Ero sivun ”Ramsay MacDonald” versioiden välillä

| monarkki = [[Yrjö V (Iso-Britannia)|Yrjö V]]

'''James Ramsay MacDonald''' ([[12. lokakuuta]] [[1866#Lokakuu|1866]] – [[9. marraskuuta]] [[1937#Marraskuu|1937]]) oli kahteen otteeseen [[Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri]] 1924 ja 1929–1935. Sosialisti MacDonald nousi vaatimattomista oloista ensimmäiseksi työväenpuolueentyöväenpuolueesta eli Labourin riveistäLabourista valituksi pääministeriksi 1924.<ref>[http://www.number10.gov.uk/history-and-tour/prime-ministers-in-history/james-ramsay-macdonald The official site of the Prime Minister’s Office] Viitattu 19.9.2009 {{en}}</ref> MacDonaldin toisen hallituksen aikana Britannia joutui kohtaamaanajautui [[suuri1930-luvun lama|suuren lamanlamaan]], jolloin MacDonald muodosti "kansallisen hallituksen" konservatiivien kanssa. Tämä päätös riitaannutti MacDonaldin puolueensa kanssa, ja hänet erotettiin työväenpuolueesta.

MacDonald syntyi Lossiemouthissa, Morayissa, PohjoisessaPohjois-Skotlannissa renki John MacDonaldin ja piika Anne Ramsayn aviottomana poikana. Hän sai aluksi nimen James Ramsay, mutta otti myöhemmin käyttöön isänsä sukunimen. [[Aviottomuus]] oli vakava häpeä 1800-luvun presbyteeri-Skotlannissa, ja leima seurasi MacDonaldia koko hänen elämänsä. Hän kävi koulua Drainien kaupungissa ja työskenteli siellä apuopettajana 18-vuotiaaksi, jolloin hän lähti Lontooseen, eikä enääpitänyt koskaan pitänyt skotlantilaisuutta arvossa.

Lontoossa työskennellessään MacDonald opiskeli iltakoulussa ja omatoimisesti luonnontieteitä, taloutta ja sosiaalisia asioita. Vuonna 1894 hän liittyi ''Independent Labour Partyyn'', joka oli yksi ensimmäisistä Britannian sosialistipuolueista. Hän asettui ehdokkaaksi parlamenttiin 1895 ja 1900. Samana vuonna hänestä tuli ''Labour Representation Committeen'', [[Labour-puolue]]en edeltäjän Labour Representation Committeen sihteeri. ILP ei ollut marxistinen puolue, mutta sosialistisempi kuin Labour, ja sen jäsenet muodostivat monia vuosia oman ryhmänsä Labourin sisällä monia vuosia.

Puoluesihteerinä MacDonald neuvotteli sopimuksen liberaalipoliitikko [[Herbert Gladstone]]n (entisen pääministeri [[William Gladstone]]n poika) kanssa, jonka ansiosta Labour saattoi haastaa useat työväenalueiden parlamenttipaikat ilman liberaalien vastustusta, mikä takasi Labourille sen läpimurron alahuoneeseen. MacDonald naiavioitui 1896 Margaret Gladstonen kanssa, joka oli Herbertin kaukainen serkku. MacDonald myös matkusteli laajasti, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin 1897, Etelä-Afrikkaan 1902, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin 1906 ja useita kertoja Intiaan.

Vuonna 1906 MacDonald valittiin parlamenttiin Leicesterista, ja hänestä tuli yksi parlamentin Labourin johtajista. Vähemmistöpuolue tuki liberaalien [[Henry Campbell-Bannerman]]in ja [[Henry Asquith]]in hallituksia. MacDonaldista tuli yksi Labourin vasemmiston johtajista, ja hän vaati, että Labourin on syrjäytettävä liberaalit suurimpana edistyksellisenä puolueena.

