Ero sivun ”Manuel I Komnenos” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 34:
===Konyan vastainen retki===
Vuonna 1146 Manuel kokosi armeijansa [[Lopadion]]in tukikohdassa ja aloitti rankaisuretken [[Masud I|Masud I:tä]]
Yhtenä Manuelin motiiveista tälle matkalle oli se, että hän halusi lännen näkevän hänet keisarina, joka aktiivisesti vaali ristiretkeläisten ihanteita. Kinnamoksen mukaan toinen oli se, että Manuel halusi esitellä osaamistaan sodankäynnin saralla uudelle morsiamelleen. Rankaisuretkensä aikana Manuel sai kirjeen [[Ranska]]n [[Ludvig VII (Ranska)|Ludvig VII:ltä]], joka ilmoitti aikeestaan johtaa armeija ristiretkivaltioiden tueksi.
Rivi 46:
Monet Bysantin asukkaista pelkäsivät ristiretkeläisiä, ja tätä pelkoa ruokkivat lukuisat ilkivallanteot ja varkaudet, joita kurittomat armeijat harjoittivat marssiessaan valtakunnan halki. Bysantin omat joukot seurasivat ristiretkeläisiä koettaen valvoa näiden käytöstä, ja etäämmäs Konstantinopoliin oli sijoitettu vielä lisää joukkoja, jotka olivat valmiita puolustamaan pääkaupunkia ristiretkeläisiltä, mikäli nämä kävisivät väkivaltaisiksi. Varovainen suhtautuminen ristiretkeläisiin oli paikallaan, mutta siitä huolimatta frankkien ja kreikkalaisten välillä oli havaittavissa paitsi pienempiä kahinoita myös avointa vihamielisyyttä marssin aikana, mistä kävi syyttäminen molempia osapuolia ja mikä lähestulkoon aiheutti täysimittaisen konfliktin Manuelin ja hänen vieraidensa välillä. Manuel otti käyttöön varotoimia toisin kuin [[Aleksios I Komnenos|isoisänsä]] ja korjautti Konstantinopolin muurit. Tämän lisäksi hän piti kuninkaat erillään turvatakseen alueensa. Konradin armeija saapui Bysanttiin ensimmäisenä kesällä 1147, ja se mainitaan useammin bysanttilaisissa lähteissä, joiden mukaan se aiheutti enemmän harmia kuin toinen armeija.
Vuoden 1147 jälkeen hallitsijoiden välit kuitenkin paranivat. Vuonna 1148 Manuel oli tullut siihen tulokseen, että hyvien välien varmistaminen Konradin kanssa, jonka kälyn Berthan hän oli aiemmin nainut, oli järkevää, ja hän taivutteli saksalaista kuningasta uudistamaan heidän liittonsa [[Roger II|Roger II:ta]]
===Kyproksen rosvoaminen===
Rivi 60:
[[Tiedosto:Principality of Antioch under byzantine protection.png|thumb|left|Bysantin alainen Antiokia (1159–1180)]]
Rauhan palattua maahan järjestettiin 12. huhtikuuta 1159 suuri [[seremonia]]kulkue, jossa Bysantin armeija saapui [[triumfi]]ssa kaupunkiin. Manuel ratsasti hevosen selässä katujen halki ja Antiokian ruhtinas sekä Jerusalemin kuningas seurasivat jalkaisin perässä. Keisari jakoi kansalaisille oikeutta ja järjesti otteluita sekä [[turnajaiset|turnajaisia]] väelle. Yhdistyneen kristittyjen armeijan johtaja Manuel aloitti matkan kohti Edessaa toukokuussa, mutta hylkäsikin sotaretken, kun [[Nur ad-Din Zangi]], [[syyria]]lainen hallitsija, suostui vapauttamaan 6 000 kristittyä sotavankia, jotka oli otettu kiinni monissa eri taisteluissa toisen ristiretken jälkeen.
