Ero sivun ”Kontra-altto” versioiden välillä

'''Kontra-altto''' on nimitys matalalle naisäänelle, joka on harvinaisin naisääni. Kontra-alttoja on naisista vain noin viisi prosenttia. Kontra-altto on [[mezzosopraano]]a matalampi ja raskaampi ääni, joka muistuttaa jossain määrin miesääntä ja korkeiden sävelten saavuttaminen on äänelle vaikeaa. ÄänelleÄäni on tyypillistäluonnollisesti tuottaa[[androgyynisyys|androgyyninen]], suurisillä volyymise on [[sointiväri]]ltään naisille ja miehille tyypillisten äänten rajalla.

Kontra-alton tessitura eli mukavuus- ja vahvuusalue on sävelissä F3-F5. Vastaavasta äänialasta miehellä käytetään nimitystä [[kontratenori]]. Kuorossa[[Kuoro]]ssa kontra-altto on korvaamaton ja kysytty ääni, josta on yleensä pulaa harvinaisuutensa vuoksi. Kontra-alttojen puutteen vuoksi kuorossa saatetaan joutua laittamaan mezzosopraano jolla on hyvät matalat sävelet laulamaan kontra-alton osuuksia. [[Ooppera]]ssa kontra-altot esittävät noitia ja epämiellyttäviä naisia sekä housurooleja.

Tunnettuja kontra-alttoja populäärimusiikissa ovat muiden muassa [[Cher]], [[Annie Lennox]], [[Cass Elliot]], [[Nancy Sinatra]], [[Shakira]], [[Shirley Bassey]], [[Brenda Lee]] ja [[Carly Simon]]. Musiikkigenre jossa kontra-altot ovat erityisen arvostettuja on [[jazz]]. Nykyisistä jazzlaulajista esimerkiksi [[Diana Krall]] on kontra-altto. Nykyään populäärimusiikissa suositaan korkeampia sopraano- ja mezzosopraanoääniä. Kontra-altto Brenda Lee oli kuitenkin 1960-luvulla Yhdysvalloissa eniten hittejä osakseen saanut naisartisti.