Ero sivun ”Sähkönkuljetusteoria” versioiden välillä

p
{{Lähteetön}}
p (typo/kh)
p ({{Lähteetön}})
{{Lähteetön}}
'''Sähkönkuljetusteoria''' on [[tiiviin aineen fysiikka|tiiviin aineen fysiikan]] haara, jossa tarkastellaan miten [[sähkö]] kulkeutuu [[johde|johteissa]] ja [[puolijohde|puolijohteissa]] ja mitkä ovat sähkön kuljetusta kuvaavat pääilmiöt. Teoria pohjautuu 1800-luvulla kokeellisesti havaittuihin lakeihin, niistä tärkeimpänä [[Ohmin laki]]. 1900-luvulla [[kvanttimekaniikka|kvanttimekaniikan]] kehityksen myötä nämä havainnot pystyttiin yhdistämään johteiden mikroskooppisiin ominaisuuksiin. Johtavuusominaisuuksien mukaan aineet voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan: [[johde|johteisiin]], [[puolijohde|puolijohteisiin]] ja [[eriste|eristeisiin]]. Tyypillinen määritelmä tulee sähkönvastuksen lämpötilariippuvuudesta matalissa lämpötiloissa: jos vastus kasvaa lämpötilan kasvaessa, kyseessä on [[johde]], jos se laskee, joko [[puolijohde]] tai [[eriste]]. Jälkimmäisten kahden erottelu ei ole yhtä selkeää: Tyypillisesti puolijohteissa johtamiseen tarvittavaa energia saadaan kokoon jo huoneenlämpötilassa tapahtuvista termisistä eksitaatioista, tai se saadaan aikaan rikastamalla puolijohteita epäpuhtausatomeilla. Eristeissä vastuksen oleelliseen pienentämiseen tarvittava energia on tätä suurempi.