Ero sivun ”Jatkosota” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p kh
Rivi 34:
[[Talvisota|Talvisodan]] maaliskuussa 1940 päättänyt [[Moskovan rauha]], ns. [[välirauha]] ei ollut rauha sanan varsinaisessa merkityksessä. [[Eurooppa]] oli sodassa ja Suomikin pysyi poikkeustilassa. Rauhan aikana sotilaskouluttamatta jääneet 100 000 nostoväkeen kuuluvaa määrättiin astumaan palvelukseen ja heidän sotilaskoulutuksensa talvisodan loppuvaiheessa vähäiseksi havaitun reservin lisäämiseksi aloitettiin. Kanta-aliupseereiksi koulutustehtävää varten pyydettiin jäämään talvisodassa kunnostautuneita ryhmänjohtajia.
 
Suomi tähtäsi kansainvälisesti todettuun mahdolliseen enimmäismäärään väestöstä, mikä voitaisiin irrottaa muista tehtävistä armeijan palvelukseen eli 16&nbsp;%:iin. Suomen tapauksessa tämän katsottiin riittävän vain koko itärajan operatiiviseen puolustamiseen. Kenraali [[Aksel Airo]] oli kirjoittanut aiheesta Talvisodantalvisodan jälkeen kirjan ''Kunnia - isänmaa'', jos hän piti Suomen omia puolustusmahdollisuuksia pintapuolisesti vain numeroiden valossa tarkasteltuna lähes olemattomina. Ulkomaiden arviot Suomen puolustuskyvystä ennen Talvisotaatalvisotaa perustuivat samoihin kriteereihin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Antti Leskinen, Antti Juutilainen| Nimeke = Jatkosodan Pikkujättiläinen | Vuosi = 2007| Luku = Maavoimien joukkojen perustaminen| Sivu = 77| Selite = | Julkaisupaikka = Porvoo| Julkaisija = Wsoy| Tunniste =ISBN 978-951-0-28690-6 | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 12.2.2016 | Kieli = }}</ref>
 
Saksa [[operaatio Weserübung|hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan]] huhtikuussa 1940 ja valtasi maat nopeasti. Toukokuussa Saksa [[taistelu Ranskasta|hyökkäsi Ranskaan]]. Maan pohjoisosan miehitti Saksa suoraan ja eteläosaan muodostettiin Saksan valvoma [[Vichyn hallitus]], joka kieltäytyi jatkamasta taistelua. Britannia valmistautui suuriin ilmataisteluihin estääkseen Britteinsaarien valtaamiseen tähtäävät Saksan sitä vastaan suorittamat laajat strategisiksi tarkoitetut pommitukset.
Rivi 113:
 
[[kuva:Finnish advance in Karelia during the Continuation War (finnish).png|left|255 px|thumb|Suomen puolustusvoimat hyökkäsi itse paitsi Itä-Karjalaan, myös Leningradin ja Vologdan alueille aina Syvärin eteläpuolelle saakka 1941; suomalaismiehitys jatkui aina vuoteen 1944 asti]]
[[kuva:Terveiset mainilaan.png|thumb|Suomalaiset tykkimiehet lähettävät vanhalle rajalle päästyään "terveiset"”terveiset” talvisodan alusta tuttuun Mainilaan.]]
[[kuva:Continuation War 1941.jpg|thumb|Suomalaisjoukot ylittämässä Tarton rauhan (1920) rajaa]]
[[kuva:JR45 crossing Murmansk railway.jpg|thumb|Suomalaisjoukot ylittämässä Muurmannin rataa lähellä Käppäselkää]]