Avaa päävalikko

Muutokset

137 merkkiä lisätty ,  2 vuotta sitten
kh, wl
 
==Poliittinen elämä==
Lyotard kuului ranskalaiseen poliittiseen järjestöön nimeltä [[Socialisme ou Barbarie]] (SoB), joka muodostettiin vuonna [[1948]] korvaamaan Neuvostoliiton uusien hallitsemismuotojen selittämisessä epäonnistunut [[trotskilaisuus|trotskilainen]] analyysi. ”Socialisme ou Barbarie” kehittyi ajan myötä anti-marxilaiseksi, ja Lyotard oli paljon esillä ”Pouvoir Ouvrier” -nimisessä ryhmässä, joka hylkäsi tämän asetelman ja erosi SoB:sta [[vuonna 1963]].
 
==“Suurten kertomusten” kuolema==
Lyotardin tuotantoa luonnehtii universaalien[[universaali]]en, [[Metakertomus|metakertomusten]] ja [[yleisyys|yleisyyksien]] vastustus. Hän on jyrkän kriittinen [[valistusaika|valistusajan]] ”universalististen” näkemyksien suhteen, ja useiden hänen teostensa tarkoitus on kaivaa maata niiden perusperiaatteiden alta, jotka luovat tällaisia yleistäviä näkemyksiä. Kuuluisin esimerkki, teoksessa ''La Condition postmoderne: Rapport sur le savoir'' (suom. [[Tieto postmodernissa yhteiskunnassa]])'' ([[1979]]), on Lyotardin väite nykyajan (postmodernin[[postmoderni]]n yhteiskunnan) ”epäluulosta metakertomuksia kohtaan”. [[Metanarratiivi|Metakertomukset]] – eli "suuret kertomukset" – ovat laajoja, yleispäteviksi pyrkiviä ja maailmaa selittäviä teorioita tai filosofioita, kuten [[historiallinen kehityskertomuskehitys]]kertomus, [[kristinusko]], usko tieteen kykyyn saavuttaa [[absoluuttinen tieto]] tai [[absoluuttinen vapaus|absoluuttisen vapauden]] mahdollisuuteen. Lyotard väittää, että postmodernissa yhteiskunnassa ei enää uskota tällaisten kertomusten (narratiivien)eli [[narratiivi]]en voivan edustaa kaikkia tai sisältää kaikki olennainen. Olemme nykyään herkkiä [[distinktio|erojen]], moninaisuuden sekä uskomusten ja halujen yhteensopimattomuuden suhteen,. ja tämänTämän takia [[postmodernismi|postmodernia]] aikaa luonnehtii pienten kertomusten (mikronarratiivien[[mikronarratiivi]]en) runsaus. Mikronarratiivien käsitteen Lyotard luo soveltamalla ja uudelleentulkitsemalla [[Ludwig Wittgenstein|Wittgensteinin]] käsitystä [[kielipeli|kielipeleistä]].
 
Lyotardin tuotantoa luonnehtii universaalien, metakertomusten ja yleisyyksien vastustus. Hän on jyrkän kriittinen [[valistusaika|valistusajan]] ”universalististen” näkemyksien suhteen, ja useiden hänen teostensa tarkoitus on kaivaa maata niiden perusperiaatteiden alta, jotka luovat tällaisia yleistäviä näkemyksiä. Kuuluisin esimerkki, teoksessa ''La Condition postmoderne: Rapport sur le savoir ([[Tieto postmodernissa yhteiskunnassa]])'' ([[1979]]), on Lyotardin väite nykyajan (postmodernin yhteiskunnan) ”epäluulosta metakertomuksia kohtaan”. [[Metanarratiivi|Metakertomukset]] – eli "suuret kertomukset" – ovat laajoja, yleispäteviksi pyrkiviä ja maailmaa selittäviä teorioita tai filosofioita, kuten historiallinen kehityskertomus, kristinusko, usko tieteen kykyyn saavuttaa absoluuttinen tieto tai absoluuttisen vapauden mahdollisuuteen. Lyotard väittää, että postmodernissa yhteiskunnassa ei enää uskota tällaisten kertomusten (narratiivien) voivan edustaa kaikkia tai sisältää kaikki olennainen. Olemme nykyään herkkiä erojen, moninaisuuden sekä uskomusten ja halujen yhteensopimattomuuden suhteen, ja tämän takia [[postmodernismi|postmodernia]] aikaa luonnehtii pienten kertomusten (mikronarratiivien) runsaus. Mikronarratiivien käsitteen Lyotard luo soveltamalla ja uudelleentulkitsemalla [[Ludwig Wittgenstein|Wittgensteinin]] käsitystä [[kielipeli|kielipeleistä]].
 
