Ero sivun ”PTV4” versioiden välillä

5 merkkiä lisätty ,  4 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
PTV4 lähetti paljon ulkomaisia elokuvia, mutta myös yhteistä Helsingissä tuotettua ohjelmistoa ja paikallista ohjelmistoa. Jälkimmäistä tuottivat paikalliset kaapeli-tv-yhtiöt, ja sitä näytettiin muun ohjelmiston seassa. Nämä vastaanottivat ohjelmat Helsingistä valokuituverkon avulla. Ulkomailta hankittu ohjelmisto perustui aluksi Sanoman aiemmin omistamiin paikalliskanaviin. <ref name="viljakainen" />
 
[[Sanoma]] osti Aamulehden osuuden PTV:stä vuonna [[1994]], mistä lähtien se omisti enemmistön yhtiöstä<ref name="viljakainen" />. Samalla alettiin sijoittaa enemmän rahaa ohjelmistoon, ja kanavan nimi vaihtui vuonnahuhtikuussa [[1996]] PTV4:ksi. Rajoittunut näkyvyysalue alkoi kuitenkin olla esteenä kanavan toiminnan laajentamiselle. Niinpä yhtiön omistajat päättivät hakea maanpäällistä toimilupaa, minkä ne lopulta saivatkin.
 
PTV4 lähetti viimeiset ohjelmansa toukokuussa [[1997]], ja kanavan korvasi seuraavan kuukauden alussa [[Nelonen]]. Useat paikallisohjelmien tuottajat jatkoivat ohjelmien lähettämistä itsenäisesti, muun muassa [[TSTV]] (aiemmin Turku-TV) aina vuoden 2012 loppuun saakka.
Rekisteröitymätön käyttäjä