Ero sivun ”Platon” versioiden välillä

18 merkkiä lisätty ,  3 vuotta sitten
p
"Ajatusviivat"
p ("Ajatusviivat")
p ("Ajatusviivat")
{{Pääartikkeli|[[Platonin poliittinen filosofia]]}}
 
Platonin ajatuksilla oli usein myös yhteiskunnallinen rajapinta, erityisesti silloin kun hän käsitteli ihannevaltiota tai ihanteellista hallintoa. Platonin poliittinen ajattelu perustui Sokrateen ajatteluun, jossa keskeisin kysymys oli kysymys [[hyvä elämä|hyvästä elämästä]]. Politiikkaan sovellettuna seurasi kysymys, millainen [[valtio]] mahdollistaa hyvän elämän.<ref name="Lane">Lane, Melissa: ”Plato's Political Philosophy: The ''Republic'', the ''Statesman'', and the ''Laws''”. Teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä=Gill, Mary Louise & Pellegrin, Pierre | Nimeke=A Companion to Ancient Philosophy | Julkaisija=Wiley-Blackwell | Vuosi=2009 | Tunniste=ISBN 1405188340 | Sivu=170-191170–191 | www=http://books.google.fi/books?id=EsCRCVJFZGAC&pg=PA170}}</ref>
 
Platon käsitteli poliittisia aiheita useissa dialogeissaan, ja hänet voidaan nähdä koko [[poliittinen filosofia|poliittisen filosofian]] perustajana.<ref name="Lane"/> Platonin merkittävimmät ajatukset sisältyvät hänen kenties tunnetuimpaan teokseensa ''Valtio'', joka luetaan hänen keskivaiheen tuotantoonsa. ''Valtion'' lisäksi Platonin dialogeista poliittisia ovat erityisesti ''Lait'', ''Valtiomies'', ''Minos'', ''Epinomis'' ja ''Kritias''. Eettisen ulottuvuuden kautta poliittisen ajattelun voidaan kuitenkin nähdä olevan osana kaikkia Platonin teoksia.<ref name="Lane"/>
* Hallitsijat, ylemmät vartijat – älykkäät, järkevät, itsensä hillitsevät, viisautta rakastavat, päätöksentekoon kykenevät. Tämä luokka vastaa järkisielua.
 
Platon katsoi, että valtiota piti johtaa retoriikan ja suostuttelun sijasta järjellä ja viisaudella. Hän kuitenkin katsoi, että ihmisten sielunkyvyt ovat erilaiset, ja vain pieni vähemmistö, filosofit, voi saavuttaa kokonaisnäkemyksen siitä, mikä on valtion yhteinen hyvä. Siksi filosofien tuli toimia hallitsijoina:<ref name="Thesleff-1999-38">Thesleff 1999, s. 38-4238–42.</ref> Platonin mukaan valtiossa "on joko filosofien tultava kuninkaiksi tai sitten niiden, joita me nyt sanomme kuninkaiksi ja hallitsijoiksi, on ryhdyttävä toden teolla ja vakavasti harrastamaan filosofiaa, niin että poliittinen valta ja filosofia sulautuvat yhteen".<ref>Platon: ''Valtio'' 473d, suomennos [[Marja Itkonen-Kaila]].</ref>
 
Nämä Platonin näkemykset perustelevat sen, miksi demokratia ja erityisesti [[antiikin demokratia|Ateenan demokratia]] sellaisena kuin se oli Platonin aikana tuli hylätä. Platonin esittämää hallintomuotoa voidaan kuvata eräänlaiseksi filosofiseksi [[aristokratia]]ksi tai [[monarkia]]ksi.<ref name="Korab-Karpowicz">{{IEP | Id=platopol | Tekijä=Korab-Karpowicz, W. J. | Nimeke=Plato’s Political Philosophy | Viitattu=11.1.2011}}</ref>
Platon ei mainitse teoksissaan itseään, lukuun ottamatta ''Sokrateen puolustuspuhetta''<ref name="Platon-Apologia-34a"/> ja ''Faidonia''<ref name="Platon-Faidon-59b"/>. Koska Platon itse ei toiminut henkilöhahmona dialogeissaan, hän ei ollut muodollisesti sitoutunut mihinkään niissä sanottuun. Muiden muassa [[George Grote]] on katsonut, että Platon kehitteli dialogeissaan vapaasti niitä aiheita, jotka sattuivat häntä sillä hetkellä kiinnostamaan, ilman että olisi sitoutunut mihinkään niissä sanottuun. Monet toiset taas ovat katsoneet, että Platon laittoi omia mielipiteitään Sokrateen suuhun ja esitti näin muun muassa ideaopin Sokrateen suulla tämän kuoleman jälkeen, vaikka se oli todellisuudessa hänen omaa keksintöään.<ref name="EB-1980"/> Diogenes Laertioksen mukaan Platon olisi käyttänyt Sokrateen lisäksi muun muassa [[Timaios Lokrilainen|Timaios Lokrilaista]] ja muutamia tuntemattomiksi jääviä hahmoja omien ajatustensa esittäjänä.<ref name="DL-III.52">DL III.52.</ref>
 