Lyotardin teoksissa "kielipelit" viittaavat merkitysyhteyksien moninaisuuteen, loputtomiin, yhteismitattomiin ja erillisiin systeemeihin, joissa merkityksiä tuotetaan ja joissa niiden kiertokulkua ohjaavat säännöt luodaan.
 
Kielipelit ovat vahvasti läsnä myös teoksissa ''Au juste: Conversations'' ([[1979]]) ja ''Le Différend'' ([[1983]]), joissa Lyotard kehittelee postmodernia oikeudenmukaisuusteoriaa[[oikeudenmukaisuus]]teoriaa. Joidenkin mukaan mikronarratiivien ja kielipelien aiheuttama ihmisten etääntyminen ja eroaminen toisistaan romahduttaa koko [[Etiikka|etiikan]]. Usein ajatellaan, että [[yleisyys]] on todellisen [[moraalinen väitelause|moraalisen väitelauseen]] ehto: "älä varasta" on etiikan lause siinä, missä "älä varasta Antilta" ei ole. Jälkimmäinen lause on liian [[Partikulaari|partikulaarinen]] ollakseen etiikan lause (mikä Antissa on niin erikoista?); se voi olla eettinen lause vain, jos se perustuu yleiseen lauseeseen ("älä varasta keneltäkään"). Mutta yleisyyksiäYleisyyksiä ei voida tavoittaa maailmassa, joka on kadottanut uskon metakertomuksiin, ja etiikka näyttää siten olevan mahdotonta: oikeudenmukaisuus ja [[epäoikeudenmukaisuus]] voivat tarkoittaa jotakin vain kielipelien sisällä, ja etiikan yleisyys on työnnetty ulos ikkunasta. Lyotard väittää kuitenkin, että oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden käsitteet eivät katoa postmodernismissa. Lyotardin uuden määritelmän mukaan epäoikeudenmukaista on käyttää ja soveltaa yhden kielipelin sääntöjä toiseen. Eettinen käytös liittyy tämän epäoikeudenmukaisuuden uhan huomioimiseen, sekä asioiden kunnioittamiseen niiden partikulaarisuudessa, sen sijaan että ne suljettaisiin jonkinlaiseen abstraktiin yleiskäsitekehikkoon. Täytyy siis huomioida erilainenerilaisuus, ''le différend''.
 
==Ylevä==
Lyotard kirjoitti paljon myös [[Estetiikka|estetiikasta]]. Huolimatta postmodernistin maineestaan hän oli suuri [[modernismi|modernistisen taiteen]] ihailija. (Täytyy huomioida, että Lyotard näki "postmodernismin" olevan ajattelussa läpi historian piilevä taipumus, eikä kapeasti rajattu historiallinen ajanjakso.) Hän piti modernistisen korkeataiteen ja [[avant-garden hämmästyttävistä ja monimutkaisistagarde]]n teoksista, jotka hän tulkitsi osoituksiksi käsitejärjestelmiemme rajoituksista. Lyotardin mukaan modernistinen taide voi opettaa paljon niille, jotka ovat liian täynnä valistuksen itseluottamusta.
 
Lyotard kirjoitti paljon myös estetiikasta. Huolimatta postmodernistin maineestaan hän oli suuri [[modernismi|modernistisen taiteen]] ihailija. (Täytyy huomioida, että Lyotard näki "postmodernismin" olevan ajattelussa läpi historian piilevä taipumus, eikä kapeasti rajattu historiallinen ajanjakso.) Hän piti modernistisen korkeataiteen ja avant-garden hämmästyttävistä ja monimutkaisista teoksista, jotka hän tulkitsi osoituksiksi käsitejärjestelmiemme rajoituksista. Lyotardin mukaan modernistinen taide voi opettaa paljon niille, jotka ovat liian täynnä valistuksen itseluottamusta.
 
