Ero sivun ”Kehä III” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 40:
Tiesuunnitelman vahvistamisen jälkeen rakennustyöt uudella osuudella saatiin nopeasti käyntiin ja ne aloitettiin Bembölen ja [[Kauklahti|Kauklahden]] välillä joulukuussa 1965.<ref>Iltanen 2016, s. 76.</ref> Tien ajorata rakennettiin yhdeksän metriä leveäksi, jonka lisäksi ajoradan kummallekin puolelle tehtiin 0,75 metriä leveät pientareet pyöräilijöitä varten.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=|Otsikko=Kehätietä ajetaan Bembölestä Jorvakseen asti ensi vuonna|Julkaisu=Helsingin Sanomat|Ajankohta=9.7.1966|Vuosi=1966}}</ref> Eritasoliittymiä rakennettiin uudelle tieosuudelle aiempaa enemmän. Bembölen ja Kauklahden välisen tieosan rakennustyöt valmistuivat syksyllä 1967 ja jatko-osa Jorvakseen vuotta myöhemmin, syksyllä 1968, jolloin tie saavutti nykyisen pituutensa.<ref>Iltanen 2016, s. 79.</ref>
 
Alun perin tien virallinen nimi oli Helsingin ohikulkutie, mutta sitä kutsuttiin yleisesti myös ulommaksi kehätieksi tai pelkäksi kehätieksi. Tie numeroitiin aluksi maantieksi 972 lähinnä hallinnollisia tarkoituksia varten. Vuonna 1971 numero vaihdettiin kantatie 50:ksi, minkä myötä sitä alettiin käyttää myös opaskartoissa ja muissa opasteissa.<ref name="iltanen87">Iltanen 2016, s. 87.</ref> Vuonna 1972 tielle annettiin nykyinen nimi Kehä III, kun muita pääkaupunkiseudun kehäteitä alettiin suunnitella.<ref>Iltanen 2016, s. 84.</ref> Muutamissa liikennemerkeissä käytettiin pelkkää Ohikulkutie-nimeä vuodesta 1969 vuoteen 1973, jolloin uusi nimi vaihdettiin myös opasteisiin.<ref name="iltanen87">Iltanen 2016, s. 87.</ref> Käytäntö aiheutti aluksi sekaannusta, sillä uusissa opastusmerkeissä opastettiin aiemmasta paikannimiin perustuvasta viitoituksesta poiketen ainoastaan Ohikulkutielle itään ja länteen. Myöhemmin liikennemerkkejä on täydennetty paikkakuntaopastein, mutta ilmansuuntiin perustuva viitoituskäytäntö on pysynyt käytössä nykyhetkeen asti.
 
===Ensimmäiset parannustyöt===
Rivi 59:
Myös Ala-Tikkurilan ja Hakunilan välisen tieosuuden leventämistä nelikaistaiseksi suunniteltiin 1970-luvulla, mutta Kalkkikallion haasteellinen maasto hidasti suunnittelua. Kalkkikallion pitkä ja jyrkkä ylämäki oli muodostunut ongelmalliseksi jo 1960-luvulla, mutta tuolloin ongelma saatiin ratkaistua rakentamalla idän suuntaan kulkevalle raskaalle liikenteelle erillinen ryömintäkaista. Liikennemäärien kasvaessa toisen ajoradan rakentaminen kuitenkin edellytti laajamittaisempia parannustöitä ja vuonna 1979 suunnitelussa oli kolme eri linjausvaihtoehtoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa tie olisi säilynyt pääosin entisellä paikallaan ja toisessa vaihtoehdossa tietä olisi siirretty etelämmäs Kalkkikallion eteläpuolelle. Kolmannessa vaihtoehdossa tie olisi kulkenut kallion läpi tunnelissa.<ref>Iltanen 2016, s. 142.</ref> Tunnelin kalleuden vuoksi uusi tie päätettiin kuitenkin rakentaa 12 metriä syvään kallioleikkaukseen noin 50 metriä vanhaa tietä pohjoisemmaksi. Tiesuunnitelma sai lainvoiman kesällä 1988 ja varsinaiset rakennustyöt Ala-Tikkurilan ja Hakunilan välillä pääsivät käyntiin vuonna 1990. Seuraavana vuonna aloitettiin Hakunilan ja Porvoonväylän välisen osuuden leventäminen nelikaistaiseksi.<ref>Iltanen 2016, s. 144.</ref> Kalkkikallion (Kalkkivuoren) ylittävä nelikaistainen tieosuus välillä [[Tikkurila]]–[[Porvoonväylä]] sekä Tikkurilan–Tapulikaupungin eritasoliittymä valmistuivat kokonaisuudessaan vuonna 1993.
 
[[Turunväylä]]n liittymän ja [[Espoon keskus|Espoon keskuksen]] läheisyydessä oleva osa Kehä III:taa rakennettiin 1980-luvun lopulla kokonaan uudestaan ja siirrettiin noin kilometrin verran entistä lännemmäksi. Alueella ollut Kehä III:n alkuperäinen linjaus jäi paikalliseksi kokoojatieksi, jonka nimenä nykyisin on Espoontie. 1990-luvulla pääkaupunkiseudun läpiajoliikennettä haluttiin ohjata kauemmas keskustasta ja tämän seurauksena Turunväylän ja Porvoonväylän välisestä osuudesta tuli vuonna 1992 osa eurooppatietä E18, kun E3 oli aiemmin kulkenut [[Kehä I]]:n kautta. Vuonna 1993 aloitettiin toisen ajoradan rakentaminen Espoon keskuksen ja Vanhankartanon välille ja se avattiin liikenteelle 1995, jolloin yhtenäinen kaksiajoratainen osuus ulottui Muuralasta Porvoonväylän liittymään. Espoon puolella sijaitsevien eritasoliittymien rakennustyöt jatkuivat kuitenkin vuoteen 1997 asti.<ref>Iltanen 2016, s. 147.</ref>
 
===2000-luvun parannustyöt===