Ero sivun ”Puupolttoaine” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Usp (keskustelu | muokkaukset)
tuorepoltto; w
GEbot (keskustelu | muokkaukset)
p typo, typos fixed: Tälläinen → Tällainen using AWB
Rivi 1:
[[File:Logs (2071234107).jpg|thumb|Energiapuuta, joka voidaan hakettaa tai pienentää pilkkeeksi.]]
'''Puupolttoaine''' on [[polttoaine]]ena käytettävää biomassaa eli [[biopolttoaine]]tta, joka on peräisin [[puu]]n rungosta, oksista tai juurista. Se on tavallisesti kiinteää, mutta voidaan myös kaasuttaa [[puukaasu|puukaasuksi]]ksi. Puuhun sitoutunut energia hyödynnetään polttamalla. Puuta käytetään yleisesti lämmitykseen mutta myös lämpövoimalaitoksissa, joista saadaan myös sähköä. Voimalaitoksissa puupolttoaine poltetaan tyypillisesti seospolttona esimerkiksi turpeen kanssa.
 
Puu on niin kutsuttu [[uusiutuva energianlähde]]. Sen käytön polttoaineena ei katsota lisäävän [[hiilidioksidi]]päästöjä, koska puuhun sitoutuneen ja sitoutuvan [[hiili|hiilen]] katsotaan olevan luonnonkierrossa toisin kuin [[fossiiliset polttoaineet|fossiilisten polttoaineiden]] kohdalla. Mikäli poltettujen puiden tilalle kasvaa jossain samaan aikaan vastaava määrä uutta puuta ei synny nettopäästöjä. Lisäksi hiilidioksidia vapautuisi puun lahotessakin. Poltossa syntyvä tuhka ja sen ravinteet voidaan hyödyntää [[lannoite|lannoitteena]].
 
Polton [[typpi]]päästöt riippuvat palotapahtuman hallinnasta. Puun polton negatiivisiin vaikutuksiin kuuluu [[pienhiukkanen|pienhiukkaset]], jotka aiheuttavat sydän- ja verisuonitauteja sekä aiheuttavat hengitysvaikeuksia astmaatikoille. Esimerkiksi Ruotsissa nämä hiukkaset tappavat arviolta 5&nbsp;000 henkilöä vuosittain.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä= | Nimeke=Kaupunki-ilman pienhiukkasten terveysvaikutukset | Ajankohta= 2005 | Osoite= http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2005/5_2005/kaupunki-ilman_pienhiukkasten_terveysvaikutukset/ | Julkaisija= Kansanterveys-lehti| Luettu= 29.6.2008}}</ref> Suhteessa tehoon erityisen ongelmallista on puun pienpoltto, jossa palotapahtuman hallinta ja savukaasujen puhdistus on olematonta verrattuna suurempiin laitoksiin.
 
Puupolttoaineen kuljettaminen kauaksi ei useinkaan ole taloudellisesti kannattavaa. Puupolttoaineissa on usein runsaasti vettä, joten ne on kuivattava ulkoilmassa tai koneellisesti. Polttopuuta säilötään usein vuosiakin ennen polttamista. Kuivan puun [[lämpöarvo]] on noin 19&nbsp;MJ/kg; vertailuna kuivan turpeen noin 20&nbsp;MJ/kg ja kevyen polttoöljyn 42,7&nbsp;MJ/kg.
 
== Tuorepoltto ==
Perinteisesti polttopuu kuivataan ennen polttamista, toisaalta palamisprosessin parantamiseksi toisaalta veden mukana menevän hukkalämmön vähentämiseksi. On havaittu, että mikäli veden höyrystymislämpö voidaan ottaa hyötykäyttöön savukaasuista muuttuu tilanne kuivatuksen suhteen, puu kannattaakin polttaa soveliaassa laitoksessa kaatotuoreena.<ref name=":0">{{Verkkoviite|osoite=http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/uskomukset-p%C3%A4%C3%A4laelleen-tuore-puu-palaa-kuivaa-paremmin-1.173368|nimeke=Uskomukset päälaelleen – tuore puu palaa kuivaa paremmin|julkaisu=Maaseudun Tulevaisuus|viitattu=2017-02-24|ietf-kielikoodi=fi}}</ref> Tällöin puun palavat yhdisteet ovat mukana mahdollisimman täydellisesti.<ref name=":0" /> Kaadon jälkeen puusta alkaa haihtua veden mukana hyvin energiapitoisia aineita ja varsinkin kesällä puun lahoaminen alkaa nopeasti heikentämään lämpöarvoa.<ref name=":0" /> TälläinenTällainen poltto onnistuu vain isommissa yli kolmen mega­watin kattiloissa ja vaatii helposti prosessiin yhdistettyä lämpöpumppua, jotta matalan lämpötilan höyrystymislämpö saadaan hyödyksi.<ref name=":0" /> Tuorepoltto laitoksissa on tuore tapa ja pääosin vasta tutkimuksen alla (2016).<ref name=":0" />
 
== Polttopuun mittayksiköt ==
Rivi 24:
 
===Halko===
Halkoja saadaan halkaisemalla puun rungosta katkottuja pölkkyjä, joiden pituus on yleensä noin yksi metri ja pienin halkaisija 5 &nbsp;cm. Halkaisijaltaan 10–15 &nbsp;cm olevat pölkyt halkaistaan kahtia ja paksummat halkaistaan useampaan osaan. Halkojen suosituspaksuus on 4–10 &nbsp;cm. Pölkyn halkaisu edistää puun kuivumista. Alle 10 &nbsp;cm:n paksuiset pölkyt voidaan puun kuivumisen nopeuttamiseksi aisata, eli vuolla kuorta pois pölkyn kyljestä koko pituudelta. Halkoja voidaan säilyttää halkopinossa useampia vuosia. Halot ladotaan pinoon yleensä puun ulkopinta ylöspäin, jolloin sade ei niinkään imeydy halkoon. Halkopinot voidaan myös peittää.
 