Kysymystä siitä, missä määrin Platonin dialogien Sokrates vastaa historiallista Sokratesta, kutsutaan [[sokraattinen ongelma|sokraattiseksi ongelmaksi]]. Joka tapauksessa Platonin dialogeja ei ole tarkoitettu sanatarkoiksi esityksiksi tämän opetuksista. Platon halusi välittää Sokrateesta jälkipolville tietynlaisen kuvan, johon hän halusi myös itse samaistua.<ref name="Thesleff-Sihvola-99">Thesleff & Sihvola 1994, s. 99-10299–102.</ref><ref name="Curnow-Socrates">Curnow 2006, s. 249–250.</ref>
 
=== Dialogien muoto ja tyyli ===
[[Friedrich Schleiermacher]] jaotteli dialogit kolmeen luokkaan, jotka perustuivat hänen analyysiinsä Platonin filosofisesta kehityksestä. Hänen jaottelunsa mukaan 1) ensimmäisen eli alkuvaiheen dialogeista keskeisimpiä ovat ''Faidros'', ''Lysis'', ''Protagoras'', ''Lakhes'', ''Kharmides'', ''Euthyfron'' ja ''Parmenides''; 2) toisen eli siirtymävaiheen dialogeja ovat mm. ''Gorgias'', ''Theaitetos'', ''Menon'', ''Euthydemos'', ''Kratylos'', ''Sofisti'', ''Valtiomies'', ''Pidot'', ''Faidon'' ja ''Filebos''; ja 3) kolmannen eli huippuvaiheen dialogeja ovat ''Valtio'', ''Kritias'', ''Timaios'' ja ''Lait''.<ref name="Anthon-317-319"/> Schleiermacher katsoi dialogien seuraavan didaktista suunnitelmaa, jonka sisällön ''Faidros'' esittää.<ref name="Said-73">Saïd & Trédé 1999, s. 73–74.</ref>
 
Tämän jälkeen on kuitenkin katsottu, että Platonin ajattelu kehittyi ajan myötä, ja dialogien kirjoitusjärjestystä on tutkittu muun muassa [[kirjallisuuskritiikki|kirjallisuuskriittisin]] menetelmin sekä käyttäen apuna kielellisen tyylin analyysiä ja filosofista tutkimusta.<ref name="Said-73"/> [[Lewis Campbell]] oli ensimmäinen, joka todisti tyylianalyysiin perustuen, että ''Kritias'', ''Timaios'', ''Lait'', ''Filebos'', ''Sofisti'' ja ''Valtiomies'' muodostavat yhden dialogiryhmän, kun taas ''Parmenides'', ''Faidros'', ''Valtio'' ja ''Theaitetos'' muodostavat toisen ryhmän. Jälkimmäisen täytyy olla edellistä varhaisempi, jos Aristoteleen lausuma siitä, että ''Lait'' kirjoitettiin ''Valtion'' jälkeen,<ref>Aristoteles: ''Politiikka'' 1264b24-271264b24–27.</ref> pitää paikkansa. Dialogien täsmällinen kirjoitusjärjestys on kuitenkin edelleen avoin.<ref name="Nicholson"/>
 
