Wikipedia

Ero sivun ”Filip II (Espanja)” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
p KH. Voittamattoman armadan päivämäärät edelleen päin prinkkalaa...
Rivi 37:
Avioliitto saatiin solmittua, mutta asiat eivät menneet ihan Habsburgien toiveiden mukaan. Filip II:sta ei tullut Englannin kuningasta, vaan prinssipuoliso ja lisäksi määrättiin, että jos liitto jää lapsettomaksi, Filip II:lla ei ole mitään oikeuksia Englantiin. Marian ja Filip II:n liitto jäi molempien suureksi suruksi lapsettomaksi. Hän sai kuitenkin käynnistettyä Englannissa eräitä vastauskonpudistukseen liittyviä toimia ja liittolaisen vuonna 1557 Ranskaa vastaan käydyssä sodassa. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, 289, 1982</ref>
 
Sota oli seurausta Kaarle V:n ja Ranskan kuningas [[Frans I]]:n vihamielisyyksistä. Lisäksi paavi [[Paavali VI]] yllytti Ranskan kuningas [[Henrik II]]:ta käymään sotaan Espanjaa vastaan. Ensiksi Filip pakotti paavin luovuttamaan vihollisuuksista uhkaamalla tätä RommanRooman ryöstämisellä. Ranskalaisille aiheutettiin tappio [[Somme]]- joella. Rauha solmittiin vuonna [[1559]]. Sodan merkittävin tulos oli se, että Ranska sai itselleen [[Calais]]´n joka oli Englannin viimeinen tukikohta mantereella. Rauhansopimuksessa Ranska luopui kaikista Italiaan kohdistuvista vaatimuksistaan ja siitä tuli Espanjan etupiiriä. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 290–292,1982</ref>
 
Nykyajan ihmisen silmissä vähemmän kunniakas ja suorastaan rikollinen oli sota [[morisko]]ja vastaan. Maurilaisvallan jälkeen Etelä- Espanjaan oli jäänyt asumaan [[mauri|maureja]], jotka olivat kääntyneet kristinuskoon. Heitä kutsuttiin moriskoiksi. Inkvisitio oli alkanut syyttää moriskoja kerettiläisyydestä ja epäili heidän uskoaan. Inkvisitio oli käynnistänyt moriskoja vastaan suoranaisen vainon. Moriskot nousivat kapinaan ja Filip II lähetti heitä vastaan armeijansa vuonna [[1569]]. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 293, 1982</ref>
Rivi 59:
El Escorial oli Filip II:n kärkihankkeita ja kuningas vieraili usein tarkastamassa rakennustöiden etenemistä. Hän halusi vaikuttaa rakennuksen pienimpiinkin yksityiskohtiin. Kuninkaan omat asuintilat ovat askeettiset. Rakennuskompleksiin kuuluvat myös kirjasto ja taidegalleria, jotka on puolestaan sisustettu loisteliaasti. Filip II asetti toiveensa, että linnassa piti olla parasta, mitä hänen valtakuntansa eri osat pystyivät tuottamaan. El Escorialissa on milanolaisia kulta- ja hopeatöitä, harvinaista puuta Etelä- Amerikasta ja alankomaalaisia gobeliineja. Hallitsijan asiamiehet ostivat kirjastoon harvinaisia kirjoja ja käsikirjoituksia ympäri Eurooppaa. Kuningas oli kiinnostunut kirjallisuudesta ja El Escorialissa on säilynyt [[Erasmus Rotterdamilainen|Erasmus Rotterdamilaisen]] teos, johon kuningas on kirjoittanut monia reunahuomautuksia. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 282, 1982</ref>
 
Filip II oli haaveillut, että voisi keskittää hallintonsa yhteen huoneeseen. El Escorialin valmistuttua hänellä oli siihen mahdollisuus. Hän vietti työhuoneessaan päiväkausia ja siellä hän tapasi ministerinsä ja vakoojansa. Hän luki tarkasti kaikki saamansa selonteot ja laski kustannusarvioita. Mitään asiaa ei hän ei antanut ministereidensä hoidettavaksi, ennen kuin oli mielestään pohtinut asian tarpeeksi huolellisesti. Tämä teki hänen hallinnostaan hitaan ja raskassoutuisen ja tuotti hänelle nimityksen "lyijyjalkainen mies". <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 283–284, 1982</ref>
 
