Ero sivun ”Muinaisitäslaavi” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
k
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 24:
Vanhin muinaisvenäjänkielinen kirjoitus on Novgorodista vuodelta [[980]]. Vanhin käsin kirjoitettu kirja on [[diakoni]]n Gregorin vuosina 1056–1057 kirjoittama [[Ostromir(ovo) Evankeliumi]] ({{k-ru|Остромирово Евангелие}}), itäslaavilaiskirkollisen kirjallisuuden muinaisin muistomerkki, jota vuodesta 1806 lähtien säilytetään [[Venäjän kansalliskirjasto]]ssa [[Pietari (kaupunki)|Pietarissa]]. Tämä on hyvin säilynyt kirje Novgorodin [[posadnik]]ille [[Ostromirov]]ille. Teos koostuu yhteensä 294:stä 20&nbsp;×&nbsp;24&nbsp;cm:n kokoisesta [[pergamentti]]sivusta, jolle on kirjeen loppua kohti koossaan viidestä millimetristä seitsemään isonevilla kirjaimilla ja noin 18 riville käsin kirjoitettua tekstiä muun muassa siitä, milloin ja millaisissa olosuhteissa kirjoitus on valmistunut. Vanhimpana muinaisvenäjänkielisenä asiakirjana on säilynyt noin 1300-luvulta Mstislavova gramota ({{k-ru |”Мстиславова грамота”}}).<ref name="viite2"/>
 
Venäjän, ukrainan ja valkovenäjän kielet eriytyivät historiallisista syistä. Mongolien tuhottua Kiovan kaupungin vuonna [[1240]] ja vanhan Rusin valtakunnan päätyttyä nykyisen Venäjän alue joutui 240 vuodeksi mongoli- ja tataarivallan alle, kun taas Ukrainan ja Valko-Venäjän alueet tulivat [[Puola-Liettua]]n suurvallan osiksi. Näin venäläisyyden painopisteen siirtyessä vähän ennen 1200-luvun puoliväliä takaisin pohjoisille seuduille, ja vanhan Kiovan Rusjin ydinalueiden eli (läntisen Ukrainan, [[Volynia]]n, [[Galitsia]]n ja Valko-Venäjän) kuuluessa keskiajan lopulta alkaen Puola-Liettuan vaikutuspiiriin, näiden maiden itäslaavilaiset kansat alkoivat kulkea kansallisesti ja identitaarisesti omia teitään <ref name="viite3"/>, jolloin muinaisvenäjän kieli jakautui eri kieliksi 1300–1400-luvuilla. Nykyvenäjän kirjakieli on muinaisvenäjän kahden vanhan – Luoteis-Venäjän [[Novgorod]]in ja [[Pihkova]]n ja idän [[Rostov]]in, [[Suzdal]]in, [[Rjazan]]in ja vähän myöhemmin [[Moskova]]n – kielellisen perinteen yhdistymisen tulosta.<ref name="viite5"/> Kiovan Rusjin eteläiset heimot yhdistyivät ja eriytyivät kansakuntana ukrainalaisiksi, ja heillä oli yhteyksiä länteen.<ref name="viite3"/> Nykyisten valkovenäläisten esi-isien asuttamilla mailla Keski-Euroopassa 1100-luvulta alkaen muinaisvenäjä ja myös kansanperinne alkoivat saada erityisiä länsivenäläisiä piirteitä. Kiovan RusjistaVenäjän irrottautumisen jälkeenhajottua nämä alueet 1200-luvulla liittyivätkuuluivat Liettuan suuriruhtinaskuntaan, monietniseen ja -kieliseen valtioon, jonka rajat ulottuivat loistoaikoina Itämerestä Mustaanmereen, ja jonka asukkaat kutsuivat itseään [[litviinit|litviineiksi]]. Suuriruhtinaskunnan pääasiallisena kirjallisena kielenä oli niin sanottu ”prosta”''prosta mova”mova''” (kirjaimellisesti ”yksinkertainen kieli”), muinaisvenäjän alueellinen variantti, jokajota voidaan tulkitapitää nykyisten valkovenäjän ja ukrainan kielten esiasteeksiesiasteena.<ref name="viite6"/>
 
Lähes kaikki suomen kielen slaavilaiset lainasanat ovat venäjästä tai muinaisvenäjästä tai muista kielistä venäjän kautta lainattuja, kaikkiaan niitä on noin tuhat sanaa.
Rivi 115:
Muinaisvenäjää kirjoitettiin aina [[Kyrillinen kirjaimisto|kyrillisillä kirjaimilla]]. Kreikkalaissyntyisten pappisveljesten [[Kyrillos | Kyrilloksen]] ja [[Methodios |Methodioksen]] vuonna [[863]] kehittämän aakkoston pohjalta syntynyt muinaiskirkkoslaavi oli yhteisenä kirjakielenä. Muinaiskirkkoslaavin kirjaimisto on vanhin kyrillisistä kirjaimistoista, ja se on peräisin [[900-luku|900-luvulta]]. Siihen kuului 43 kirjainta. [[Pietari Suuri]] uudisti venäjän aakkoset 1700-luvun alussa ja vuoteen 1708 mennessä kirjaimisto oli kehittynyt paljon, ja kirjainten määrä oli vähentynyt 34:ään.<ref name="viite7"/><ref name="viite8"/> Nykyisissä kielissä ovat käytössä kyrillispohjaiset kirjaimet, joskin muutaman aakkosen kohdalla on kielten välillä eroja. Kaikissa slaavilaisissa kielissä on paljon samanlaisia äänteellisiä ja kieliopillisia piirteitä, mutta ne eivät ole keskenään kokonaan ymmärrettäviä.<ref name="viite9"/>
 
Eri kulttuuripiirien vaikutuksessa historian aikana syntyneestä eriytymisestä huolimatta venäjä, ukraina ja valkovenäjä muistuttavat suuresti toisiaan. Vielä noin 1000 jaa. slaavit ymmärsivät toisiaan. Todella lähellä venäjän kieltä on valkovenäjä eikä ukrainakaan eroa siitä kovin paljon. Ukrainan kielen sanastosta noin kaksi kolmasosaa on venäjänyhteistä kielenvenäjän sanojakanssa. Ukrainan kieli kehittyi 1700-luvun lopulla enenevässä määrin omaksi kielekseen ja omaksui omaa sanastoa, oman lauserakenteen ja äänteet. Läheisyys Puolaan vaikutti kielen melodian ja sanaston kehitykseen. Venäjän äännejärjestelmälle ominainen piirre, joka kuuluu korviin, vaikkei itse kieltä osaisikaan, on se, että useimmilla konsonanteilla on pehmeä eli liudentunut, i:n tai j:n sävyinen vastineensa. Venäjän ja kaikkien nykyisten slaavilaiskielten erikoisuuksia on verbien aspektijärjestelmä. Verbit ovat sanastossa pareittain siten, että parin jäsenistä toinen viittaa päättyneeseen, loppuunsaatettuun tapahtumaan tai tekemiseen, toiseen ei tällaista oletusta sisälly. Suomessa vastaava ero voidaan tehdä objektin sijamuodolla: Luin kirjan ja Luin kirjaa, ja myös suomessa on aspektieron sisältäviä sanapareja, esimerkiksi lähteä ja mennä. Mutta venäjässä kaikki verbit – tai ainakin käytännöllisesti katsoen kaikki – kuuluvat jompaankumpaan luokkaan.<ref name="viite1"/>
 
== Lähteet ==