Useiden dialogien aitous on kyseenalaistettu. ''Epinomis'' on laitettu jonkun tuntemattoman Platonin oppilaan nimiin, ''Minos'' ja ''Hipparkhos'' jonkun sokraatikon nimiin. Antiikin kriitikot laittoivat ''[[Alkibiades II|Alkibiades II]]'':n Ksenofonin nimiin. Monet muut dialogit ovat selvästi paljon myöhäisempää alkuperää. Joidenkin dialogien aitoudesta on edelleen erilaisia mielipiteitä. Platonin kirjeet on kirjoitettu eri aikoina. Niistä todennäköisesti vain seitsemäs on aito ja muut Platonin oppilaiden kirjoittamia tai vielä paljon myöhemmin kirjoitettuja.<ref>Thesleff 1989, s. 414–415.</ref> Nämä kirjeet, joista jotkut ovat huomattavan pitkiä, viittaavat Platonin Sisiliaan tekemiin matkoihin ja saaren poliittisiin vehkeilyihin nuoremman Dionysioksen ja Dionin toimien seurauksena. Kirjeenvaihto esittää olevansa jonkun Platonin seuraajan julkaisema, tarkoituksenaan vapauttaa Platon syytteistä, joiden mukaan hän olisi aiheuttanut Syrakusan poliittiset ongelmat.<ref name="Anthon-317-319"/>
Platonin perustama Akatemia toimi hänen kuolemansa jälkeen jossain muodossa yli 900 vuotta. Sen toiminta päättyi lopullisesti vasta vuonna [[529]]. Akatemiasta kehittyi monipuolinen tutkimuslaitos, jossa Platonin ajatuksia kehiteltiin edelleen, usein kuitenkin hyvin konservatiivisessa hengessä. Pian Platonin jälkeen Akatemia kallistuikin dogmaattisuuteen, jota seurasi [[skeptikot|skeptisistinen]] vastareaktio. Niin kutsuttuna [[keskiplatonismi|keskiplatonilaisena]] kautena Akatemiassa palattiin dogmaattisempaan ajatteluun, joka jäi platonismin vallitsevaksi piirteeksi.<ref name="Thesleff-1999-51"/>
 
Akatemian oppilaiden joukosta Platonilla oli suuri vaikutus erityisesti Aristoteleehen. Vaikka tämä on ollut Platonin tunnetuin oppilas, Akatemian johdossa Platonia seurasi kuitenkin tämän kuoleman jälkeen [[Speusippos]].<ref name="Curnow-Plato"/> Aristoteles puolestaan seurasi Platonin esimerkkiä perustamalla oman filosofikoulun, [[peripateettinen koulukunta|peripateettisen koulun]]. Hän muun muassa kehitti Platonin dialektiikkaa edelleen formaaliksi [[aristoteelinen logiikka|syllogistiikaksi]]. Filosofisesti heidän tiensä erkanivat ajan kuluessa, ja Aristoteles alkoi vastustaa Platonin ideaoppia voimakkaasti. Hän kritisoi myös monia muita puolia Platonin ajatuksista, kuten ''Valtiossa'' esitettyä naisten ja lasten yhteisomistusta.<ref>Aristoteles: ''Politiikka'' 1261a1-251261a1–25.</ref> Suuri osa Aristoteleen filosofiasta voidaankin nähdä joko suorana tai epäsuorana vastauksena Platonin ajatuksille.<ref name="Schofield">Schofield 1998, 2002.</ref>
 
[[Tiedosto:Plato in Nuremberg Chronicle LXXIIIv.jpg|thumb|180px|Platon keskiaikaisessa kuvassa [[inkunaabeli]]ssa ''[[Liber Chronicarum]]'' (1493).]]
=== Myöhäisantiikki ja keskiaika ===
 
Platonin metafysiikka, ja erityisesti dualismi ideamaailman ja aistimaailman välillä, innoitti myöhemmin [[uusplatonismi|uusplatonilaisia]], kuten [[Plotinos]]ta, sekä [[gnostilaisuus|gnostilaisia]] ja muita metafyysisen realismin kannattajia. Uusplatonilaiset filosofit kirjoittivat lukuisia [[Platon-kommentaarit|kommentaareja Platonin teoksiin]]. Keski- ja uusplatonismi vaikuttivat edelleen varhaisten [[kirkkoisä|kirkkoisien]], kuten [[Justinos Marttyyri]]n ja [[Augustinus|Augustinuksen]], ajatteluun ja sitä kautta [[kristinuskon teologia]]an ja [[skolastiikka|skolastiseen]] filosofiaan koko varhaiskeskiajaksi. Erityisesti Augustinuksen kautta Platonin ajattelu vaikutti läntisen kirkon käsityksiin ajasta ja ikuisuudesta,<ref name="Schofield"/> ja hänet voidaan nähdä platonilaisen perinteen vakiinnuttajana lännen filosofiassa ja teologiassa.<ref name="Työrinoja-1999">Työrinoja, Reijo: Platonismi, aristotelismi ja teologia keskiajalla. Teoksessa Korkman & Yrjönsuuri 1999, s. 117-139117–139.</ref> 500-luvulla eläneen [[Pseudo-Dionysios Areopagita]]n teoksia voidaan pitää ensimmäisenä varsinaisena yrityksenä muodostaa synteesi platonismista ja [[kristinusko]]sta.<ref name="Thesleff-1999-51"/>
 
