Ero sivun ”Suruaika (yhtye)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p luokka
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Suruaika''' oli [[tampere]]lainen vuonna [[1997]] (nimellä '''Todellisuus 666''') perustettu [[goottirock]]- /ja [[post-punk]] -[[yhtye]]. Yhtyeeseen kuuluivat tuolloin Matthew (laulu ja kielisoittimet), Tuomas (tekstit) ja Toni (koneet).
Yhtyeessä vaikutti tuolloin Matthew (laulu+kielisoittimet), Tuomas (tekstit), Toni (koneet).
 
Todellisuus 666 oli sarjakuvamainen, rumpukoneella[[rumpukone]]ella tahditettu ja vahvasti suomalaista goottiperinnettä ([[Musta Paraati]], Silmät) jatkanut kokoonpano. Yhtyeen vaihtaessa nimeään Suruajaksi muuttui myös linja hieman vakavampaan suuntaan. [[Plastic Passion]] -levy-yhtiölle tehty ''Avointen hautojen päivä'' olikin monen esikoisalbumin tavoin yhtyeen parhaat palat siihen asti koottuna. Toisen albumin ''Nekropoli'' (Cyberware Productions, 2004) julkaisuun mennessä yhtye oli ehtinyt vaihtaa rumpukoneen oikeaan rumpaliin ja tyyli muuttui alkuaikojen goottirockista kohti post-punkia. Vuonna 2006 ilmestyi ''Nimesi jää elämään'' -EP sekä kolmas täyspitkä ''Pelkäämme vain toisiamme'' (Cyberware Productions).
Suruajaksi muuttui myös linja hieman vakavampaan suuntaan. [[Plastic Passion]] -levy-yhtiölle tehty ''Avointen hautojen päivä'' olikin monen esikoisalbumin tavoin yhtyeen parhaat palat siihen asti koottuna. Toisen albumin ''Nekropoli'' (Cyberware Productions, 2004) julkaisuun mennessä yhtye oli ehtinyt vaihtaa rumpukoneen elävään ja tyyli muuttui alkuaikojen goottirockista kohti post-punkia. Vuonna 2006 ilmestyi ''Nimesi jää elämään'' -EP sekä kolmas täyspitkä ''Pelkäämme vain toisiamme'' (Cyberware Productions).
 
Yhtye päätti lopettaa toimintansa syksyllä 2007. Viimeiseksi julkaisuksi jäi [[5. lokakuuta]] [[2007]] julkaistu ''Noiduttu Sydän'' -EP (Dracula Records).
 
==Kokoonpano==
Rivi 41 ⟶ 39:
*{{MySpace|suruaika|Suruaika}}
*[http://talesfromtheshadows.blogspot.com/2006/10/suruaika.html Haastattelu Talesfromtheshadows webzinessä]
 
{{tynkä/Yhtye}}
 
[[Luokka:Suomalaiset goottirockyhtyeet]]
[[Luokka:Post-punk-yhtyeet|Suruaika]]