Avaa päävalikko

Muutokset

27 merkkiä lisätty ,  2 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
'''Kontra-altto''' on nimitys matalalle naisäänelle, joka on harvinaisin naisääni. Kontra-alttoja on naisista vain noin viisi prosenttia. Kontra-altto on [[mezzosopraano]]a matalampi ja raskaampi ääni, joka muistuttaa jossain määrin miesääntä ja korkeiden sävelten saavuttaminen on äänelle vaikeaa. Ääni on luonnollisesti [[androgyynisyys|androgyyninen]], sillä se on [[sointiväri]]ltään naisille ja miehille tyypillisten äänten rajalla. Kontra-altto on vain hieman [[tenori]]a korkeampi ja kirkkaampi ääni.
 
Kontra-alton tessitura eli mukavuus- ja vahvuusalue on sävelissä F3-F5. Vastaavasta äänialasta miehellä käytetään nimitystä [[kontratenori]]. Kontra-alton korkein sävel on tyypillisesti A#5. [[Kuoro]]ssa kontra-altto on korvaamaton ja kysytty altto kakkosena tunnettu ääni, josta on yleensä pulaa harvinaisuutensa vuoksi. Kontra-alttojen puutteen vuoksi kuorossa saatetaan joutua laittamaan mezzosopraano jolla on hyvät matalat sävelet laulamaan kontra-altonaltto kakkosen osuuksia. [[Ooppera]]ssa kontra-altot esittävät noitia ja epämiellyttäviä naisia sekä housurooleja.
 
Tunnettuja kontra-alttoja populäärimusiikissa ovat muiden muassa [[Cher]], [[Shania Twain]], [[Annie Lennox]], [[Cass Elliot]], [[Nancy Sinatra]], [[Shakira]], [[Shirley Bassey]], [[Brenda Lee]], [[Astrud Gilberto]] ja [[Carly Simon]]. Musiikkigenre jossa kontra-altot ovat erityisen arvostettuja on [[jazz]]. Jazzlaulajista esimerkiksi [[Nina Simone]] ja [[Diana Krall]] ovat kontra-alttoja. Nykyään populäärimusiikissa suositaan korkeampia sopraano- ja mezzosopraanoääniä. Kontra-altto Brenda Lee oli kuitenkin 1960-luvulla Yhdysvalloissa eniten hittejä osakseen saanut naisartisti. Shania Twain on viime vuosikymmenten menestyneimpiä kontra-alttoja.
Rekisteröitymätön käyttäjä