Vastaanotoillaan Filip II ei koskaan sanonut paljoakaan. Muun hovin juhliessa Filip II pysyi omissa oloissaan. Hän piti ihmiset loitolla itsestään, sillä epäili heitä salahankkeista. Hänen vanhempansa olivat terottaneet hänet mieleensä jo varhain ajatuksen hänen erityisyydestään ja mahtavuudestaan. El Escorialissa hän osallistui usein munkkiveljien kanssa polvirukouksiin tai vietti tuntikausia rukoilemassa [[Tizian]]in Jeesusta esittävän maalauksen äärellä. Filip pukeutui vaatimattomasti, koristeellisuutta vältellen, useimmiten mustaan. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia,osa 12, 282–284, 1982</ref>
Rivi 65:
Vaikka Filip II hoiti hallitustoimiaan ahkerasti ja hänen virkamiehistönsä oli kyvykästä, hänen hallituskaudellaan alkoi Espanjan mahdin hiipuminen. Merkittävä isku oli Alankomaiden kapina, itsenäistyminen ja nousu merivallaksi.
 
[[Alankomaat|Alankomaiden]] kapinalle oli monia syitä. Massa oli jo melko kehittynyttä [[kapitalismi]]a ja sen porvarissäätyä olivat pitkään ärsyttäneet Espanjasta tulevat maksumääräykset ja aina vain kiristyvä verotus. Köyhälistön keskuudessa kehittyi kapina kohoavien elinkustannusten vuoksi. Uskonpuhdistus oli leviämässä Alankomaihin ja sekä [[luterilaisuus]] jaettä [[kalvinismi]] levisivät kansan parissa. Espanjalaishallinnon uskonnollinen suvaitsemattomuus ja inkvisition toimet herättivät kansan keskuudessa vihaa. Aatelistoa ei köyhien asema kiinnostanut eikä se suhtaunutsuhtautunut lämmöllä uskonpuhdistukseenkaan., mutta Kapinaliikekapinaliike alkoi olla niin voimakasta, että aatelisto johtajanaan [[Vilhelm Oranialainen]] katsoi viisaammaksi asettua sen puolelle. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 313–320, 1982</ref>
 
Filip nimitti sisarpuolensa, Margareta Parmalaisen, Alankomaiden käskynhaltijaksi vuonna [[1559]] Hän oli keisari Kaarle V:n ja hollantilaisen palvelustytön lapsi. Äitinsä alhaisen syntyperän ja sen,hollannin ettäkielitaidottomuuden hän ei osannut hollantia, vuoksitakia alankomaalaiset aatelismiehet eivät voineet kunnioittaa häntä. Filip II oli nimittänyt hänet tehtäväänsä hänhänen intomielisen katolilaisuutensa takia. Filip II ei voinut sallia alankomaalaisten luopumista katolilaisuudesta ja tulevankääntyvän protestanteiksi. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 311, 1982</ref>
 
Alankomaita oli päätetty hallita kuten valtakunnan muitakin osia. Filip II:n ministeri, kardinaali Granvella, yritti vakuuttaa kuninkaalle, että nyt oltaisiin tekemässä suurta virhettä. Alankomaiden aateliset olivat vielä tässä vaiheessa uskollisia kuninkaalle ja vaativat vain suurempaa taloudellista itsenäisyyttä.<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 313–315,1982</ref>
 
Tilanne kärjistyi lopulta sodaksi. Osasyynä olivat muun muassa vihaisten kansanjoukkojen suorittamat kirkkojen ryöstöt ja Filip II:n jukistamat Segovian ediktit, joiden mukaan inkvisitio sai täydet toimintavaltuudet myös Alankomaissa. Alankomaiden aateliset vastasivat siihen vuonna [[1565]] julkistamallaan asiakirjalla, jossa ilmoittivat vastustavansa inkvisitiota kaikin voimin. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 322–323, 1982</ref>
 
