Ero sivun ”Roadrunner” versioiden välillä

{{Sitaatti|Ainoa asia, jossa olin tiukkana oli se, kun vaadin että backgroundit pitäisi tehdä nopeasti. Sitten meillä oli tarkoitus tehdä ’over doubit’, mutta mä annoin Albertille vain kaksi sooloyritystä eli kaksi ottoa per biisi. Jos ensimmäinen ei onnistunut, se oli sitten se toinen koska mä tiesin että muutenhan se meidän aika olisi mennyt hukkaan siellä. Se oli ainoa tapa. Jos antaa hänelle mahdollisuuden tehdä niin kuin haluaa, niin sitten meneekin 20 ottoa ja jälki ei parane. Toisekseen se livesoundi tulee tuon seikan kautta paremmin esille.|Richard Stanley.<ref name="Aal/147"/>}}

 

Järvinen ei pitänyt Stanleyn asenteesta, ja eräänä päivänä hän ei suostunut soittamaan sooloja lainkaan vaan ilmoitti soittavansa kaikki albumin soolot peräkkäin seuraavana päivänä. Muiden hämmästykseksi näin myös tehtiin. Kun Aaltonen kysyi Järviseltä, oliko tämä miettinyt sooloja etukäteen, kuului vastaus: ”Emmä mitään oo funtsannu.”<ref>Aaltonen & al. 2007: 147–148.</ref> Kappaleen ”Roadrunner” alkuun yhtye yritti luoda [[The Who]]n ja [[Jimi Hendrix]]in tyylistä kakofoniaa, mutta ongelmaksi muodostui Järvisen [[Fender Stratocaster]], joka ei pysynyt vireessä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi äänittää alkuosa ja varsinainen kappale erikseen, ja Stanley antoi Järvisen soittaa alusta poikkeuksellisesti kolme tai neljä ottoa.<ref>Aaltonen & al. 2007: 148–149.</ref>