Keskiajan skolastisessa filosofiassa ja teologiassa 1100-lukua on pidetty platonismin ja 1200-lukua aristotelismin valtakautena. Varhaisskolastisena aikana keskeiset filosofiset ongelmat liittyivät platonismin ja uusplatonismin tulkintoihin kristilliseen ajatteluun sopivasti, ja platonismi muuntui vähitellen kristilliseen muotoon. Korkeaskolastiikan aikana [[aristotelismi]] alkoi syrjäyttää platonismin skolastiikan taustateoriana, ja myös se kristillistettiin. Platonin ajattelua onkin usein verrattu hänen kuuluisimman oppilaansa Aristoteleen ajatteluun. Aristoteleen maine peitti lopulta Platonin ja kaikki muut filosofit alleen niin pitkälle, että skolastikot viittasivat Aristoteleehen termillä ''Filosofi'', eli hän oli ikään kuin koko filosofian henkilöitymä.<ref name="Työrinoja-1999"/> [[Bysantti|Bysantissa]] Platonin opiskelu kuitenkin jatkui.<ref name="Evangeliou">{{Kirjaviite | Tekijä=Evangeliou, Christos | Nimeke=Hellenic philosophy: origin and character | Julkaisija=Ashgate Publishing, Ltd. | Vuosi=2006 | Tunniste=ISBN 0754658473 | Sivu=74-7674–76 | www=http://books.google.fi/books?id=V6VrPHfnK4UC&pg=PA74}}</ref>
 
Eräs keskiajalle tyypillinen piirre oli se, että filosofian opiskelijat olivat riippuvaisia erilaisista auktoriteeteista ja skolastikkojen kirjoittamista merkittävien filosofien teosten kommentaareista sen sijaan, että heillä olisi ollut käytettävissään näiden filosofien alkuperäisiä teoksia. Platoninkin teokset olivat joitakin poikkeuksia kuten ''Timaioksen'' osia lukuun ottamatta käytännössä katsoen ”kateissa” länsimaiselta kulttuuripiiriltä; näiden osien lisäksi platonismi tunnettiin keskiajalla pääosin myöhäisantiikin aikaisten, muun muassa [[Kalkidios|Kalkidioksen]] ja [[Proklos|Prokloksen]] kirjoittamien kommentaarien sekä Aristoteleen teosten kautta. Tämän vuoksi tietämys Platonin todellisesta ajattelusta oli keskiajalla hyvin rajoittunutta, ja se tunnettiin lähinnä joko keski- ja uusplatonilaisesti värittyneenä tai aristotelismin suodattamana.<ref name="Työrinoja-1999"/><ref name="Thesleff-1999-51"/>
[[Tiedosto:Plato Aristotle della Robbia OPA Florence.jpg|thumb|180px|left|Aristoteles ja Platon marmorikuvassa. Museo dell'Opera del Duomo, [[Firenze]], [[Italia]]. Luca della Robbia, n. 1437–1439.]]
 
