Ero sivun ”Monte Cassinon taistelu” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tpe1 (keskustelu | muokkaukset)
kh
Rivi 4:
| kuva = Monte Cassino.jpg
| kuvateksti = Cassinon kaupungin rauniot
| päivämäärä = [[17. tammikuuta]] [[1944]][[19. toukokuuta]] [[1944]]
| paikka = [[Monte Cassino]], [[Italia]]
| casus =
Rivi 25:
 
== Taustaa ==
Liittoutuneet avasivat uuden rintaman [[Eurooppa]]an kesällä [[1943]] noustessaan maihin [[Sisilia]]ssa ([[operaatio Husky]]). Kahden liittoutuneiden Italian joukkojen komentajan kenraali [[Harold Alexander]]in johtaman armeijan maihinnousu Italian mantereelle syyskuussa 1943 aloitti liittoutuneiden etenemisen pohjoiseen kahtena kummallakin puolella Italian jakavaa vuoristoa etenevänä osastona. Länsipuolella eteni [[Napoli]]sta marssinsa aloittanut kenraaliluutnantti [[Mark W. Clark]]in komentama [[Yhdysvaltain 5. armeija]] ja itäpuolella Adrianmeren rannikolla kenraali [[Bernard Montgomery]]n [[brittiläinen 8. armeija]].
 
Vaikea maasto, sateet ja akselivaltojen joukkojen kova vastarinta hidastivat 5. armeijan etenemistä. Saksalaisten valmistellut viivytysasemat aiheuttivat eteneville joukoille runsaasti tappioita ja mahdollistivat puolustusasemien rakentamisen taaemmas Rooman eteläpuolelle. Liittoutuneiden suunnitelma Rooman valtaamisesta lokakuuhun mennessä osoittautuivat liian optimistiseksi.
Rivi 31:
Itäpuolella etenevät brittijoukot mursivat saksalaisten puolustuksen, ja joukot valtasivat [[Ortona]]n. Etenemisen vuoristossa kuitenkin estivät talvimyrskyt joulukuun lopulla, jolloin lumipeite pysäytti kulun maastossa ja huono sää ilmatuen. Idästä Roomaan kulkeva valtatie 5 ei siten ollut mahdollinen etenemisreitti, ja jäljelle jäivät vain Napolista Roomaan kulkevat valtatiet 6 ja 7. Valtatie 7 eli roomalaisten [[via Appia]] seurasi länsirannikkoa ja Rooman eteläpuolella saksalaisten veden alle laskemien [[Pontiset suot|Pontisten soiden]] läpi. Valtatie 6 kulki [[Lirin laakso]]a pitkin, minkä eteläpäätä hallitsi Cassinon kaupungin takana oleva vuoristo. Vuoristo tarjosi erinomaisen tähystyspaikan, mikä mahdollisti saksalaisille liittoutuneiden toimien seurannan ja häirinnän sekä pohjoiseen etenemisen estämisen. Liittoutuneiden reitin poikki virtasi Cassinon kaupungin halki kulkeva kiivaasti virtaava Apenniineilta alkunsa saava [[Rapidojoki]].
 
Saksalaisten vahvasti linnoittama Cassinon alue muodosti keskeisen osan [[Gustav-linja]]alinjaa, joka oli merkittävin osa saksalaisten talveksi valmistelemaa puolustuslinjaa. Cassinon 1300-luvulla rakennetun benediktiiniluostarin historiallisen merkityksen vuoksi Italiassa olevien saksalaisjoukkojen komentaja marsalkka [[Albert Kesselring]] oli kieltänyt joulukuussa 1943 luostarin käytön puolustusta suunniteltaessa. Tämä määräys oli ilmoitettu myös Vatikaanille ja liittoutuneille. Liittoutuneiden lentotiedustelu kuitenkin ilmoitti saksalaisjoukkojen olevan luostarin alueella. Luostarin ollessa loistava tähystyspaikka yli ympäröivän maaston mahdollistaen saksalaisten tykistötulenjohtamisen. Luostarin tuhoutuessa oli selvää, että saksalaiset miehittäisivät rauniot.
 
