Ero sivun ”Eduskuntavaalit 1936” versioiden välillä

Vaalit päättyivät toisen kerran peräkkäin sosialidemokraattien voittoon puolueen saadessa viisi lisäpaikkaa. Suurin häviäjä oli [[Kansallinen Edistyspuolue|Edistyspuolue]], joka menetti neljä paikkaa. MuutoinVuosikymmenen alun pula-aikana syntyneille kääpiöpuolueille, [[Suomen pienviljelijäin puolue]]elle ja [[Kansanpuolue (1932)|Kansanpuolueelle]] jäi enää yksi paikka kummallekin. Näiden puolueiden voimasuhteissatappio ei tapahtunutkuitenkaan merkittäviäkoitunut muutoksiaentisen emäpuolueen [[Maalaisliitto|Maalaisliiton]] hyväksi, vaan se sai tyytyä entiseen paikkalukuunsa. [[Isänmaallinen kansanliike|Isänmaallisen kansanliikkeen]] mahtipontinen propaganda voittavasta liikkeestä ja ainoasta todellisesta vaihtoehdosta [[kommunismi]]lle paljasti onttoutensa, kun myös IKL:n paikkaluku säilyi ennallaan. Kokoomus sai kaksi lisäpaikkaa asetuttuaan kannattamaan selkeästi [[parlamentarismi]]a.<ref>Heikki Eskelinen: ''Itsenäisyytemme vuosikymmenet'', s. 107. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.</ref>

Voittonsa jälkeen SDP päätti pohjoismaisten veljespuolueidensa tavoin pyrkiä hallitukseen, mikä olisi ollutkin [[parlamentarismi]]n periaatteiden mukaista. Ennen kuin SDP ehti tehdä välikysymyksen [[Etsivä Keskuspoliisi|Etsivän Keskuspoliisin]] syyskuussa julkisuuteen tulleista muistioista, pääministeri [[Toivo Kivimäki]] päätti antaa lähes neljä vuotta istuneen hallituksensa kaatua mielestään arvokkaammalla tavalla tekemällä [[kuolemanrangaistus|kuolemanrangaistuksen]] palauttamisesta luottamuskysymyksen. Presidentti [[P. E. Svinhufvud]] kieltäytyi kuitenkin hyväksymästä sosialidemokraatteja uuteen hallitukseen, minkä vuoksi SDP asetti tavoitteekseen Svinhufvudin uudelleenvalinnan estämisen [[Suomen presidentinvaali 1937|tulevassa presidentinvaalissa]].<ref> Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 104. Helsinki: Otava, 1987.</ref>