Ero sivun ”Isoviha (elokuva)” versioiden välillä

'''Isoviha''' on [[Suomi|suomalainen]] [[historiallinen elokuva]] vuodelta [[1939]]. Sen on ohjannut [[Kalle Kaarna]]. Se perustuu [[Jyrki Mikkonen|Jyrki Mikkosen]] [[Isoviha|isonvihan]] (1700–21) aikaan sijoittuvaan nuortenromaaninnuortenromaaniin ''[[Vaeltavan sinitakin alla]]''. ''Isoviha'' on avoimen isänmaallinen ja venäläisvastainen, minkä takia se kiellettiin Suomessa ennen [[talvisota]]a ja toistamiseen [[välirauha]]n aikana. ''Isoviha'' oli Kalle Kaarnan viimeinen ohjaustyö<ref name="elonet-muut" />.

Nuori mies, Paavo Paavalinpoika, lähtee sotaan, sillä kuningas [[Kaarle XII]] tarvitsee sotaväkeen. Osittain Paavo haluaa näyttää miehekkyytensä kirkkoherralle, jonka tyttäreen KaroliinanKaroliinaan Paavo on rakastunut.

''Isoviha'' valmistui syyskuussa 1939, ja elokuvatarkastamo antoi sille esitysluvan 29. syyskuuta 1939. Elokuvatarkastamo leikkasi elokuvasta noin neljä minuuttia. ''Isoviha'' tarkastettiin kuitenkin vain kolme päivää myöhemmin uudelleen, ja tarkastustilaisuudessa oli mukana puolustuministeriön edustajana eversti Honko ja ulkoasiainministeriön edustajana [[Heikki Brotherus]]. Vaikka elokuva saikin nyt esitysluvan lapsille sallittuna elokuvana, opetusministeriö peruutti esitysluvan vain paria päivää ennen sen suunniteltua ensi-iltaa 8. lokakuuta 1939. Peruutuspäätös johtui Neuvostoliiton 5. lokakuuta 1939 esittämästä kehotuksesta lähettää Suomen edustajat Moskovaan neuvottelemaan ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä”.<ref name="elonet-muut" />

Talvisodan sytyttyä ''Isonvihan'' erillinen sensuurivirasto kumosi esityskiellon 14. joulukuuta 1939, ja elokuva sai ensi-iltansa 17. joulukuuta 1939. Esityskiellon kumoamista käytettiin hyväksi myös mainonnassa, sillä esimerkiksi [[Turun Sanomat|Turun Sanomien]] ilmoituksessa luki: ”[- -] jonka kauan odotettu esityskielto nyt on peruutettu”.<ref name="elonet-muut" />

''Isoviha'' sai positiivisen vastaanoton ennen muuta maakuntalehdissä. Vaasa-lehden kriitikko piti sitä erittäin onnistuneena kuvauksena ”suomalaisten rohkeudesta, uljuudesta ja tinkimättömästä isänmaanrakkaudesta”, ja se oli hänen mukaansa ”mitä suurimmassa määrin innoittava ja isänmaallisen hengen täyttämä”. Samoilla linjoilla oli Lahti-lehden kriitikko, jonka mielestä aihe oli ”erikoisen sopiva nykyajalle”. [[Aamulehti|Aamulehden]] kriitikko Erve puolestaan kiitteli historiallista todenmukaisuutta ja elokuvan vaikuttavia tuotannollisia arvoja. Lisäksi Erve oli ilahtunut siitä, että Kaarna oli päässyt eroon teatterimaisesta ohjaustavastaan. [[Kansan Lehti|Kansan Lehden]] kriitikko oli varautuneempi ja piti varsinkin elokuvan alkua pitkäveteisenä ja rakkaustarinaa naivina. Hän totesi myös, että ”Jäger-Filmillä ei näytä olleen myöskään riittävästi kykeneviä näyttelijöitä”.<ref name="elonet-sisältö" />

''Isonvihan'' vastaanotto 1985 oli ristiriitaista. Turun Sanomien [[Tapani Maskula]] piti elokuvaa menneisyyden kuriositeettina ja Helsingin Sanomien [[Mikael Fränti]] puolestaan aikakautensa propagandatuotteena, joka suurimmalta osaltaan oli heikohko ja taiteellisesti ala-arvoinen. Aamulehden Michel Grünstein puolestaan piti elokuvaa osittain tahallisen koomillisena, mutta toisaalta sen ilmaisua modernia ja myös kriittisen nykykatseen kestävänä. Suomen Sosiaalidemokraatin Jyrki Palo piti sitä yllättävän sujuvana ohjauksena ja moitti vain kopion heikkoa teknistä laatua ja ”entisaikaista näyttelemistä”.<ref name="elonet-sisältö" />