[[Benito Mussolini]] kukistettiin ja hänen seuraajansa solmivat rauhan [[liittoutuneet|liittoutuneiden]] kanssa syksyllä 1943, jolloin [[natsi-Saksa|saksalaiset]] miehittivät Italian pohjois- ja keskiosat riisuen alueella olleet italialaisjoukot aseista.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Antony Shaw|Nimike=Toinen maailmansota|Vuosi=2003|Julkaisija=Gummerus|Tunniste=ISBN 951-20-6370-0}}</ref>
 
== Taistelu ==
===Ensimmäinen hyökkäys===
[[Yhdysvaltain 5. armeija]]n komentajan kenraali [[Mark W. Clark]]in hyökkäyssuunnitelman mukaan [[brittiläinen X armeijakunta]] hyökkäisi 17. tammikuuta 1944 lähellä rannikkoa yli [[Garigliano]]-joen 30 kilometriä leveänä rintamana, jossa olisi kaksi divisioonaa rinnan ([[Brittiläinen 5. jalkaväkidivisioona|5.]] ja [[Brittiläinen 56. jalkaväkidivisioona|56. jalkaväkidivisioona]]). Yöllä 19. tammikuuta hyökkäisi [[Liri]]nLirin ja Gadriglianon liittymäkohdan alapuolelta ylitse [[brittiläinen 46. jalkaväkidivisioona]] tukien [[Yhdysvaltain II armeijakunta|Yhdysvaltain II armeijakunnan]] oikealla tekemää päähyökkäystä. Päähyökkäyksen etulinjan muodostaisivat Rapido-joen ylittävä [[Yhdysvaltain 36. jalkaväkidivisioona|36. jalkaväkidivisioona]] ja kenraali [[Alphonse Juin]]in komentamat ranskalainen armeijakunta kohti [[Monte Cairo]]a.<ref>Bauer, Eddy s. 364</ref>
 
Clark ei uskonut nopeaan läpimurtoon, mutta hän uskoi [[Rooma]]an sijoitettujen saksalaisten reservien siirtoon alueelle mahdollistaen [[Anzion maihinnousu]]n onnistumisen. [[Anzio]]ssa nousisi 22. tammikuuta maihin [[Yhdysvaltain VI armeijakunta]], jonka tehtävänä oli vallata valtateitä 6 ja 7 hallitseva [[Alban-vuoristo]]. Samalla haitattaisiin saksalaisten huoltoyhteyksiä ja mahdollisesti pakotettaisiin saksalaiset vetämään joukkonsa kohti pohjoista.
 
[[Tiedosto:Cassino1944FirstPlan.svg|thumbpienoiskuva|Hyökkäyssuunnitelma]]
5. armeija saavutti kovia taisteluita käytyään [[Gustav-linja]]nlinjan vasta 15. tammikuuta käytettyään viimeiseen kymmeneen kilometriin kuusi viikkoa. Kuuden viikon aikana joukot läpäisivät [[Bernhardt-linja]]n, mikä aiheutti liittoutuneille 16&nbsp;000 miehen tappiot. Etenemisen hitauden aiheuttaman viivästymisen vuoksi joukoille ei jäänyt riittävästi aikaa valmistautua suunniteltuun hyökkäykseen, mitä olisi tarvittu niiden käytyä [[Napoli]]sta lähdettyään kolme kuukautta yhtäjaksoisia taisteluita. Kuitenkin liittoutuneiden ylijohdon oli tehtävä maihinnousu Anzioon tammikuun lopulla maihinnousukaluston siirtyessä helmikuussa muualle, joten hyökkäys Gustav-linjalle piti aloittaa suunnitellusti kolme vuorokautta ennen maihinnousua.
 
Liittoutuneet aloittivat 17. tammikuuta hyökkäyksen, kun brittiläinen X armeijakunta ylitti Gariglianon aiheuttaen [[Saksan XVI panssariarmeijakunta|Saksan XVI panssariarmeijakunnan]] komentajalle ja Gustav-linjan kaakkoisosan puolustuksesta vastaavalle kenraali von Sengerille ongelmia. [[Saksan 94. jalkaväkidivisioona]]n puolustus joutui koville pakottaen Sengerin pyytämään apua, jolloin Kesselring lähetti Roomasta 29. ja 90. panssarikrenatööridivisioonat täydennyksinä alueelle. Kaksi vuorokautta myöhemmin brittiläinen 46. divisioona aloitti hyökkäyksen oikealla sivustalla.
Rivi 63:
 