Filip II vannoi kostoa ja päätti lähettää armeijansa, jonka vahvuus oli 10 000 miestä johtajanaan Alban herttua, Alankomaihin. Hän saapui Brysseliin elokuussa 1567 ja seuraavan kuukauden aikana hän vangitutti aateliston johtomiehiä. Seuraavaksi hän perusti erityistuomioistumia, jotka etsivät kapinoitsijoita ja kerettiläisiä. Vuoden [[1568]] aikana erityistuomioistuimet langettivat tuhansia kuolemantuomioita eripuolilla Alankomaita. Alban herttua julistettiin myös käskynhaltijaksi ja tässä toimessaan hän perusti ilmiantajaverkoston, jonka pyrki etsimään myös kuninkaan salaiset vastustajat. Jos oppisitiomiesoppositiomies oli paennut ulkomaille, kohtasi rangaistus hänen vaimoaan ja lapsiaan. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 326–334, 1982</ref>
 
Sotaa käytiin maalla ja merellä. Vuonna [[1572]] alankomaalaisten johtajaksi tuli Vilhelm Oranialainen ja Alban herttuan joukot valtasivat Haarlemin. Alkmaarin valtaus epäonnistui ja vuonna [[1573]] Alban herttua jätti tehtävänsä vapaaehtoisesti Don Luis de Requénses y Zuñiganille. Uusi käskynhaltija yritti aluksi neuvotteluja, mutta niistäne eieivät tullutjohtaneet mitääntulokseen. Espanjan joukot piirittivät [[Leiden]]in, mutta kärsivät murskatappion lokakuussa [[1574]]. Nyt oli kaikille selvää, että Filip II ja espanjalaiset ovat hävinneet sodan.<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 339–341, 1982</ref>
 
Filip II yritti vielä vaihtaa komentajiaan ja välillä käskynhaltijana oli hänen velipuolensa, [[Lepanton taistelu]]n voittaja Don Juan d´Austria. Hän ei saanut aikaan kahtena käskynhaltijavuotenaan mitään ja Filip II jätti hänet lopulta ilman käyttövaroja ja ohjeistusta. Vuonna [[1579]] nimitettiin uusi käskynhaltija Alessandro Farnese. Hän kylvi menestyksellä epäsopua etelän katolisten ja pohjoisten maakuuntienmaakuntien protestanttien välille. Etelän maakunnat julistivat [[1579]] että ne vannovat uskollisuutta Filipille. Näistä maakunnista syntyi myöhemmin [[Belgia]]. Pohjoisen maakunnat julistivat Utrechtin unionin, mikä käytännössä merkitsi itsenäisten Alankomaiden syntyä. Leppymätön Filip II julisti Vilhelm Oranialaisen lainsuojattomaksi ja tämän murhaajalle 20 000 guldenin palkkion ja aatelisarvon. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 347–349, 1982</ref>
 
Vuonna [[1588]] Espanjaa kohtasi tuhoisa isku, kun sen laivasto, jota kutsuttiin voittamattomaksi armadaksi, tuhoutui. Englannissa oli noussut valtaan kuningatar [[Elisabet I]], joka oli aluksi pitänyt yllä hyviä suhteita Espanjaan. Elisabet muutti kuitenkin mieltään ja ryhtyi tukemaan Alankomaita ja lähetti vuonna [[1585]] Leicsesterin jaarlin, Robert Dudleyn johtaman sotajoukon tukemaan Espanjan vastaista sotaa. Lisäksi [[Francis Drake]] teki ryöstöretkiä Espanjan Amerikan siirtomaita vastaan. <ref> Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 146, 1981</ref>
Rivi 83:
Filip II määräsi, että kaikki Espanjan satamissa olevat laivat tulee takavarikoida. Lisäksi hän antoi vuonna [[1587]] määräyksen, jonka mukaan on valmisteltava yhdistetty meri- ja maavoimien hyökkäys Englantiin. Englannin katolilaisten ajateltiin pitävän Filipiä vapauttajanaan. Hyökkäykseen tarvittaisiin 8000 merimiestä ja 22 000 sotilasta. Hyökkäyksen johtajaksi nimitettiin markiisi Santa Cruz, joka tosin kuoli yllättäen seuraavan vuoden alussa. Hänen seuraajakseen nimitettiin Medina-Sidonian herttua, jolla ei ollut mitään kokemusta merisodasta. <ref> Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 146, 1981</ref>
 
Espanjalaisten hyökkäysvalmistelut kokivat iskun [[1587]] kun Draken komentamat alukset hyökkäsivät [[Cadiz]]in satamaan ja polttivat 30 espanjalaisten laivaa. Medina- Sidonia valitti Filip II:lle että hyökkäys on huonosti valmisteltu, mutta yleensä varovainen Filip II:n kehotti kuitenkin kiirehtimään. Laivaston piti lähteä kukistamaan kerettiläisten kuningatar, kuten Elisabetia nyt nimitettiin, mutta huonon tuulen vuoksi hyökkäys alkoi Lissabonista vasta 20. toukokuuta [[1588]]. <ref> Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 148, 1981</ref>
 
