Ero sivun ”Aimo Aaltonen” versioiden välillä

66 merkkiä lisätty ,  2 vuotta sitten
kuva
(verkko-os kuntoon, wl, parempi lähde -malline)
(kuva)
{{Tämä artikkeli|käsittelee SKP:n puheenjohtajaa. Artikkeli [[Aimo O. Aaltonen]] käsittelee professoria.}}
[[File:Aimo-Aaltonen-1966.jpg|thumb|right|Ainmo Aaltonen vuonna 1966.]]
'''Aimo Anshelm Aaltonen''' ([[10. joulukuuta]] [[1906]] [[Parainen]] – [[21. syyskuuta]] [[1987]] [[Helsinki]]) oli [[Suomen Kommunistinen Puolue|Suomen kommunistisen puolueen]] (SKP) pitkäaikainen puheenjohtaja (1944–1945, 1948–1966) ja [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|Suomen kansan demokraattisen liiton]] (SKDL) kansanedustaja (1945–1962).<ref name="Kb">{{Kansallisbiografia|nimi = Aaltonen, Aimo (1906 - 19871906–1987). |tekijä = Leppänen, Veli-Pekka Leppänen| ajankohta = 4.5.2001|viitattu = 23.12.2015}}</ref>
 
==Nuoruus, opiskelu ja vankila-aika==
 
== Sotien jälkeen SKP:n ja Valpon johtoon ==
[[Jatkosota|Jatkosodan]] päätyttyä Aaltonen vapautui ja hänet valittiin laillistetun SKP:n puheenjohtajaksi ja sen äänenkannattaja [[Kommunisti (SKP:n äänenkannattaja)|Kommunistin]] päätoimittajaksi. Hän siirtyi kuitenkin jo seuraavana vuonna [[Valpo|Valtiollisen poliisin]] (Valpo) apulaispäälliköksi. Hänet valittiin myös eduskuntaan [[Turun eteläinen vaalipiiri|Turun eteläisestä vaalipiiri]]stä 1945. [[Sisäasiainministeriö]]n valvontaosaston päällikkönä Aaltonen toimi vuoden (1947–1948) ennen paluutaan SKP:n puheenjohtajaksi. Aaltonen avioitui vuonna 1946 Vieno Ristellin kanssa.<ref>[https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/910209.aspx Aimo Aaltonen].] Eduskunta. Viitattu 7.10.2016.</ref>
 
[[Arvo Tuominen|Arvo "Poika" Tuominen]] kirjoittaa teoksessaan [[Kremlin kellot]], että Aaltonen sopi paitsi luonteensa myös koulutuksensa puolesta paremmin Valpon päälliköksi kuin puolueen puheenjohtajaksi. Samoin hän sanoo [[Yrjö Sirola]]n antaneen myös Aaltoselle kuten suurelle osalle muutakin myöhempää suomalaista kommunistijohtoa äärimmäisen huonon lopputodistuksen [[Lenin-koulu]]sta, jonka suomalaisen sektorin pääopettaja Sirola oli <ref>Tuominen, Arvo Tuominen: kremlinKremlin kellot .</ref>
 
Aaltonen valittiin presidentin valitsijamieheksi [[Suomen presidentinvaali 1956|vaaleissa 1956]], jolloin [[Urho Kekkonen]] valittiin presidentiksi kahden äänen enemmistöllä. Kansandemokraattien hylättyä toisella kierroksella oman ehdokkaansa Aaltonen joutui valitsemaan kahden vihamiehensä välillä ja totesi Kekkosen kannaltaan paremmaksi vaihtoehdoksi.<ref>Aaltosen päiväkirjat maaliskuu 1956,. Kansan Arkisto. </ref> Tunnettua on, että hän kantoi kaunaa SDP:n [[Karl-August Fagerholm|Fagerholmia]]ia kohtaan – mikä käy selkeästi ilmi hänen säilyneistä puheistaan ja lehtikirjoituksistaan.
 
==Uran laskusuhdanne Kekkosen aikana==
[[Urho Kekkonen|Presidentti Kekkonen]] oli itse asiassa Aaltosen kannalta vielä huonompi vaihtoehto: kun Kekkonen vuonna 1961 hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit, hän piti samalla huolen siitä, ettei hänen syvästi inhoamansa Aaltonen päässyt edes ehdokkaaksi. Syntyi hankala tilanne, kun huomattavimman oppositiopuolueen puheenjohtajalla ei ollut pääsyoikeutta eduskunnan suureen saliin. Aaltonen ei suostunut harkitsemaan puheenjohtajan paikastaan luopumista. Seurauksena oli paheneva selkkaus SKP:n ja SKDL:n välillä. Tämä oli ilmeisesti presidentin tarkoituskin; näin hän sai hyvän syyn pitää kommunistit pysyvästi oppositiossa – ja samalla sotkea heidän rivejään: Kekkonen oli tällaisen poliittisen juonittelun suurmestari <ref> Laitinen, Aarno: ''Ulkoparlamentin puhemies,: Aarno Laitisen kauneimmat kolumnit Iltalehdessä'', /s. toimittanut108. Toimittanut Lasse Lehtinen;. Helsinki, Ajatus Kirjat, 2009 s. 108</ref>.
 
