessa saksit pakotettiin [[vasalli]]uteen. On todisteita siitä, että saksit – samoin kuin slaavilaisvasallit, kuten abodriitit ja [[vendit]] – toimittivat useaan otteeseen joukkoja karolingeille. Saksin herttuoista tuli kuninkaita [[900-luku|900-luvun]] aikana. [[Henrik I Linnustaja]]sta tuli kuningas vuonna [[919]]. Hänen pojastaan, [[Otto I Suuri|Otto I Suuresta]], tuli Saksan ensimmäinen [[keisari]], joka kuitenkin menetti asemansa [[1024]]. Herttuakunta jaettiin [[1180]], kun herttua [[Henrik Leijona]], keisari Oton pojanpoika, kieltäytyi seuraamasta serkkuaan keisari [[Fredrik I Barbarossa]]a sotaan [[Italia]]a vastaan.
 
Saksin kuningaskuntana vuodesta [[1806]] vuoteen [[1918]] tunnettu ja vuoden [[1990]] jälkeen Saksin vapaavaltiona tunnettu, nykyisen Saksan koillinen alue ei ollut saksien perinteistä asuinaluetta; alue sai nimensä poliittisten sattumien kautta, ja sitä kutsuttiin alun perin [[Meissen]]in rajakreivikunnaksi. Tämän alueen aateliset saivat Saksin herttuakunnan käsiinsä [[1423]], ja vähitellen ''Saksi'' (saksaksi ''Sachsen'') alkoi tarkoittaa koko valtakuntaa, ja nimitys siirtyi tarkoittamaan Saksan luoteista kulmaa.
 
Nimitys "saksit"”saksit” liitettiin myös yleisesti [[Transilvanian saksit|Transilvanian sakseihin]], saksalaisiin siirtolaisiin, jotka siirtyivät [[1200-luku|1200-luvulla]] Luoteis-[[Transilvania]]an nykyisen [[Romania]]n alueilla, missä heidän jälkeläisiään asui vielä [[1900-luku|1900-luvun]] alkuvuosikymmeninä noin neljännesmiljoona. [[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] jälkeen useimmat heistä pakenivat maasta, erityisesti [[1970-luku|70-luvulla]] ja [[1980-luku|80-luvulla]] [[Nicolae Ceaușescu]]n hallituksen romanialaistamispolitiikan takia.
 
== Britannian valloitus ==
 
Pieni määrä sakseja yhdessä [[anglit|anglien]], [[juutit|juuttien]], [[frankit|frankkien]] ja [[Friisit|friisialaisten]] kanssa muutti tai hyökkäsi [[Yhdistynyt kuningaskunta|Ison-Britannian]] saarille [[Länsi-Rooma]]n vallan romahtamisen aikoihin. Saksit antoivat nimensä [[Essexin kuningaskunta|Essexin]], [[Sussexin kuningaskunta|Sussex]] ja [[Wessex]]in kuningaskunnille, jotka yhdessä lyhytikäisen [[Middlesex]]in kanssa tulivat myöhemmin osaksi [[Englanti|Englannin kuningaskuntaa]]. Germaaniheimojen maahantulo ja sotaisuus työnsi alueiden siihenastisia asukkaita, [[Keltit|kelttejä]], kohti länttä niin, että kelttien haltuun jäi Ison-Britannian saaresta lopulta lähinnä [[Wales]], [[Cornwall]]in niemimaa ja [[CumbriCumbria]]a sekä suurin osa [[Skotlanti]]a.
 
Myöhemmin Britannian germaanisia asuttajia, pääasiassa juutteja, angleja ja sakseja alettiin kutsua kollektiivisesti [[anglosaksit|anglosakseiksi]].
Rivi 21 ⟶ 22:
Saksan yhdistymisen jälkeen kolme osavaltiota johti nimensä sakseista: Niedersachsen tai [[Ala-Saksi]], Sachsen-Anhalt tai [[Saksi-Anhalt]] ja [[Saksi]]n vapaavaltio.
 
[[Suomen kieli|Suomen]] ja [[Viron kieli|viron]] kielissä saksit-nimellä on viitattu saksalaisiin. Suomalaisten suhteet saksalaisiin ovat liittyneet lähinnä kaupankäyntiin, ja tämän vuoksi saksalaisia ja muitakin meritse kulkevia kauppiaita on kutsuttu saksoiksi ja [[kamasaksa|kamasaksoiksi]]. Viron kielessä ''saks'' tarkoittaa herraa, kartanonherraa tai muuten ylhäisempään yhteiskuntaluokkaan kuuluvaa. Joissain kelttiläisissä kielissä Englannin kansallisuutta tarkoittavat sanat on saatu "saksista"”saksista”, esimerkiksi [[Gaelin kieli|gaelin]] ''Sasunnach'' (josta skotin ''Sassenach'') ja [[Kymrin kieli|kymrin]] ''Sais''.
 
<!-- ==Lähteet== -->
 
[[Luokka:Germaaniheimot]]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Saksit