Ero sivun ”Def Leppard” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 75:
Kaksi vuotta myöhemmin yhtye julkaisi ensimmäisen varsinaisen kokoelmalevynsä, kun ''[[Vault: Def Leppard Greatest Hits (1980–1995)]]'' julkaistiin 31. lokakuuta 1995. Albumia on tähän mennessä myyty yli 11 miljoonaa kappaletta. Myös tällä kokoelmalla oli uusi kappale, yhtyeen kotimaassa hitiksi noussut balladi "[[When Love & Hate Collide]]".
 
23. lokakuuta 1995 Def Leppard hyväksyttiin [[Guinnessin ennätysten kirja]]an yhtyeen soitettua kolme konserttia eri mantereilla yhden päivän aikana: yhden [[Marokko|Marokossa]], toisen [[Englanti|Englannissa]] ja kolmannen [[Kanada]]ssa.
 
Neljän vuoden tauon jälkeen yhtye julkaisi vihdoin uuden albuminsa, ''[[Slang]]in'' 14. toukokuuta 1996. Yhtyeen sanoitukset olivat muuttuneet vakavimmiksi ja musiikkityyli edusti lähinnä alternative rockia. Kokeellisena teoksena albumiin petyttiin Yhdysvalloissa, kun taas yhtyeen kotimaassa sitä pidettiin yhtenä parhaimmista albumeista vuonna 1996. Albumi oli myös yhtyeen ensimmäinen levytys ''[[Pyromania (albumi)|Pyromanian]]'' jälkeen, jolla Rick Allen soitti pääasiassa akustista rumpusettiä. Kokeellisemman albumin jälkeen yhtye palasi klassisempaan, ''Pyromanian'' ja ''Hysterian'' tapaiseen soundiinsa julkaistuaan 8. kesäkuuta 1999 uuden seuraavan studioalbuminsa ''[[Euphoria (Def Leppardin albumi)|Euphoria]]'', joka myi lopulta myös kultaa Yhdysvalloissa.