Ero sivun ”Mika Räinä” versioiden välillä

424 merkkiä poistettu ,  5 vuotta sitten
Hylättiin viimeisimmät 2 tekstimuutosta (tehnyt Räinämöinen) ja palautettiin versio 15852833, jonka on tehnyt 83.245.239.14: sotkua
Ei muokkausyhteenvetoa
(Hylättiin viimeisimmät 2 tekstimuutosta (tehnyt Räinämöinen) ja palautettiin versio 15852833, jonka on tehnyt 83.245.239.14: sotkua)
'''Mika Jukka Samuel Räinä''' (s. [[1973]]) on suomalainen näyttelijä, joka on kotoisin Oulusta. Hän on tullut erityisen tutuksi sketsisarjasta ''[[Jopet Show]]''. Jopet Show’n lisäksi Räinä on työskennellyt teatterissa ja kotimaisissa elokuvissa. Räinä on myös kirjoittanut televisioon muun muassa Jopet Show’n ja Pääroolissa-sarjan jaksoja. Lisäksi Räinä on esiintynyt Jopet Show’sta tutussa Päälykäisen roolissa [[Jope Ruonansuu]]n [[Naamakirja]]-levyllä kappaleessa Autokauppias ja Päälykäinen. Räinä on näytellyt pitkään Helsingin kaupunginteatterissa mm. näytelmässä [[Enron]]. Keväällä 2012 Räinä siirtyi Musiikkiteatteri Koittoon, jossa hän esiintyy [[Queen]]-musikaalissa.
= Mika Räinä =
'''Mika Jukka Samuel Räinä''' (s. [[1973]]) on suomalainen näyttelijä.
 
Räinä on syntynyt Oulussa. Hän muutti Helsinkiin vuonna 2001 ja valmistui näyttelijäksi vuonna 2005. Hän on esiintynyt useissa TV-sarjoissa ja elokuvissa. Koko kansan tietoisuuteen hän tuli sketsisarjasta ''[[Jopet Show]] (2005-2011).'' TV - ja elokuvatöiden lisäksi Räinä on työskennellyt lukuisissa teatteriproduktioissa mm. Oulun Kaupunginteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Espoon Kaupnginteatterissa, Rauman Kaupunginteatterissa ja Aleksanterin Teatterissa sekä vapaan kentän produktioissa. Räinä on käsikirjoittanut televisioon muun muassa Jopet Show ja Saunavuoro sketsisarjoja. Teatteriin hän on kirjoittanut näytelmän Irwin - Ikuinen Kapinallinen, jossa hän näytteli nimiosaa.
 
==Filmografia==
== =Elokuvat, joissa näytellyt ===
 
== Elokuvat, joissa näytellyt ==
* [[Rölli ja metsänhenki]] (2001)
* [[Hyppää pois]] (2001)
* [[Syvälle salattu]] (2011)
* [[Risto (elokuva)|Risto]] (2011)
* [[Asterix ja Obelix Britanniassa]] (2012) - Caesarin roolissa ääninäyttelijänä.
* Nuotin Vierestä (2015)
 
===TV - Sarjatsarjat, joissa näytellyt===
 
* [[Tummien vesien tulkit]] (2002)
* [[Suojelijat]] (2008)
* [[Tukka auki]] (2008)
* Hip Hop Hamlet (2009)
* [[Parasta aikaa]] (2009-2010)
* [[Kotikatu]] (1995-2011)
* [[Roba]] (2012)
 
{{tynkä/Näyttelijä}}
== Käsikirjoitukset televisioon ==
- Saunavuoro sketsisarja (2004-2005)
 
- Jopet Show sketsisarja (2005-2011)
 
- Pääroolissa TV-sarja (2006)
 
== Käsikirjoitukset teatteriin ==
- Irwin - Ikuinen kapinallinen (2014){{tynkä/Näyttelijä}}
 
{{DEFAULTSORT:Räinä, Mika}}
[[Luokka:Elävät henkilöt]]
[[Luokka:Suomalaiset ääninäyttelijät]]
[[Luokka:Käsikirjoittajat]]