Halkoja nimitetään raaka-aineen mukaan ''koivuhaloiksi'' ja ''sekahaloiksi''. Sekahaloissa on muitakin puulajeja kuin koivua.
 
Puhekielessä ja joissakin murteissa myös pieniksi pilkottuja polttopuita nimitetään haloiksi.<ref name="Kotus">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kotus.fi/nyt/kotuksen_kolumnit/kieli-ikkuna_%281996_2009%29/halkoja_ja_klapeja | Nimeke = Halkoja ja klapeja | Tekijä = Länsimäki, Maija | Julkaisu = Kotuksen kolumnit: Kieli-ikkuna | Ajankohta = 8.2.2005 | Julkaisija = Kotimaisten kielten keskus | Viitattu = 15.12.2015 }}</ref>
 
===Kalikka eli klapi===
[[File:Chopped wood.jpg|thumb|right|Kasa klapeja.]]Kalikka eli klapi saadaan kun halko katkotaan kahteen, kolmeen tai neljään osaan ja saadut pätkät vielä halkaistaan pienemmiksi paloiksi. Polttopuuksi tarkoitettujen klapien pituus on siis 25–50 &nbsp;cm. Niitä voidaan tehdä myös rankoja katkomalla ja saatuja pölkkyjä pilkkomalla. Klapipölkkyjen pilkkominen voidaan suorittaa perinteisillä käsityökaluilla tai [[klapikone]]ella.
 
Pilkottu polttopuu on Länsi-Suomessa useimmiten nimeltään ''klapi'', ''klappi'', ''lapi'', ''klapu'' tai ''lapu''. Nämä nimitykset perustuvat ruotsin sanaan ''klabb''. Joskus myös klapeiksi pilkottuja polttopuita nimitetään haloiksi.<ref name="Kotus"/>
 
===Pilke===
Pilke on noin 15 &nbsp;cm pitkää, usein koneella pilkottua polttopuuta. Pilkettä käytetään polttoaineena esimerkiksi [[puukaasu]]ttimessa.
 
Pilke on pienimistä tarkoittavaan ''pilkkoa''-teonsanaan perustuva sana, joka on omaksuttu itämurteista yleiskieleen. Yleisesti pilke ei tarkoita samaa kuin klapi, vaan näitä pienemmäksi, ohuemmaksi pilkottua puuta. Esimerkiksi tervanvalmistuksessa tervaskannot hakataan pieniksi pilkkeiksi.<ref name="Kotus"/>
 
===Hake===
[[Kuva:Woodchips for paper production.jpg|thumb|Koivuhaketta. Tämä hake soveltuu polttamisen lisäksi myös paperimassan raaka-aineeksi.]]
 
Hake leikataan koneellisesti puusta pieniksi tasakokoisiksi kappaleiksi, hakelastuiksi. Palakoko on yleensä 0,5–3 &nbsp;cm, ''palahakkeella'' 5–10 &nbsp;cm. Hake voi olla
 
* ''kokopuuhaketta'', jota saadaan puun rungosta ja oksista
Rivi 51:
 
===Puumurske===
Puumurske on muutoin kuin leikkaamalla hienonnettua puuta.
 
===Puubriketti===
Rivi 61:
{{Pääartikkeli|[[Puupelletti]]}}
 
Puupelletti on kuivasta sahanpurusta ja/tai höylänlastuista (kutterinlastuista) puristettua polttoainetta. Sitä voidaan valmistaa kosteastakin raaka-aineesta mikäli pellettitehtaan yhteydessä on kuivaamo. Halkaisijaltaan 6–12 &nbsp;mm olevien lieriönmuotoisten puristeiden pituus on noin 1–3 &nbsp;cm. Niiden kiinteä muoto pysyy koossa, koska puristuksen lämmittämästä puusta vapautuu [[ligniini]]ä, joka sitoo osaset yhteen. Mitään vierasta sideainetta ei tarvita, mutta joskus sideaineeksi saatetaan kuitenkin lisätä [[perunajauho]]a.
 
Pellettien poltto on helppo automatisoida: pellettipoltin syttyy ja sammuu itsenäisesti termostaatin ohjaamana ja syöttöruuvi siirtää pelletit varastosta kattilaan. Pellettilämmitystä käytetään usein vesikiertoisen lämmityksen yhteydessä, mutta Suomessa on yleistymässä myös erilaiset pellettitakat. Pellettien kuljetus tehtaalta käyttäjän [[varastosiilo]]on tapahtuu yleensä irtotavarana kuorma-autoilla, joista ne voidaan puhaltaa paineilman mukana letkua pitkin 15 metrin päähän siiloon. Satunnaiseen käyttöön ja pellettitakkoja varten pellettiä on saatavana myös 500–1000 kilon suursäkeissä, sekä 10–25 kilon piensäkeissä.