Aaltosen arkistojäämistö, eritoten päiväkirjat ja kirjeet, kertoo tilanteen kiristyneen jatkuvasti, kun menneeseen aikaan jämähtäneen puheenjohtajan ja rintamasotilaina palvelleiden rivijäsenten käsitykset puolueen oikeasta suunnasta alkoivat mennä yhä pahemmin ristiin. Eritoten hänet puheenjohtajan paikalta vuonna 1966 syrjäyttänyt [[Aarne Saarinen]] hermostui Aaltosen menettelytapoihin hetki hetkeltä yhä pahemmin. Kuitenkin Saarista itseään sai maanitella puheenjohtajaksi todella kauan – eli hän ei puuttunut edeltäjänsä toimiin ainakaan vallanhimosta vaan silkasta oikeudentunnosta: Saarinen ollut mikään vallanhimoinen kiipijä, vaan vastuuntuntoinen järjestömies.{{Lähde}}
 
Aaltonen turhautui ja alkoi syyllistyä yhä kovempiin omavaltaisuuksiin, jotka huipentuivat syyskuussa 1965 [[Armas Äikiä]]n hautajaisissa. Poika Tuomisen kertoman mukaan Neuvostoliiton suurlähettiläs kieltäytyi läsnäolosta eikä laskenut paikalle alaisiaankaan, mutta Aaltonen toi omin lupineen paikalle SKP:n omistaman kappaleen Neuvostoliiton lipusta; samoin rivijäsenistö suuttui siitä, että Aaltonen salli ''[[Kommunisti (suomalainen lehti)|Kommunisti]]''-lehden päätoimittaja [[Inkeri Lehtinen|Inkeri Lehtisen]] liioittelevan artikkelin aiheesta julkaisemisen 6. joulukuuta 1965 ilmestyneessä numerossa; Lehtinen sanoikirjoitti: että”Koko kansanvaltainen Suomi oli saattamassa suurta johtajaansa” – kun paikalla oli käskettyjen kuoron ja orkesterin lisäksi vain vähän toistakymmentä henkeä...<ref> Arvo Tuominen, keskustelu keväällä 1977. {{parempi lähde}}</ref>
 
{{sitaatti|''Koko kansanvaltainen Suomi oli saattamassa suurta johtajaansa''}}
 
– kun paikalla oli käskettyjen kuoron ja orkesterin lisäksi vain vähän toistakymmentä henkeä...<ref> Arvo Tuominen, keskustelu keväällä 1977 {{parempi lähde}}</ref>
 
==Syrjäyttäminen ja myöhemmät vaiheet==
SKP:n 14. edustajakokouksessa Turussa kesällä 1966 Aaltonen työnnettiin syrjään puheenjohtajan paikalta, minkä tämä koki kovana henkilökohtaisena loukkauksena. Keskuskomiteaan edelleen jääneestä Aaltosesta tuli [[Taistolaisuus|SKP:n opposition]] alkuajan kärkihahmo, joka kuuluisassa puheessaan näki puolueen lippuun ”pesiytyneen luteita”. Hän jatkoi opposition nuoremman johdon taustavaikuttajana vielä pitkään 1970-luvulla.<ref name="L99s150">Leppänen, Veli-Pekka Leppänen: ''Kivääri vai äänestyslippu (Edita 1999)'', s. 150, 152. Edita 1999.</ref> Seuraajaansa Aarne Saarista Aaltonen luonnehti ”kompromissimaakariksi”.
 
Aaltonen kuoli vuonna 1987. Hänet siunattiin Helsingissä vain lähimpien läsnä ollessa ja uurna laskettiin [[Malmin hautausmaa]]lla olevaan SKP-johdon yhteishautaan kaikessa hiljaisuudessa.
==Aiheesta muualla==
*{{edustajamatrikkeli|nro=910209}}
 
 
{{Edeltäjä-seuraaja|Logo=
|Edeltäjä=[[Jukka Lehtosaari]] (vuoteen 1938)<br />[[Aaro Uusitalo]]
23 525

muokkausta