Ero sivun ”2000-luvun ensikymmen” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Xyzäö (keskustelu | muokkaukset)
p Wikipedian ohjeen mukaisesti korjattu viivoja
Rivi 60:
 
=== Maatalous ===
2000-luvun alussa suurin osa maailman ravinnosta tuotettiin kehittyneissä länsimaissa, samalla kun kehitysmaissa eli suurin osa maapallon väestöstä. Lannoitteet ja koneet olivat kehittyneet siinä määrin, että teollisuusmaissa viljelysalan ei uskottu enää kasvavan. Myös kehitysmaissa oletettiin tuotannon ennemmin tehoistuvan kuin laajentuvan.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kakko, Kenno, Tyrväinen, Fabritius | Nimeke = Lukion maantiede 2 - Yhteinen maailma| Vuosi = 2004| Sivu = 61| Selite = Ravinnontuotannon tulevaisuus| Julkaisupaikka = Keuruu| Julkaisija = Otava| Tunniste = ISBN 951-1-19287-6| Viitattu = 3.1.2010}}</ref> Kuitenkin vuonna 2007 alkoi kansainvälinen [[Maailman ruokakriisi 2007–2008|ruokakriisi]], sillä ruuan hinnat alkoivat nousta voimakkaasti. Syitä tähän olivat muun muassa öljyn kallistuminen, viljavarastojen pieneneminen ja ilmastonmuutoksesta aiheutuneet satojen menetykset.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2008/04/08/maailman-ruokakriisi-syvenee/20089891/12 | Nimeke = Maailman ruokakriisi syvenee | Julkaisija = Taloussanomat| Viitattu = 3.1.2010}}</ref> Myös vuosikymmenen lopulla kehitetyt [[biodiesel]]it kasvattivat ravintokasvien tarvetta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www3.lut.fi/webhotel/teke/kklemola/20060518-fin-demografia-ja-biopolttoaineet.htm | Nimeke = Demografia ja biopolttoaineet| Tekijä = Kimmo Klemola| Julkaisija = Lappeenrannan teknillinen yliopisto| Viitattu = 3.1.2010}}</ref> Kriisissä ruuan hinta nousi korkeimmalle 30 vuoteen, mikä johti mellakoihin miltei 40 maassa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.kepa.fi/kampanjat/paattajille/ruokakriisi | Nimeke = Ruokakriisi | Julkaisija = Kehitysyhteistyön palvelukeskus| Viitattu = 3.1.2010}}</ref>
 
Öljyn hinnan ja biopolttoaineiden tuotannon lasku pudottivat ruuan hinnat vuonna 2009.