Vuonna 1911 MacDonaldista tuli puolueen puhemiespuheenjohtaja ("Chairman of the Parliamentary Labour Party"), mutta 1914 hän siirtyi oppositioon vastustamaan Britannian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan. Puolueen enemmistö [[Arthur Henderson]]in johdolla oli eri mieltä, ja MacDonald erosi puhemiehenpuheenjohtajan paikalta. Sodan alussa häntä syytettiin maanpetturuudesta ja pelkuruudesta, mutta sodan pitkittyessä hänen maineensa parani. MacDonald menetti kuitenkin paikkansa vuoden 1918 "khaki-vaaleissa", joissa [[David Lloyd George]]n koalitiohallitus voitti suuren enemmistön.

MacDonald palasi parlamenttiin 1922 Aberavonin piiristä Walesista. Nyt puolue oli jälleen yhtenäinen, ja hänet valittiin jälleen johtajaksi. Liberaalien alamäki oli selvä, ja 1922 vaaleissa Labourista tuli suurin oppositiopuolue [[Stanley Baldwin]]in konservatiivihallitukselle. Tähän mennessä MacDonald oli luopunut jyrkän sosialistisesta linjastaan ja vastusti työväenliikkeen läpityöväenliikkeessä Venäjän vallankumouksen jälkeen pyyhkinyttä radikalismin aaltoa. MacDonaldista tuli kommunismin vannoutunut vastustaja. Päinvastoin kuin Ranskan sosialistipuolue ja Saksan [[SPD]], Labour ei hajonnut sosiaalidemokraatteihin ja kommunisteihin, vaan [[Communist Party of Great Britain]] pysyi pienenä ja eristyneenä.

Vaikkakin MacDonald oli lahjakas puhuja, ei ollut selvää mitä hän tekisi, jos pääsisi hallitukseen. Kun 1923 vaaleissa konservatiivit menettivät enemmistönsä, kuningas [[Yrjö V]] kutsui tammikuussa 1924 MacDonaldin muodostamaan vähemmistöhallituksenvähemmistöhallitusta, joka pysyisi pystyssä Asquithin liberaalien tuella. MacDonaldista tuli näin ensimmäinen Labourin pääministerin ja ensimmäinen työläistaustainen ja yksi harvoista, joilla ei ole ollut yliopistokoulutusta.

MacDonald otti pääministerin asemantehtävän lisäksi ulkoministerin asemantehtävän ja teki selväksi, että hänen tavoitteensa oli kumota [[Versaillesin rauha|Versaillesin 1919 rauhan]] hänen mielestään aiheuttamat vahingot, ratkaista sotakorvauskysymys ja korjata välit Saksaan. Kotimaan asianSisäpolitiikan hän jätti ministereilleen. Koska hallituksella ei ollut enemmistöä kummassakaan, ala- taieikä ylähuoneessa, mitään radikaalia lainsäädäntöä se ei saanut läpi.

Kesäkuussa MacDonald järjesti Lontoossa konferenssin sodanajan liittolaisten kesken ja pääsi sopimukseen uudesta sotakorvaussuunnitelmasta ja Ranskan [[Ruhrin alue]]en miehityksestä. Saksan edustajat liittyivät kokoukseen. Tätä seurasi anglo-saksalainenSaksan ja Britannian kauppasopimus. Nämä olivat merkittäviä saavutuksia kokemattomalle vähemmistöpääministerille, ja MacDonald sai ylistystäkiitosta. Syyskuussa hän ehdotti Euroopan yleistä aseistariisuntaa Genevessä kansainliitonKansainliiton kokouksessa.