Tyytyväisenä tähänastisiin ponnisteluihinsa Manuel suuntasi takaisin Konstantinopoliin. Matkalla hänen joukkonsa joutuivat turkkilaisten yllätyshyökkäyksen kohteeksi, mutta voittivat seuranneen taistelun tästä huolimatta ja ajoivat vihollisen karkuun aiheuttaen sille vakavia tappioita. Seuraavana vuonna Manuel hääti seldžukit [[Isauria]]sta.
Rivi 66:
==Italian sotaretki==
===Roger II===
[[
Vuonna 1147 Manuel ajautui sotaan Sisilian normannikuninkaan [[Roger II
Roger II kuoli helmikuussa 1154, ja häntä seurasi valtaistuimelle [[Vilhelm I (Sisilia)|Vilhelm I]]. Uuden kuninkaan valtaa vastustettiin laajoilla kapinoilla [[Sisilia]]ssa ja [[Apulia]]ssa, jonka pakolaisia tavattiin Bysantin hovista. [[Fredrik I Barbarossa]], Konradin seuraaja, epäonnistui yrityksessään päihittää normannit. Kaikki nämä tapahtumat yhdessä rohkaisivat Manuelia hyödyntämään niitä lukuisia poliittisia epävakauksia, joita Apenniinien niemimaalla tuohon aikaan esiintyi. Hän lähetti kenraalinsa Mikael Palaiologoksen ja Johannes Doukasin, joista molemmille oli suotu arvonimi ''[[Bysanttilaiset arvonimet#Keisari ja hänen lähipiirinsä|sebastos]]'', bysanttilaisten joukkojen, kymmenen laivan ja suuren kultamäärän kanssa valloittamaan Apulian 1155. Kenraaleja ohjeistettiin ostamaan Fredrik I:n tuki, sillä hän myös suhtautui vihamielisesti normanneihin ja oli tuolloin [[Alpit|Alppien]] eteläpuolella, mutta Fredrik kieltäytyi, koska hänen miehensä halusivat palata Alppien pohjoispuolelle niin pian kuin mahdollista. Paikallisten paronien avulla Manuelin sotaretki alkoi kuitenkin edetä vauhdilla, kun koko eteläinen Italia yhtyi kapinaan Sisilian kruunua ja kokematonta Vilhelm I:
===Paavin-Bysantin liitto===
Rivi 83:
===Kirkkounionin epäonnistuminen===
[[Tiedosto:Pope Hadrian IV.jpg|thumb|Paavi [[Hadrianus IV]], joka kävi neuvotteluja Manuelin kanssa normannikuningas [[Vilhelm I (Sisilia)|Vilhelm I:
Italian sotaretken aikana ja myöhemmin, kun paavin kuuria kamppaili Fredrik I:n kanssa, Manuel yritti vietellä paavia vihjailemalla mahdollisesta unionista idän ja lännen kirkkojen välillä. Vaikka vuonna 1155 Hadrianus olikin ilmaissut halunsa muodostaa tällainen unioni katolisen ja ortodoksisen kirkon kesken, toiveet pitkäikäisestä paavin ja Bysantin välisestä liitosta kohtasivat ylitsepääsemättömiä ongelmia. Hadrianus IV ja hänen seuraajansa vaativat oman ylivertaisen uskonnollisen asemansa tunnustamista kaikkialla kristikunnassa ja toivoivat kohoavansa Bysantin keisarikunnan hallitsijan yläpuolelle sen sijaan, että olisivat olleet riippuvuussuhteessa sen keisareihin. Manuel taas tahtoi omasta puolestaan virallisen tunnustuksen hänen maallisesta vallastaan sekä idässä että lännessä. Näitä ehtoja ei kyennyt hyväksymään kumpikaan osapuoli, ja vaikka Manuel olisikin hyväksynyt ne, keisarikunnan kreikkalaiset kansalaiset olisivat torjuneet välittömästi kirkkojen välisen unionin, kuten he tekivät kolmesataa vuotta myöhemmin, kun ortodoksinen ja katolinen kirkko [[Firenzen kirkolliskokous|yhdistyivät paperilla]] vähäksi aikaa paavin alaisuudessa. Vaikka Manuel osoitti ystävällisyytensä roomalais-katolista kirkkoa kohtaan, ja hän suhtautui kohteliaasti kaikkiin paaveihin, häntä ei koskaan kunnioitettu myöntämällä hänelle ''[[Augustus (arvonimi)|augustus]]''-[[arvonimi]]. Ja vaikka Manuel lähetti kahteen otteeseen (1167 ja 1169) lähetystönsä paavi [[Aleksanteri III (paavi)|Aleksanteri III:n]] luo tarjoten tälle [[kreikan kieli|kreikankielisen]] ja [[latina]]nkielisen kirkon yhdistymistä, tämä kieltäytyi vedoten ongelmiin, joita sellaisesta unionista seuraisi. Lopulta sopimukseen pääseminen osoittautui liian vaikeaksi, ja kirkot pysyivät erillään.
