Ero sivun ”Pohjois-Inkerin Hoitokunta” versioiden välillä

p (kv)
== Perustaminen ==
 
Pohjois-Inkerin väliaikainen toimikunta syntyi heinäkuussa 1919 pohjoisinkeriläisten pakolaisten perustamana. Pohjois-Inkeristä saapui Suomeen pakolaistulva keväällä 1919, kun [[venäläiset]] [[bolševikit]] alkoivat häätää pohjoisinkeriläisiä kodeistaan ja tehdä [[puna-armeija]]n pakkovärväyksiä. Kokonaisuudessaan Suomessa oli 8000 inkeriläispakolaista Hoitokunnan perustamisajankohtana. Hoitokunnan pohjoisinkeriläiset perustajat olivat radikaalimpia kuin Länsi-Inkerin hoitokunnantoimikunnan, jonka kanssa Pohjois-Inkerin ToimikuntaHoitokunta joutuikin useaan otteeseen erinäisiin riitoihin. Pohjois-Inkerin Hoitokunta saattoi laskea tukeutuvansa suomalaisiin jääkäreihin ja Suomen tasavaltaan itsenäisyyspyrkimyksissään Neuvosto-Venäjästä ja Suomen tasavaltaan liittymisessään, kun taas Länsi-Inkerin toimikunta Pietarin ja Viron välisellä alueella joutui ottamaan huomioon [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannia]]n ja [[Viro]]n suhteet [[Venäjän luoteisarmeija]]an, minkä vuoksi Länsi-Inkerin toimikunta pyrki samaan riittävän vahvan aseman alueesta neuvotellakseen Venäjän valkoisten kanssa autonomiasta.
 
He myös olivat jossain määrin pettyneet [[Inkerin Väliaikainen Toimikunta|Inkerin Väliaikaisen Toimikunnan]] toimintaan ja päättivät näin ollen ajaa Inkerin asiaa alueisiin jaettuna.
 
== Toiminta ==
Pohjois-Inkerin Toimikunta alkoi aktiivisesti vaatia Pohjois-Inkerin ellei koko Inkerin liittämistä Suomeen. Hoitokunta alkoi muodostaa kesällä Suomen hallituksen asetuella ja suostumuksella aseellisia joukkoja Pohjois-Inkerin kansannousun järjestämiseksi. Muodostettu 580 miehen vahvuinen ''[[Pohjois-Inkerin Rykmentti]]'' hyökkäsi [[26. heinäkuuta]] [[1919]] [[everstiluutnantti]] [[Georg Elfvengren]]in johdolla. Rykmentti eteni Pohjois-Inkeriin 10-15 km Suomen rajalta joutuen kuitenkin vetäytymään Suomen hallituksen suljettua rajansa, koska se oli aloitettu ilman hallituksen lupaa. Everstiluutnantti erotettiin ja toimikunta muutti nimensä Pohjois-Inkerin Hoitokunnaksi ottaen puheenjohtajakseen [[maalaisliitto]]laisen [[kansanedustaja]]n [[Juho Kokko|Juho Kokon]]. Joukot vetäytyivät Kirjasaloon puolustukseen yrittäen uutta hyökkäystä vielä Elfvengrenin johdolla [[21. lokakuuta]] epäonnistuen samanlailla kuin heinäkuussa.
 
Syksyllä Hoitokunta keskittyi Kirjasalon tasavallan hoitoon julkaisten Pohjois-Inkerin omaa [[postimerkki]]ä ja [[Kirjasalon Sanomat|Kirjasalon sanomia]]. Välit suomalaisiin aktivisteihin oli hyvät, tosinmutta Hoitokunta riitaantuisuhteita länsi-inkeriläisten kanssa hankaloitti se, koskaettä nämä nojautuivat valkoiseen Luoteis-Venäjän hallitukseen., Toisinkun kuintaas pohjoisinkeriläiset, jotka luottivat ensisijaisesti Suomen hallitukseen. Maaliskuussa [[1920]] kummankin alueen hoitokunnat pääsivät sopuun ja valitsivat Inkerin kansaninkeriläisten yhteiseksi edustajaksi [[maisteri]] [[Kaapre Tynni]]n.
 
Kun suomalaiset luovuttivat Kirjasalon [[Tarton rauhansopimus|Tarton rauhansopimuksen]] mukaisesti, jäi Hoitokunnalle enää tehtäväksi inkeriläispakolaisten asioiden hoitaminen. Pakolaisia oli saapunut taisteluiden jälkeen noin 8000 ja osa heistä palasi rauhan jälkeen takaisin Inkeriin, osa jäi Suomeen. [[11. maaliskuuta]] 1921 ylimääräisessä ja ilmeisesti viimeisessä kokouksessaan Pohjois-Inkerin Hoitokunta vahvisti [[Inkerin lippu|Inkerin lipun]] mitat ja värit. HoitokuntaHoitokunnan kuihtuitoiminta vähitellenja kokoonmerkitys väheni sitä mukaa, kun sen johtama vapaustaistelu menetti pohjansa rauhansopimuksen jälkeen.
 
{{Heimosodat}}
458

muokkausta