===Toinen hyökkäys===
[[Tiedosto:Cassino2nd en.svg|thumbpienoiskuva|Toinen hyökkäyssuunnitelma]]
Toinen hyökkäys alkoi helmikuussa. Tällä kertaa liittoutuneiden joukkoja oli enemmän; mukaan olivat tulleet 2. uusiseelantilainen divisioona, 4. intialainen divisioona ja 76. brittidivisioona. Saksalaisia vahvistivat [[laskuvarjojääkäri]]t. Uusiseelantilaisten joukkojen komentaja Freyberg olisi halunnut aloittaa rynnäkön pommittamalla ensin raskaasti luostaria, mutta Yhdysvaltain VI armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti [[Mark Clark]] kielsi sen. Cassino oli tärkeä kulttuurikohde, ja Clark uskoi saksalaisten vakuuttelut siitä, etteivät nämä miehittäisi luostaria. Freyberg ei kuitenkaan uskonut. Hänen mielestään ”''yksi liittoutuneiden sotilas oli arvokkaampi kuin kaikki Cassinon aarteet yhdessä.''” Freybergin mielipide voitti, ja heti kun munkit ja kaikki heidän aarteensa oli siirretty luostarista pois, liittoutuneiden koneet pommittivat sen kivimurskaksi. Toimenpide kylläkin kostautui, sillä saksalaiset miehittivät luostarin rauniot, jotka tarjosivat nyt heille hyvän suojan. Näistä asemista ammuttu ristituli tyrehdytti liittoutuneiden ensimmäiset hyökkäykset. Yöllä 16. helmikuuta kuninkaallisen Sussexin rykmentin sotilaat aloittivat yllätyshyökkäyksensä luostarin rinteillä. Saksalaiset ampuivat kolme vihreää valoammusta. Sattumalta se oli myös brittien sopima merkki vetäytymisestä, joten brittijoukot kuuliaisesti vetäytyivät. Kun erehdys tajuttiin, yritettiin vielä kerran, mutta hyökkäys torjuttiin. Uusiseelantilaiset yrittivät vallata kaupungin kukkulan juurella, mutta saksalaiset panssarit ajoivat heidät pois. Kolmen taistelupäivän jälkeen Freyberg joutui keskeyttämään hyökkäyksensä.
 
===Kolmas hyökkäys===
[[Tiedosto:Cassino3rdS en.svg|thumbpienoiskuva|Suunnitelma kolmannesta hyökkäyksestä]]
Aiemmista taisteluista saatujen kokemusten pohjalta talvimyrskyjen seurauksena tulvivan ja kiivaasti virtaavan Rapidon ylitystä Cassinon alapuolelta eikä oikealta vuoristoa edeten pidetty toimivana ratkaisuna. Siten tehtiin päätös aloittaa kaksipuolinen hyökkäys pitkin Rapidon laaksoa. Toinen osasto etenisi kohti linnoitettua Cassinon kaupunkia ja toinen kohti luostarikukkulaa. Tämän jälkeen osastot yhdistyisivät ja jatkaisivat etenemistä edelleen Lirinlaaksoon. Helmikuun lopulla alueelle saapunut ja Uuden-Seelannin armeijakuntaan liitetty brittiläinen 78. jalkaväkidivisioona ylittäisi Rapidon ja aloittaisi marssin Roomaan.
 
Rivi 83:
 
===Neljäs ja ratkaiseva hyökkäys===
[[Tiedosto:BattleforRome1944DiademPlan.svg|thumbpienoiskuva|Hyökkäyssuunnitelma]]
Kevään tullessa sää parani ja liittoutuneet pystyivät aloittamaan 11. toukokuuta suurhyökkäyksen Cassinoa vastaan tykistövalmistelulla 2&nbsp;000 tykin voimalla, BBC aikamerkki 23.&nbsp;00 merkkinä. Tämän jälkeen joukot lähtivät etenemään Cassinosta aina mereen saakka olevalla rintamalla.
 
Kenraali Juinin johtamat Vapaan Ranskan joukot, jotka koostuivat pääasiassa pohjois-afrikkalaisista, mursivat Gustav-linjan Cassinon etelä-puolella. Kaupungin valtaus oli jätetty kenraaliluutnantti [[Wladyslaw Anders]]in 50&nbsp;000 miehen vahvuiselle Puolan II armeijakunnalle. Armeijakunta koostui [[Puola]]sta [[Puolan offensiivi]]n jälkeen paenneista sotilaista.
 