Rivi 104:
==Suhteet Venäjän kanssa==
Manuel Komnenos yritti houkutella venäläisiä mukaan Unkaria ja myös jossain määrin Sisilian normannejakin vastaan. Tämä jakoi venäläiset ruhtinaat Bysanttia puoltaviin ja vastustaviin lereihin. 1140-luvun loppupuolella kolme ruhtinasta kilpaili johtoasemasta Venäjällä: ruhtinas [[Izjaslav II]] oli Unkarin [[Géza II|Géza II:n]]
Vuosien 1164–1165 välillä [[Andronikos I Komnenos]], Manuelin serkku ja tuleva keisari, pakeni vankeudestaan Bysantista Jaroslavin hoviin Galitsiaan. Seurannut tilanne, jossa Andronikos vaati Manuelin kruunua, ja häntä tukivat sekä Galitsia että Unkari, sekoitti Bysantin diplomatiaa. Manuel pyysi serkultaan anteeksi ja taivutteli hänet palaamaan Konstantinopoliin (1165). Kiovan, jota nyt hallitsi [[Rostislav I]], kanssa päästiin suotuisaan sopimukseen ja lupaukseen toimittaa keisarikunnalle ylimääräisiä joukkoja. Galitsian Jaroslav taivuteltiin hylkäämään yhteytensä Unkariin sekä palauttamaan Galitsia osaksi keisarikuntaa. Vielä vuonna 1200:kin Galitsian ruhtinaat osoittautuivat arvokkaiksi liittolaisiksi keisarikunnan vihollisia, tällä kertaa [[kumaanit|kumaaneja]], vastaan.
Rivi 134:
Bysantin 25 000 miestä käsittänyt armeija oli suuri ja vaikeasti liikuteltava. Kirjeessään, jonka hän kirjoitti [[Englannin kuningaskunta|Englannin]] kuninkaalle [[Henrik II (Englanti)|Henrik II:lle]], Manuel kertoi jonomuodossa edenneen joukon olleen kymmenen [[maili]]a (16 [[kilometri]]ä) pitkä. Armeija kulki [[Laodikea (Lykos)|Laodikean]] ja [[Kolossai]]n kautta, ja vähän ennen [[Myriokefalon]]in solaa sen pysäytti kaksi turkkilaista suurlähettilästä, jotka tarjosivat Manuelille rauhaa erittäin suotuisin ehdoin. Suurin osa Manuelin kenraaleista ja kokeneemmista hovimiehistä kehotti Manuelia hyväksymään rauhan, mutta hovin nuoremmat ja aggressiivisemmat jäsenet yllyttivät Manuelia hyökkäämään. Keisari kuunteli jälkimmäisiä, ja matka jatkui.