Hän kehitti näitä teemoja erityisesti [[ylevä]]n käsitteen suhteen. "Ylevä" on estetiikan termi, jonka myönteinen merkitys heräsi henkiin postmodernismin myötä yli vuosisadan hyljeksinnän jälkeen. Se viittaa miellyttävään levottomuuden tai pelon kokemukseen, jonka voi kokea kohdatessaan villejä ja uhkaavia näkyjä, kuten esimerkiksi valtavan jyrkän vuoren tai mustan hahmon taivasta vasten.
 
Lyotardia kiinnosti erityisesti [[Immanuel Kant]]in ''[[Arvostelukyvyn kritiikki|Arvostelukyvyn kritiikissään]]'' esittämä ylevän selitys. Teoksessaan Kant selittää tämän levottomuuden ja mielihyvän sekoituksen jakamalla ylevän kokemuksen "matemaattiseen" ja "dynaamiseen". [[Matemaattinen|Matemaattisessa]] ylevyydessä havainnon kohde iskeytyy mieleen sellaisella tavalla, ettemme pysty käsittämään sitä kokonaisuutena. Se on yksinkertaisesti mittaamattoman suuri. Se ylittää ja kaataa kumoonkumoaa tavallisen tapamme nähdä se. Dynaamisessa ylevyydessä mieli kavahtaa kohdetta, joka on äärettömästi meitä vahvempi,. jonkaSen paino, voima, mittasuhteet voisivat murskata meidät ilman pienintäkään toivetta vastustamisen mahdollisuudesta. (Kant painottaa, että "aktuaalisessa" vaaratilanteessa koettu levottomuuden tai pelon tunne on hyvin erilainen kuin ylevän tunne. Ylevyys on esteettinen kokemus, ei tunne käytännön henkilökohtaisestahenkilökohtaista vaarastavaaraa.) Tämä selittää levottomuuden tunteen.
 
Mielihyvän[[Mielihyvä]]n tunne tulee taas siitä, että inhimillinen [[järki]] vakuuttuu itsestään. Matemaattinen ylevä on häiritsevä, koska mielen kyvyt, jotka tuovat [[Kuva#visuaalinen|visuaaliset]] havainnot mieleen, eivät sovi sitä vastaavaan käsitteeseen;. toisinToisin sanoen se, minkä voimme nähdä,näkemämme ei voi täysin vastata sitä, minkä tiedämme olevan ulkopuolellamme. Tiedämme, että sejoku on esimerkiksi on vuori, mutta kokonaisuutena se ei kokonaisuutena mahdu havaintoomme. Ironisesti tämä vain lietsoo tietoisuuttamme ihmisjärjen mahdista. [[Aistimellisuus|Aistimellisuutemme]] on kyvytön käsittelemään sellaisia ilmiöitä, mutta järkemme pystyy käsittämään asioita äärettömyyteen asti. Dynaamisessa ylevässä fyysisen vaaran tunteen pitäisi puolestaan herättää tietoisuus siitä, ettemme ole vain fysikaalisiafyysisiä, materiaalisiaaineellisia olentoja, vaan myös moraalisia ja (Kantin termein) [[An sich|noumenaalisia]]. Ruumis saattaa tulla murskatuksi, mutta järkemme ei tarvitse tulla. Tämä kaikki selittää, miksi ylevän kokemukseen liittyy sekä mielihyvä että tuska.
 
Lyotardia kiehtoo se, että juuri Kant, yksieräs valistuksen suurimmista filosofisista arkkitehdeista, myöntää, ettei mieli pysty aina järjestämään maailmaa rationaalisesti. Jotkut kohteet ovat yksinkertaisesti sellaisia, ettei niitä voida tuoda siististi [[Käsite|käsitteiden]] alaisuuteen. Lyotardille tämä on hyvä asia, koska "käsitteiden" kaltaiset yleistykset eivät huomioi asioiden yksityiskohtia. Ylevän kokemus on kriisi, jossa ymmärrämme, etteivät [[mielikuvitus]] ja järki vastaa toisiaan. Ylevässä me Lyotardin mukaan koemme itse eron (''le différend''), mielen jännittymisen itsensä ja käsitteellisyytensä rajoilla.
 