[[KuvaTiedosto:Bundesarchiv_Bild_101I-578-1940-04A,_Bei_Monte_Cassino,_deutscher_Fallschirmjäger.jpg|thumbpienoiskuva|left|160px|Saksalainen laskuvarjojääkäri Monte Cassinossa.]]
[[KuvaTiedosto:Bundesarchiv_Bild_101I-578-1939-27,_Bei_Monte_Cassino,_Fallschirmjäger_mit_MG.jpg|thumbpienoiskuva|left|270px|Saksalainen laskuvarjojääkäri MG-konekivääreineen Monte Cassinossa.]]
Aamulla 12. toukokuuta puolalaiset etenivät ylös rinnettä kohti luostarin raunioita. He saivat joitakin asemia haltuunsa, mutta laskuvarjojääkärit löivät takaisin kaikki puolalaisten hyökkäykset. Kesti viisi [[lähitaistelu]]jen täyttämää päivää, ennen kuin puolalaiset pääsivät eteenpäin kukkulalle ja saivat valloitettua kaikki asemat luostarin ympäriltä. 18. toukokuuta puolalaisten ulaanien yksikkö pääsi luostariin. Saksalaiset olivat tyhjentäneet paikan muutamia haavoittuneita lukuun ottamatta. Laskuvarjojääkärit olivat joutuneet saartouhan alle ja vetäytyneet. Puolalaisia kaatui pelkästään viimeisessä Cassinon taistelussa yli 1&nbsp;200, yhteensä 3&nbsp;779 kaatuneesta puolalaisesta.
 
Kenraali Juinin johtamat ”vapaat ranskalaiset”, olivat etelämpänä murtaneet 13. päivänä [[Gustav-linja]]nlinjan puolustuksen Gariglianossa. Edettyään Aurunci-vuorten yli, se valvoi viimein 17. päivän iltana koko Itristä Picoon vievää tietä. Via Casilinan sekä muidenkin saksalaisten huoltoyhteyksien katkettua, liittoutuneet olivat jo lähes motittaneet Cassinoa puolustaneet laskuvarjosotilaat, joten Kesselringin epätoivoinen vetäytymiskäsky pelasti saksalaiset 1. Laskuvarjojääkäridivisioonan viime hetkellä.
 
23.05 Anzion sillanpäässä taistelleet amerikkalaiset murtautuivat viimein ulos ja olisivat helposti voineet edetä saksalaisten linjojen taakse, mutta saksalaisten motittamisen sijaan Rooman sotilaallisesti merkityksetön valtaaminen katsottiin tärkeämmäksi, joten Kesselringin onnistui ryhmittää joukkonsa nopeasti uudelle vahvalle puolustuslinjalle Rooman pohjois-puolelle. Monte Cassinon valtauksen jälkeen tie Roomaan oli viimein liittoutuneille auki.
 
== Lopputulos ==
[[KuvaTiedosto:Krzyz MonteCassino Polska.jpg|thumb|200pxpienoiskuva|left|Puolalaisia ansioristejä Cassinon taisteluun osallistuneelle puolalaiselle.]]
Puolalaisten hyökkäys lopetti viisi kuukautta kestäneen taistelun. Ainakin 45&nbsp;000 liittoutuneiden sotilasta sai surmansa. 15. tammikuuta, jolloin taistelun Monte Cassinosta alkoi, Rooman valtaukseen asti 4. kesäkuuta asti, liittoutuneiden kaikki tappiot taistelussa, olivat yhteensä 115&nbsp;000 kaatunutta, haavoittunutta ja kadonnutta. Saksalaisten tappioista ei ole luotettavia arvioita, mutta kaupungin pohjoispuolella on 20&nbsp;027 kaatuneen saksalaisen sotilaan hautausmaa. Cassinon murruttua saksalaiset vetäytyivät Gustav-linjalta ja liittoutuneet saattoivat keskittyä Rooman valtaamiseen. Liittoutuneet valloittivat Rooman 4. kesäkuuta 1944.
 
Rivi 103:
{{Commonscat|Battle of Monte Cassino}}
*{{Kirjaviite|Tekijä=Tim Newark|Nimike=50 taistelua, jotka muuttivat maailmaa|Vuosi=2003|Julkaisija=Gummerus|Tunniste=ISBN 951-20-6139-2}}
*{{Kirjaviite | Tekijä = Rudolf Böhmler | Nimeke = Monte Cassino | Vuosi =1956 | Luku = | Sivu = | Julkaisija = E.S. Mittler | Tunniste = }}
 
===Viitteet===