Manuel oli tehnyt vakavia [[taktiikka|taktisia]] virheitä edetessään: Hän ei esimerkiksi [[tiedustelu|tiedustellut]] kunnollisesti etukäteen armeijan käyttämää reittiä. Niinpä hän johtikin joukkonsa suoraan väijytykseen. [[17. syyskuuta|Syyskuun 17.]] päivänä 1176 Manuel koki Kiliç Arslan II:
Niiden ehtojen mukaan, joilla seldžukkisulttaani Kiliç Arslan II salli Manuelin armeijoineen lähteä, keisarin oli purettava linnoituksensa Dorylaionissa ja Sublaeumissa sekä siirrettävä joukkonsa pois niistä. Mutta koska sulttaani itse oli viitannut kintaalla aiemmin vuonna 1162 tehdylle rauhansopimukselle, Manuel määräsi vain Sublaeumin linnoituksen purettavaksi. Myriokefalonissa koettu tappio oli häpeänaihe niin keisarille henkilökohtaisesti kuin hänen valtakunnalleenkin. Komnenos-suvun keisarit olivat työskennelleet ankarasti aina 105 vuotta aiemmin käydystä [[Manzikertin taistelu]]sta saakka palauttaakseen Bysantin maineen. Manuelin liiallisen itseluottamuksen vuoksi maailmalla kuitenkin todettiin, ettei Bysantti vieläkään kyennyt lyömään seldžukkeja. Lännessä Manuel nähtiin Myriokefalonin jälkeen nöyremmässä mittakaavassa; ei [[Rooman keisari]]na vaan kreikkalaisten kuninkaana.
Rivi 214:
Esimerkin siitä, millainen vaikutusvalta Manuelilla oli ristiretkivaltioissa, voi nähdä vielä tänäkin päivänä [[Jeesuksen syntymäkirkko|Jeesuksen syntymäkirkossa]] [[Betlehem]]issä. 1160-luvulla sen [[laiva (arkkitehtuuri)|keskilaiva]] koristeltiin uusiksi mosaiikeilla, joissa kuvataan kirkolliskokouksia. Manuel oli yksi tämän työn hyväntekijöistä. Kirkon eteläseinällä on kreikankielinen kirjoitus, jossa lukee "tämän työn viimeisteli Efraim-munkki, maalari ja mosaiikintekijä, Manuel Porphyrogennetos Komnenoksen ja Amalrik I:n hallitessa". Se, että Manuelin nimi esiintyy ensin, on symboliikkaa, tunnustus Manuelin "yliherruudesta" kristityssä maailmassa. Manuelin rooli ortodoksikristittyjen ja kristittyjen pyhien paikkojen suojelijana on todiste hänen menetyksekkäistä pyrkimyksistään turvata Pyhä maa. Hallituskaudellaan keisari otti osaa monien kreikkalaisluostarien [[basilika (arkkitehtuuri)|basilikojen]] koristeluun Pyhällä maalla mukaan lukien [[Pyhän haudan kirkko]], jossa Manuelin panoksen ansiosta bysanttilainen papisto saattoi suorittaa kreikkalaiset liturgiansa joka päivä. Tämä kaikki vahvisti hänen asemaansa ristiretkivaltioiden "yliherrana". Samaa tekivät myös Antiokian ajautuminen Bysantin hegemoniaan sekä Jerusalemin lojaaliuden varmistuminen Antiokian ruhtinaan Renaud'n ja Jerusalemin kuninkaan Amalrikin kanssa tehdyin sopimuksin. Manuel oli Bysantin keisareista viimeinen, joka saattoi sotilaallisen ja diplomaattisen menestyksensä johdosta kutsua itseään "Dalmatian, Bosnian, Kroatian, Serbian, Bulgarian ja Unkarin hallitsijaksi".
Bysantin valta oli vaikuttava, kun vuonna 1180 Manuel, joka oli juuri juhlistanut poikansa Aleksios II:
{{Käännös|:en:Manuel I Komnenos}}
|