MacDonaldin hallitus kaatui, kun hän ehdotti [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] diplomaattista tunnustamista. Konservatiivit ja heidän tukijansa järjestivät kommunistivastaisenkommunismin vastaisen kampanjan, ja liberaalit vetivät tukensa. MacDonald pyysi hallituksen hajottamista. Hän tiesi Labourin häviävän vaalit, mutta oli saavuttanut tavoitteensa, jossa äänestäjät valitsivat vain konservatiivien tai Labourin väliltä. MuutamaaMuutama päivääpäivä ennen vaaleja tuli julkisuuteenjulki hallituksen kannalta kiusallinen niin sanottu [[Zinovjev-kirje]], joka sai Neuvostoliiton tunnustamisen näyttämään entistä kyseenalaisemmalta. Lokakuun 1924 vaaleissa Labourin paikkamäärä putosi 191 paikasta 151:een, mutta liberaalien 158:sta 40:een.

Baldwin muodosti vahvan konservatiivihallituksen, jota vaivasivat kriisit sen koko kauden kriisit, erityisesti vuoden 1926 yleislakko ja nopeasti heikkenevä taloustilanne ja paheneva työttömyys. Toukokuussa 1929 Labour sai 288 paikkaa, konservatiivit 260 ja liberaalit 59. Baldwin erosi, ja MacDonald muodosti vähemmistöhallituksen [[Lloyd GeorgenGeorge]]n tuella. Tällä kertaa MacDonaldin piti keskittyä kotimaan asioihin. Henderson nimitettiin ulkoministeriksi, Snowden valtiovarainministeriksi. J. H. Thomasista tuli salkuton ministeri (''Lord Privy Seal'') vastuullaan työllisyysasia, ja hänellä oli apunaan nuori radikaali [[Oswald Mosley]].

MacDonaldin toisella hallituksella oli vahvempi asema kuin ensimmäisellä, ja 1930 se sai läpi uuden eläkelain, työttömyysvakuutuslain ja paransi hiilikaivosteollisuuden palkkoja ja työoloja hiilikaivosteollisuudessa, jotka olivat olleet yleislakon aihe. Hän järjesti konferenssin Lontoossa [[Intian kansalliskongressi]]n edustajien kanssa, ja lupasi parlamentaaristaIntialle hallitusta,parlamentaarisen mutteihallituksen mutta ei itsenäisyyttä, Intialle. Huhtikuussa 1930 hän neuvotteli tonnistoja rajoittavan [[Lontoon laivastosopimus|Lontoon laivastosopimuksen]] YhdysvaltainYhdysvaltojen ja Japanin kanssa.

KutenMacDonaldilla ei kellään muullakaanollut, MacDonaldillakuten ei ollutkellään muullakaan, tehokasta vastalääkettä 1929 pörssiromahdusta seuranneeseen talouskriisiin. Snowden tuki perinteistä taloustiedettä,taloutta eikä antanut tuhlata varoja talouden elvyttämiseen, huolimatta Mosleyn, Lloyd Georgen ja taloustieteilijä [[John Maynard Keynes]]in kehotuksista. Vaikka hallitus olisi ehdottanutkin tätä, konservatiivit ja konservatiivisemmat liberaalit tai ylähuone eivät olisi tätäsitä hyväksyneet.

Vuoden 1931 aikana taloustilanne jatkoi pahenemistaan, ja vaatimukset leikkauksista hallituksen menoihin, mukaan lukien eläkkeet ja työttömyysavustukset, kasvoivat. MacDonald, Snowden ja Thomas tukivat näitä keinoja säilyttääkseen budjettitasapainon, mutta kanta leikkauksiin jakoi hallituksen, ja työväenliike vastusti niitä jyrkästi. Vaikka hallituksessahallituksen enemmistö olisi ollutkannattanut enemmistö leikkauksiinleikkauksia, vähemmistöön kuuluivat mm.muun muassa vanhemmat ministerit, kuten Henderson, jotka ilmoittivat mieluummin eroavansa kuin hyväksyvänsä leikkauksia. Elokuun 24. 1931 MacDonald jätti eronpyyntönsä 24. elokuuta 1931 ja suostui muodostamaan kansallisen hätätilahallituksen, johon kuuluisivatkuuluivat konservatiivit ja liberaalit. MacDonald, Snowden ja Thomas erotettiin Labour-puolueesta, jonkaminkä jälkeen he perustivat oman ''National Labour Partyn'', joka ei kuitenkaan saanut juurikaan pysyvää suosiotakannatusta.

