Avaa päävalikko

Muutokset

4 870 merkkiä lisätty ,  2 vuotta sitten
Lisätty otteet Reino Silvannon kirjasta. Mitään muuta en tehnyt.
 
'''Taras Hryhorovytš Ševtšenko''' ({{k-uk|Тара́с Григо́рович Шевче́нко}}, [[9. maaliskuuta]] <small>([[juliaaninen kalenteri|vanhaa lukua]] 25. helmikuuta)</small> [[1814]] [[Moryntsi]] – [[10. maaliskuuta]] <small>(vanhaa lukua 26. helmikuuta)</small> [[1861]] [[Pietari (kaupunki)|Pietari]], [[Venäjän keisarikunta|Venäjä]]) oli [[ukrainalaiset|ukrainalainen]] [[runoilija]], [[taiteilija]] ja [[humanisti]]. Hänen [[kirja]]llista [[perinne]]ttään pidetään yleisesti nykyaikaisen ukrainalaisen [[kirjallisuus|kirjallisuuden]] ja laajemmin jopa modernin [[ukrainan kieli|ukrainan kielen]] perustuksena. Ukrainan lisäksi hän kirjoitti myös [[venäjän kieli|venäjä]]ksi.
 
 
Suomalainen diplomaatti ja kirjailija [[Reino Silvanto]] (1883 - 1943) kirjoitti kirjassaan [["Ukraina ja ukrainalaiset"]] (Otava, 1919) Taras Ševtšenkosta näin:
 
s. 24: "Ukrainalaiset ovat seuranhaluisia, puheliaita, hyväsydämisiä ja lempeitä. Maailmassa ei liene sen hellempää lyriikkaa kuin heidän suurimman runoilijansa Shevtshenkon maalaisrunous."
s. 92 - 95: ”Äidinkieli sitoi ukrainalaisen sivistyneistön kansaan, millä ei ollut vain kirjallista merkitystä, koska kirjallinen liike merkitsi myös kansallista nousua. Ensimäisenä huomattavana yhdyssiteenä kansanrunouden ja uuden kirjallisen suunnan välillä oli [[I. P. Kotljarevskyn]] v. 1798 julkaisema pilamukaelma Aeneidistä, jossa tekijä hämmästytti ukrainalaista sivistyneistöä avaamalla sen nähtäväksi kansankielen aarteet, ja kansan elämän ja harrastukset. Kotljarevskyn alkama sarja kansankuvauksia herätti pian vastakaikua yleisössä, vieläpä aina Pietarissa ja Varsovassa asti, eikä kestänyt kauan, kun vanhat kasakkasankarit alkoivat himmetä uuden nimettömän, kollektiivisen sankarin, harmaan rahvaan rinnalla, jonka pyrkimykset vapauteen ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen innostuttavat etenkin nuorempaa polvea.
Tämän polven suuri edustaja, kansallisrunoilija ja politikko Taras Shevtshenko antoi ennen muita ukrainalaisten kansalliselle itsetunnolle voimakasta nousua demokraattisessa ja humaanissa hengessä ja kääntyi ratkaisevasti pois »vanhan kasakkajärjestyksen» ihailijoista, jotka eivät osanneet asettua puolustamaan itse kansan intressejä. Hänen ja hänen aatetovereittensa todelliseksi sankariksi tuli vallankumouksellinen kansa ja sellainen uusi kasakkakunta, joka asettaa päämääräkseen yhteiskuntajärjestyksen missä ei ole »herraa eikä renkiä». Radikaalinen runoilija uneksi uutta kansallista kapinaa, joka puhdistaisi vääryyttä kärsivän maan »Varsovan kuonasta ja Moskovan loasta» ja joka hävittäisi rajoitukset ja etuoikeudet orjuutettujen ja orjuuttajain, s. o., ainakin pääasiallisesti katsottuna, ukrainalaisten ja muukalaisten väliltä ja loisi Ukrainasta »suuren, uuden, vapaan perheen»! Itsestään on selvää, mikä Shevtshenkon ja aatetovereittensa suhde Venäjän itsevaltaiseen hallintoon, samoin kuin virallisiin, venäläisiin kansanharrastajiin, vieläpä vanhemman ukrainalaisen polven vanhoillisiin ja taantumuksellisiin slavofiileihin tuli olemaan – vihamielinen ja kylmä. Voimalla, jollaista ei ole tavattu ennen eikä jälkeen, Shevtshenko paljasti itsevaltaisen hallituksen huutavia epäkohtia ja kohdisti niihin ei ainoastaan oman ja orjuutetun Ukrainan, vaan koko sorretun venäläisenkin yhteiskuntaluokan inhon. Kuinka voimakas oli tämä inho ja viha syntyään lempeässä maaorjan pojassa, todistaa mitä kauneimmin sekin, ettei edes se kauhea henkinen ja ruumiillinen kärsimys, mikä tuli hänen kohtalokseen maastakarkoituksen aikana kymmenen pitkän vuoden kuluessa, sekään ei voinut sammuttaa hänessä vapauden kipinää ja rakkautta yhteiskunnan kovaosaisempia kohtaan.
Shevtshenko antoi kansalliselle ukrainalaiselle aatteelle varman ja oikean suunnan, suunnan sellaisen, joka teki vastaisen kehityksen kansallisominaisuuksien pohjalla mahdolliseksi ja menestyksen turvatuksi. Kovin kaukana oli »ukrainalaisen uudesti syntymisen» ensimäisten urauurtajain itsensä mielestä heidän harrastustensa päämaali. Shevtshenko ikäänkuin yhdellä iskulla siirtää sen lähemmäksi ja kirkastaa sen. Ensimäisten ukrainofiilien toiminta ei ollut kajonnut poliittisiin suhteisiin; Shevtshenkon ja hänen aatetovereittensa mukana liittyy ukrainalaisuuteen voimakas poliittinen virtaus. Shevtshenko on Ukrainan suurin, sen voimakkain ja kansallisin runoilija, mutta myöskin sen kaikkein suurimpia politikkoja, kansansa todellinen nero, jossa oman kansan luovat voimat ovat ikäänkuin keskittyneinä. Tämä »viimeinen kobsansoittaja ja uuden suuren slaavilaisen kirjallisuuden ensimäinen suuri runoilija» ei ollut ainoastaan henkisesti ja ruumiillisesti oman kansansa perikuva, vaan hän oli sitä myös kovan, mutta voittavan kohtalonsa puolesta. Shevtshenko jo aikanaan ratkaisi »Ukrainan kysymyksen» sekä sen ystäville että vihollisille, sillä hän näki ja tunsi, että hänen kansansa ei voi hävitä, vaan täytyy sen siis elää ja kehittyä kansana kansojen joukossa.
Shevtshenkon runoudella on suuri kulttuurihistoriallinen merkitys, mutta koska se on ulkopuolella käsittelypiiriämme, niin emme sen sisältöön tässä kajoa. Lähempänä meitä sen sijaan on nyt Shevtshenkon poliittisen toiminnan sisältö. Mitä se käsitti, siitä antaa meille paraimman kuvan n.s. [[Kyrillo-Metodilainen seura]], jonka sielu – joskaan ei perustaja – Shevtshenko oli.”
Huomaa vanha kieli joissain sanoissa, esim. "ensimäinen".
 
== Suomennokset ==
6

muokkausta