==Kritiikki==
Lyotardin tulkintoja on usein arvosteltu. Esimerkiksi "ylevän" analyysissaan hän lukeetulkitsee Kantia hyvin väljästi ja jättää kokonaan huomiotta ylevän kokemuksen toisen tärkeän puolen, järjen yleisyyden miellyttävän tunnustamisen, mitä hän ei tietenkään voi hyväksyä.
 
Joidenkin mukaan Lyotardin teoriat ovat sisäisesti ristiriitaisia, koska ''Tieto postmodernissa yhteiskunnassa'' näyttää tarjoavan oman suuren kertomuksensa itse metakertomusten tuhoutumisen kertomuksessa. Tätä vastaan voidaan väittää, että Lyotardin oma narratiivi julistaa ainoastaan joidenkin epäonnistuneiden "legimaation kertomusten" kuolemaa, eikä itse tiedon kertomuksen kuolemaa. Ei ole loogisesti ristiriitaista sanoa, että narratiiveja koskeva väite on itsekin narratiivi, aivan kuten Lyotardin sanoessa, että "jokainen lausuma [kielipelissä] pitäisi tulkita 'liikkeeksi' pelissä", hänen väitteensä on itsessään jo "liike" kielipelissä.
Lyotardin tulkintoja on usein arvosteltu. Esimerkiksi "ylevän" analyysissaan hän lukee Kantia hyvin väljästi ja jättää kokonaan huomiotta ylevän kokemuksen toisen tärkeän puolen, järjen yleisyyden miellyttävän tunnustamisen, mitä hän ei tietenkään voi hyväksyä.
 
Joidenkin mukaan Lyotardin teoriat ovat sisäisesti ristiriitaisia, koska ''Tieto postmodernissa yhteiskunnassa'' näyttää tarjoavan oman suuren kertomuksensa itse metakertomusten tuhoutumisen kertomuksessa. Tätä vastaan voidaan väittää, että Lyotardin oma narratiivi julistaa ainoastaan joidenkin epäonnistuneiden "legimaation kertomusten" kuolemaa, eikä itse tiedon kertomuksen kuolemaa. Ei ole loogisesti ristiriitaista sanoa, että narratiiveja koskeva väite on itsekin narratiivi, aivan kuten Lyotardin sanoessa, että "jokainen lausuma [kielipelissä] pitäisi tulkita 'liikkeeksi' pelissä", hänen väitteensä on itsessään jo "liike" kielipelissä.
 
==Myöhempi elämä ja kuolema==
Lyotard palasi jatkuvasti postmodernin käsitteeseen, kuten esseissään "Postmoderni selitettynä lapsille", "Kohti postmodernia" ja "Postmoderneja satuja". Hän valmisteli konferenssia postmodernismista ja mediateoriasta[[mediateoria]]sta, kun kuoli äkillisesti leukemiaan vuonna [[1998]]. Hänet haudattiin [[Père-Lachaise|Pére LachaisenLachaise]]n hautausmaalle Pariisiin.
 
Lyotard palasi jatkuvasti postmodernin käsitteeseen, kuten esseissään "Postmoderni selitettynä lapsille", "Kohti postmodernia" ja "Postmoderneja satuja". Hän valmisteli konferenssia postmodernismista ja mediateoriasta, kun kuoli äkillisesti leukemiaan vuonna [[1998]]. Hänet haudattiin Pére Lachaisen hautausmaalle Pariisiin.
 
== Teoksia ==
 
* ''Tieto postmodernissa yhteiskunnassa'' (''La Condition postmoderne: Rapport sur le savoir'', 1979)
* ''Au juste: Conversations'' (1979)
 
== Kirjallisuutta suomeksi ==
 
* {{Kirjaviite | Tekijä=Lyotard, Jean-François | Nimeke=Tieto postmodernissa yhteiskunnassa | Vuosi=1985 | Julkaisija=Tampere: Vastapaino | Selite=Suomennos Leevi Lehto | Tunniste=ISBN 951-9066-13-6}}
 
== Aiheesta muualla ==
 
* [http://www.iep.utm.edu/l/Lyotard.htm Internet Encyclopedia of Philosophy: Jean-François Lyotard] {{en}}
* [http://sun3.lib.uci.edu/~scctr/Wellek/lyotard/ Jean-François Lyotard, bibliografia] {{en}}