Vasta [[renessanssifilosofia|renessanssiaikana]], kun yleinen kiinnostus klassiseen sivistykseen ja alkuperäisteksteihin syttyi uudestaan, Platonin filosofia tuli länsimaissa jälleen tunnetummaksi alkuperäisemmässä muodossaan. [[Petrarca]] oli toivonut platonismin elpymistä jo 1300-luvulla.<ref name="Mikkeli-1999-166">Mikkeli, Heikki: "Renessanssifilosofia: Platonismi ja uusplatonismi renessanssin aikana". Teoksessa Korkman & Yrjönsuuri 1999, s. 166-168166–168.</ref> 1400-luvulla bysanttilainen [[Georgios Gemistos Plethon]] teki merkittävän työn Platonin ajatusten tunnetuksi tekemisessä välittämällä Bysantissa säilynyttä perintöä länteen ennen [[Konstantinopolin piiritys|Konstantinopolin kukistumista]]. Platonin teosten kääntäminen latinaksi alkoi tämän jälkeen, ja huipentui [[Marsilio Ficino]]n kääntämään teosten täydelliseen laitokseen vuonna 1484. Uusplatonismi tuli uudelleen muotiin erityisesti tuon ajan Italiassa. Monet tutkijat ja taiteilijat, jotka halusivat jättää skolastiikan taakseen ja synnyttivät renessanssin, näkivät Platonin filosofian taiteiden ja tieteiden edistyksen perustana. Platonilainen ajattelu nähtiin ennen kaikkea aristotelismin vastapainona. Platon innoitti muiden muassa [[Lorenzo de Medici]]ä ja hänen hoviinsa kerääntyneitä vaikuttajia, ja myös sellaiset humanistit kuten [[Erasmus Rotterdamilainen]] löysivät platonismille käyttöä. 1600-luvulla platonismia hyödynsivät muun muassa niin kutsutut [[Cambridgen platonistit]].<ref name="Thesleff-1999-51"/><ref name="Työrinoja-1999"/><ref name="Evangeliou"/>
 
Merkittävät länsimaiset filosofit ovat jatkaneet Platonin työn tutkimista siitä lähtien. Vaikka kukaan uuden ajan suurista filosofeista ei ole ollut varsinaisesti platonisti, Platon voidaan nähdä yhtä lailla [[Gottfried Leibniz]]in, [[Georg Wilhelm Friedrich Hegel|G. W. F. Hegelin]] ja muiden [[saksalainen idealismi|saksalaisten idealistien]], [[Bertrand Russell]]in sekä [[Alfred North Whitehead|A. N. Whiteheadin]] monien ajatusten taustalla.<ref name="Schofield"/><ref name="Evangeliou"/> Platonin vaikutus on ollut erityisen suurta matematiikassa ja luonnontieteissä, platonismin vaikuttaessa erityisesti [[matematiikan filosofia|matematiikan filosofisiin]] perusteisiin. Platon innoitti myös logiikan suurimpia edistysaskeleita Aristoteleen jälkeen [[Gottlob Frege]]n ja hänen seuraajiensa [[Kurt Gödel]]in, [[Alonzo Church]]in ja [[Alfred Tarski]]n ansiosta. Tarski tiivisti lähestymistapansa kääntämällä Aristoteleen tunnetun Akatemiaa vastaan suunnatun kapinajulistuksen toisin päin: ''Inimicus Plato, sed magis inimica falsitas''; "Platon on vihollinen, mutta valhe on vielä suurempi vihollinen".<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Geach, Peter Thomas | Nimeke=Logic Matters | Julkaisija=University of California Press | Vuosi=1980 | Tunniste=ISBN 0520038479 | Sivu=166 | www=http://books.google.fi/books?id=XCUrx6WGgrwC&pg=PA166}}</ref> Myös [[Albert Einstein]] on nähty matemaattisena platonistina.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=van Dongen, Jeroen | Nimeke=Einstein's Unification | Julkaisija=Cambridge University Press | Vuosi=2010 | Tunniste=ISBN 0521883466 | Sivu=58-5958–59 | www=http://books.google.fi/books?id=T8Fde0u_XyIC&pg=PA58}}</ref><ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Murdoch, Dugald | Nimeke=Niels Bohr's Philosophy of Physics | Julkaisija=Cambridge University Press | Vuosi=1989 | Tunniste=ISBN 052137927X | Sivu=217 | www=http://books.google.fi/books?id=yDV9xf7WeG0C&pg=PA217}}</ref>
 
Monet filosofit ovat myös vastustaneet Platonin ajatuksia, erityisesti hänen poliittisia käsityksiään, erilaisilla perusteilla. Esimerkiksi [[Karl Popper]] väitti teoksessaan ''[[Avoin yhteiskunta ja sen viholliset]]'' (1945), että Platonin ''Valtiossa'' esittämä hallintomalli on prototyyppisesti [[totalitarismi|totalitaarinen]], rinnastaen Platonin ja [[Karl Marx]]in.<ref>Jarvie, Ian C.: ”Popper, Karl Raimund”. Teoksessa {{REP}}</ref>
18 977

muokkausta