MacDonald ei halunnut uusia vaaleja, mutta konservatiivit pakottivat hänet niihin lokakuussa 1931. Kansallishallitus sai 554 paikka, joista 470 oli konservatiiveilla, 35 "kansallisella Labourilla" ja 34 liberaaleilla ja monilla muilla ryhmittymillä. Labour-puolue sai vain 52 paikkaa ja Lloyd Georgen liberaalit neljä. Hallituksen enemmistö oli suurin, jonka Britannian pääministeri on koskaan saanut demokraattisissa vaaleissa, mutta MacDonaldista tuli "konservatiivien vanki", minkä osoitti [[Neville Chamberlain]]in nimitys lordikansleriksi (oikeusministeri ja ylähuoneen puhemiespuheenjohtaja) ja Baldwinin lordipresidentiksi valtakunnanneuvoston johtoon, joilla oli todellinen hallituksen valta-asema. MacDonald katkeroitui Labour-hallituksen menettämisestä, sillä hän piti itseään oikeana sosialistina ja Labourin miehenä, mutta asema hallituksessa katkaisi hänen vanhat suhteensa ja eristi hänet.

Vuosina 1933 ja 1934 MacDonaldin terveys heikkeni, ja häneneikä hän enää kyennyt kykynsähoitamaan asioidenasioita hoitoonentiseen vähenitapaan talous- ja kansainvälisen tilanteen muodostuessa edelleenyhä uhkaavammaksi. MacDonaldin pasifismia oli ihailtu 1920-luvulla, mutta nyt [[Winston Churchill]] ja muut arvostelivat häntä pehmeästä suhtautumisesta [[Adolf Hitler]]iin. Toukokuussa 1935 MacDonald erosiluopui toukokuussa 1935 pääministerin asemastatehtävästä ja otti lähinnä nimellisen aseman lordipresidenttinä Baldwiniltä, joka palasi johtoon. Loppuvuoden vaalissa MacDonald hävisi Emanuel Shinwellille Seahamissa. Myöhemmin hänet valittiin Skotlannin yliopistojen edustajan paikalle, mutta hänen fyysinen ja henkinen terveytensä romahtiromahtivat 1936. MacDonaldille suositeltiin merimatkaa terveytensä parantamiseksi, mutta hän kuoli merellä marraskuussa 1937.

MacDonaldin maine oli pitkään huono. Vasta vuonna 1977 professori David Marquandin teos antoi hänelle asiaan kuuluvan arvon yhtenä Labourin perustajista ja yrityksistä säilyttää rauha sotienmaailmansotien välisenä aikana. Marquand yritti myös analysoida MacDonaldin vuoden 1931 päätöstä suhteutettuna ajan kriisitilaan ja hänellä jäljellä olleisiin vaihtoehtoihin nähden.

Ramsay MacDonaldin ja Margaret Gladstonen avioliitto oli onnellinen, ja he saivat kaksi lasta, Malcolm MacDonald (1901–1981) teki uran politiikassa, siirtomaiden kuvernöörinä ja diplomaattina. Tytär Ishbel MacDonald (1903–1982) oli hyvin läheinen isälleen. MacDonald järkyttyi Margaretin kuolemasta verenmyrkytykseen 1911. 1920 ja 1920-luvuilla MacDonald piti yllä läheisiä välejä Lady Londonderryyn,{{Tarkenna|miten läheisiä, ettei ymmärretä väärin?}} jota ei hyväksytty Labour-puolueessa, koska hänen aviomiehensä oli konservatiivien ministeri.

{{DEFAULTSORTAAKKOSTUS:Macdonald, Ramsay}}