Ero sivun ”Kontratenori” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 4:
Kontratenorin tessitura eli äänen mukavuus- ja vahvuusalue muistuttaa naissukupuolen ääntä, ja kykenee laulamaan mieheksi poikkeuksellisen kevyellä, kirkkaalla ja puhtaalla äänellä. Kontratenorille ovat tyypillisiä viehtymys korkeisiin säveliin ja miesääneksi erityinen ketteryys ja lahja koloratuuriin. Kontratenorin ääniala vastaa useimmiten kontra-alttoa, mutta myös mezzosopraanon vastaavuus sekä jopa sopraanon vastaavuus ovat mahdollisia.
Kontratenori on vain harvoin varsinainen miessopraano, sillä kontratenori on kuitenkin yleensä käynyt läpi jonkinlaisen äänenmurroksen vaikkakin vain vähäisen. Kontratenori on tyypillisesti ollut lapsena poikasopraano. Kontratenorilla on tyypillisesti tummat ja ylemmille sävelille hyvin vastakkaiset matalimmat sävelet joillaisia ei vastaavasti ole naisella. Kontratenorin äänestä on yleensä kuultavissa, että laulaja on sukupuoleltaan mies, sillä tyttöjen ja poikien äänet ovat hieman erilaisia jo ennen äänenmurrosta ja miehen ääntöväylä on tyypillisesti kookkaampi kuin naisella mikä luo erilaisen resonoinnin. Kontratenori pystyy laulamaan myös tenorin osuuksia, mutta ääni on kevyempi ja kirkkaampi.
[[Keskiajan musiikki|Keskiajalla]] kontratenori korvasi usein naisäänen [[kuoro]]issa, koska naiset eivät saaneet laulaa kirkoissa. Kontratenoreita luokiteltiin contratenor bassukseen (matalampi) ja contratenor altoon (korkeampi). [[Barokkimusiikki|Barokkiaikana]] tälle äänialalle sävellettiin teoksia ehkä eniten eri aikakausista. Kontratenoreita on erityisesti rock-musiikissa jossa miehet laulavat korkealta. Tunnetuimpia kontratenoreita rock-musiikissa ovat [[Journey]]-yhtyeen [[Steve Perry]] ja [[Boston (yhtye)|Boston]]-yhtyeen [[Brad Delp]]. Esimerkkejä kontratenoreista populäärimusiikissa ovat muiden muassa [[Alex Newell]], [[Chris Colfer]], [[Jordan Smith]] ja [[Billy Gilman]].
| |||