Ero sivun ”Ryhävalas” versioiden välillä

Ryhävalas poikkeaa ulkonäöltään selvästi muista uurteisvalaista. Niiden yläpuoli on musta, sinimusta tai tummanharmaa, alapuolella on myös valkoista, niillä on siipimäiset, varsin liikkuvat, ruumiinkokoon nähden erittäin pitkät (6 metriä) kylkievät sekä pyöreämpi ja tuhdimpi ulkomuoto kuin virtaviivaisilla sukulaisillaan. Myös pyrstö on keskiosaa leveämpi ja se on notkea ja voimakas. Selkäevä on vain pieni tynkä. Painoa niille kertyy keskimäärin 25–48 tonnia ja pituus vaihtelee 12–1912–18<ref name=":0">{{Verkkoviite|osoite=http://www.whalefacts.org/humpback-whale-facts/|nimeke=Humpback Whale Facts|julkaisu=|julkaisija=WhaleFacts.org|viitattu=26.5.2017|tekijä=|ajankohta=|kieli={{en}}}}</ref> metrin välillä. Kuten monilla muillakin valailla, naaras on urosta suurempi.

Pohjois-Atlantin itäosassa valaat vaeltavat kesäisin pitkin Norjan rannikkoa pohjoiseen ja palaavat syksyllä takaisin trooppisille alueille. Ryhävalaita harhautuu joskus myös [[Itämeri|Itämerelle]].<ref>{{Kirjaviite |Tekijä = Siivonen, Lauri|Nimeke = Pohjolan nisäkkäät|Julkaisija = Otava|Vuosi = 1974|Tunniste = |Isbn = 951-1-01443-9}}</ref> Suomen vesillä ryhävalas on tavattu varmuudella kaksi kertaa. Vuonna 1978 ”Valpuri”-valas seikkaili Itämerellä yli puoli vuotta, kunnes se kuoli talvella ilmeisesti nälkään.<ref>{{Verkkoviite|osoite = http://www.metla.fi/org/snis/suomen.valaat.html#meganova|nimeke = Suomen ja pohjoisen Itämeren valaat|julkaisu = |julkaisija = Nisäkäsverkko-postituslista ja uutisryhmä|viitattu = 6.1.2011|tekijä = Haukkovaara, Olli|ajankohta = 7.4.1997|kieli={{vanhentunut linkki}}}}</ref><ref>{{Lehtiviite | Tekijä= Suhonen, Laura| Otsikko= Perämeren ryhävalas saattaa selvitä| Julkaisu= Suomen Luonto| Ajankohta= 2006|Numero= 8| Sivut= 17| Julkaisija= Suomen luonnonsuojeluliitto}}</ref> Perämerellä tehtiin [[Perämeren valashavainto 2006|ryhävalashavainto kesällä 2006]].<ref name="SL2006">{{Lehtiviite | Tekijä= Halkka, Antti| Otsikko= Korppoon delfiinien visiitti jäi lyhyeksi| Julkaisu= Suomen Luonto| Ajankohta= 2006|Numero= 12| Sivut= 12| Julkaisija= Suomen luonnonsuojeluliitto}}</ref> Tämä ”Veetiksi” kutsuttu nuori yksilö löydettiin lopulta kuolleena [[Riianlahti|Riianlahdelta]] sen törmättyä alukseen.<ref name="SL2006"/>

[[Kuva:Sanc0605.jpg|thumb|275px250x250px|Ryhävalas näyttää hyppytaitojaan.]]

Ryhävalaat ovat kuuluja pitkistä, jopa 80008&nbsp;000 kilometriä käsittävistä ruoka- ja lisääntymisvaelluksistaan. Trooppisilla ja lämpimillä lisääntymisalueilla urokset ottavat toisistaan mittaa monella eri tavalla: laulamalla, uhkailueleillä, pelotteluäänillä, pienimuotoisilla takaa-ajoilla ja jopa läiskimällä evillä ja pyrstöillä toisiaan. Ne saattavat myös jopa puskea ja töniä kuonoillaan ja ponnahtaa ilmaan hypätäkseen sieltä toisen uroksen päälle. Kiihkeän, parikin kuukautta kestävän lisääntymisvaiheen aikana valaat eivät ruokaile. Ne ovatkin tätä ennen varastoineet rasvaa elimistöihinsä, tosin niillä on erittäin paksu ihonalainen rasvakerros jo omasta takaa.

[[Kuva:Humpback stellwagen edit.jpg|thumb|left|200px220x220px|kehyksetön]]

Ryhävalaat tekevät pitkiä ruokavaelluksia kylmävetisille alueille etelään. Pintavedestä ne pyytävät pääasiassa [[KrilliKrilliäyriäiset|krillejä]] tai [[KalatKala|kalaparvia]] mutta myös pieneläinplanktonia. Kuten muutkin uurteisvalaat, ryhävalas ui kita avoinna pieneläinparven läpi, sulkee sitten suunsa ja painaa kielensä vasten kitalakea siivilöiden veden pois pitkien [[Hetula (valas)|hetuloidensa]] läpi, seuloen samalla ravinnon talteen. Se laajentaa muidenkin uurteisvalaiden tapaan kitaansa kurkun uurteiden avulla. Ryhävalaat voivat kalastaa myös ilmakuplaverkon avulla saalista; tällöin ne uivat parven alapuolelle ja puhaltavat ilmaa ulos. Tämä hätäännyttää kalat ja näin kuplaverkon keskelle kerääntyy runsaammin ravintoeläimiä, jotka valas sitten pintaan noustessaan hotkaisee suuhunsa.

Ihminen on huomattavasti vaikuttanut kaikkien ryhävalaskantojen pienenemiseen. On arvioitu, että valaanpyynti hävitti jopa 90 prosenttia ryhävalaskannasta.<ref name=":0" /> Vielä 1800-luvulla maailman merissä eli 100&nbsp;000 ryhävalasta, mutta pian tämän jälkeen ne pyydystettiin lähes sukupuuttoon. Pelkästään vuosien 1905 ja 1965 välillä tapettiin noin 168&nbsp;000 ryhävalasta. Jo 1960-luvun alussa kokonaismäärä oli pienentynyt alle 10&nbsp;000 yksilöön. Laji rauhoitettiin vuonna 1966. Kannat ovat siitä pitäen kasvaneet 4–9 prosentin vuosivauhtia nykyiseen noin 25&nbsp;000 yksilöön. Ihmisen lisääntynyt toiminta rannikkovesillä sekä monen kilometrin mittaiset kalaverkot aiheuttavat ryhävalaille merkittävää haittaa. Lisäksi merien äänisaasteen lisääntyminen häiritsee valaiden keskinäistä yhteydenpitoa ja suunnistamista, mikä on niille erittäin vakava uhka.

Ryhävalaista vain urokset laulavat ja nekin vain lisääntymisaikaan. Tällöin yhtämittaista laulantaa saattaa kestää jopa vuorokauden ajan, mutta yleensä yksittäinen laulu kestää 5–40 minuuttia. Aikoinaan merenkävijät luulivat tätä [[Merenneito|merenneidon]] tai aaveen lauluksi.

*{{Kirjaviite | Tekijä = Jääskeläinen, Seija; Pöyhönen, Otto & Pitkänen, Anneli (toim.) | Nimeke = Eläinten maailma – Meret | Suomentaja = Jääskeläinen, Seija & Pöyhönen, Otto | Vuosi = 1993 | Luku = | Sivu = | Sivut = | Selite = | Julkaisupaikka = Italia | Julkaisija = Valitut Palat | TunnisteIsbn = ISBN 951-8933-97-9}}