Ero sivun ”Vanaja (Suomen entinen kunta)” versioiden välillä

Nimen suomennos on toinen kysymys. Tutkijat ovat rekonstruoineet paikan suomenkieliseksi nimeksi Vaansaari tai Vaansalo (keskiajan suomessa salo merkitsi suurehkoa saarta). Tutkijat olettavat, että alkutavu Vaan on kuitenkin ilmeisesti lyhennelmä muodosta ''Vanaan'', joten saaren nimi olisi ollut ''Vanaan''- tai ''Vanajansalo''. Kysymys on eittämättä samasta paikasta, jossa Vanajan seurakunnan keskiaikainen kivikirkko sijaitsee ja jonka paikalla ovat varmaankin olleet aiemmat puukirkot samoin kuin pakanuuden aikaiset kulttipaikat. Usein on väitetty, että kirkko rakennettiin saareen<ref>Seppo Suvanto; Vanajan keskiaika, teoksessa Vanajan historia I s. 116</ref>, mutta Vanajaveden altaan kallistumisen kronologia sekä kaikki kartat 1600-luvulta lähtien<ref>esim. Johan Holmbergin Vanajan pitäjän kartta, v. 1751, osajäljennös teoksessa Vanajan historia I, s. 120-121120–121</ref> osoittavat, että kirkonseutu on aina sijainnut mantereella, vesiväylän itäpuolella. Tosin ennen vuotta 1860, kun Lempäälän koskia ei vielä ollut perattu ja Vanajaveden pinta oli nykyistä kaksi metriä<ref>Tuovi Kankainen, Die Siedlungsgeschichte, Suomen Museo 1992, s. 88</ref> korkeammalla, saattoivat rajut kevättulvat hetkellisesti eristää kirkon saareksi. Tavallista korkeampi tulvavesi pääsi virtaamaan Paikkalanlahdesta Käärmesuolle ja edelleen Luukkaanlahteen pitkin kirkon itäpuolista notkoa peittäen siinä olleet pellot ja niityt. Oletettavasti erikoinen vedenvirtaus tallettui kansan muistiin, sitä alettiin pitää entisaikoina vallinneena normaalitilanteena, ja saari-käsitys siirtyi 1900-luvun kuluessa tutkimuskirjallisuuteen. Paikannimi Vanaansalo näyttää olevan niin ikään peräisin 1900-luvulta. Harhaanjohtavana sen käyttöä olisi vältettävä.

Vanajan historian osassa I-osassa määritellään Vanajan vanhat keskuskylät ja ne olivat [[Hattelmala]], [[Kankaantaka]], [[Luolaja|Iso-Luolaja]], Kauriala, Saarinen, Kirstula, Vuorentaka, Pikku-Parola ja Ojoinen.<ref>Seppo Suvanto; Vanajan Keskiaika, Vanajan I, Hämeenlinna 1976, s. 123-129123–129.</ref>

Vuosilta 1539–1852 Liisa Poppuis on laatinut tilaluettelon, jossa ilmenevät pitäjän kylät ja yksinäistalot: Hakumäki, Hangasmäki, [[Harviala]], [[Hattelmala]], [[Heinäjoki (Janakkala)|Heinäjoki]], [[Häitilä]], [[Idänpää]]-Tyllilä, Ikaaloinen, [[Kankaantaka]], Kankainen, Kantola, Kappola, Kirri, Kitu, Koljala, Kruununmylly, Kukkola, [[Käikälä]], [[Luolaja]], [[Miemala]], [[Mäskälä]], Niemenpää, Paikkala, [[Rastila]], Sillanpää, Syrjäntaka, Ylänne ja [[Vanajanlinna|Aikäälä]].<ref>Liisa Poppius; Vanajan talojen isännät ja emännät 1539-18511539–1851, Vanajan historia I, Hämeenlinna 1976, s. 289-331289–331.</ref>

* Tuovi Kankainen, Terttu Lempiäinen, Irmeli Vuorela; Die Siedlungsgeschichte und Umweltentwicklung von Hämeenlinna Varikkoniemi im Lichte archäeometrischer Untersuchungen. ''Suomen Museo'' 1992, s. 87-10787–107