Espanjan laivaston hidas eteneminen antoi englantilaisille aikaa valmistautua taisteluun. 19. heinäkuuta [[1588]] englantilaiset saivat katsekontaktin espanjalaisiin ja aloittivat näiden saartamisen. 20. heinäkuuta Espanjan laivat asetettiin taistelumuodostelmaan ja englantilaiset hyökkäsivät näitä kohti niiden ampuessa kiivaasti kanuunoillaan. Ensikosketus oli tulokseton.

27. heinäkuuta huomattiin, että 18 000 espanjalaisen maihinnoususta yli [[Englannin kanaali]]n ei tullut mitään, sillä joukkojen kuljetukseen ei löytynyt aluksia. Yön koittaessa englantilaiset uittivat palavia aluksia kohti espanjanlaisiaCalaisin edustalle ankkuroituneita espanjalaisia, jotka uuttajoutuivat salaista asettaankkurinköytensä pelätenkatkoen pakenivatpakenemaan rikoten taistelumuodostelmansaniitä.

28. heinäkuuta käydyssä taistelussa espanlaisetespanjalaiset kärsivät suuria tappioita.

30. heinäkuuta Medina- Sidonia päätti viedä laivaston takaisin kotimaahan. Kotimatkalla 17 laivaa karkasi ja 15 niistä upposi. 2. elokuuta oli ilmeistä, että espanjalaiset eivät enää uhkaa Englantia ja heidän takaa-ajostaan luovuttiin. Espanjan laivaston kotimatka oli täynnä vaikeuksia, laivoissa puhkesi [[lavantauti]] ja [[keripukki]] ja Medina- Sidonia sairastui punatautiin. Espanjalaisten 130 laivasta pääsi takaisin vain 67. Kuolleiden miesten luku nousi tuhansiin. <ref> Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 150–153, 1981</ref>
 
Kun Filip II kuuli tappiosta hän ei osoittanut ulospäin tunteitaan. Hän sulkeutui työhuoneeseensa ja suostui keskustelemaan ainoastaan rippi-isänsä kanssa. Filip II eli loppuelämänsä eräänlaisen masennuksen vallassa. Hän ei salannut itseltään, että oli epäonnistunut estämään uskonpuhdistuksen leviämisen. Hallitustoimensa hän hoiti loppuun saakka tunnollisesti ja yksityiskohtiin paneutuen. Venetsian lähettiläälle hän kertoi, että ei ollut antanut elämässään voittojen eikä tappioiden vaikuttaa itseensä. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 13, 206, 1982</ref>
Rivi 96 ⟶ 102:
Kuningas otti poikansa vangitsemisessa johdon käsiinsä. Hän johti paljastettu miekka kädessään joukon uskottuja miehiä poikansa makuuhuoneeseen ja takavarikoi tämän pistoolit. Pojan kysymyksiin hän ei vastannut, vaan määräsi, että ovet ja ikkunat on teljettävä ja kukaan ei saa puhua hänen kanssaan. Tämän jälkeen Filip II ei enää koskaan nähnyt poikaansa. Don Carloksen kuoltua levisi sitkeä huhu, jonka mukaan isä murhasi poikansa. Totuus ei ole selvinnyt koskaan. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 277–278, 1982</ref>
 
Filip II toinen avioliitto Englannin Maria I:n kanssa oli solmittu puhtaasti poliittisia tarkoitusperiä silmällä pitäen. Puolisot tapasivat harvoin ja oleskelivat kumpikin enimmäkseen omassa maassaan. LiitostaLiittoon ei ollutsyntynyt lapsia ja se purkautui Marian kuoltua vuonna [[1558]].
 
Kolmannen avioliittonsa Filip II solmi Valoisin Elisabetin kanssa. Liito kesti vuodet [[1559]]–[[1568]] ja puolisot saivat viisi tytärtä. Lapsista kolme kuoli synnytyksessä ja Elisabet kuoli viimeisen lapsen syntymän yhteydessä komplikaatioihin.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Filip_II_(Espanja)”