Ero sivun ”Australian alkuperäiskansat” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Esihistorian kohdalla oli (homo sapiens sapiens) otin pois yhden sapienssin.
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt 128.214.170.168) ja palautettiin versio 16174734, jonka on tehnyt Tanár: se oli oikein
Rivi 31:
Ensimmäiset asukkaat saapuivat Australiaan [[Aasia]]sta Kaakkois-Aasian saarten kautta noin 60 000 vuotta sitten. Sen mahdollisti nykyistä matalammalla ollut merenpinta, jolloin maasiltoja pitkin liikkuminen onnistui. Joissakin paikoissa oli kuitenkin täytynyt käyttää veneitä, mikä oli maailmanhistorian vanhinta tunnettua merenkäyntiä. Noin 35 000 vuotta sitten asutus oli levittäytynyt koko mantereelle, myös koillis- ja kaakkoiskolkkiin. [[Tasmania]]sta tuli saari noin 13 500–8 000 vuotta sitten merenpinnan noustessa, jolloin sinne levittäytynyt väestö jäi muista eristyksiin.
 
Alkuperäiskansoilta on löytynyt todisteita tuhkauksesta jo 40&nbsp;000 vuoden takaa, ruumiin koristelusta 30&nbsp;000 vuoden takaa ja pitkistä tavaroiden kauppamatkoista 10&nbsp;000 vuoden takaa. On epäselvää tapahtuiko muuttoliike Australiaan yhdessä vai useammassa aallossa. Alueella ei kuitenkaan ole nykytiedon mukaan elänyt ruumiinrakenteeltaan [[ihminen|nykyihmistä]] (''Homo sapiens sapiens'') alkukantaisempia ihmisiä. Australian koillisosista löytyneet pääkallot antavat merkkejä kahdesta ruumiinrakenteeltaan erilaisesta ihmistyypistä, ja nykykäsitys on melko yksimielinen siitä, että populaatiossa oli suurta vaihtelua. Joidenkin väitteiden mukaan eräs [[Murray (joki)|Murray]]-joella elänyt ihmisryhmä olisi harjoittanut itsensä koristelua kalloa muokkaamalla, mikä olisi johtanut erilaiseen ulkonäköön.<ref name="britannica-9394920"/>
 
Osa Australian alkuperäiskansoista on muista nykyisistä alkuasukkaista fyysisesti selvästi poikkeavia [[Negriitit|negriittejä]]. Heitä on kutsuttu myös [[Pygmit|pygmeiksi]], sillä miesten keskipituus on 140–150 cm ja naisten 15–30 cm vähemmän. Heitä asuu edelleen Pohjois-[[Queensland]]issa, mutta viime vuosikymmeninä heidän yhteisönsä ovat sekoittuneet muihin alkuasukaskansoihin. Joidenkin tutkijoiden mukaan nämä negriittikansat ovat Australian ensimmäisten asukkaiden jälkeläisiä ja vanhempaa perua kuin muut, vasta kolmannessa muuttoaallossa saapuneet alkuasukkaat, jotka tultuaan syrjäyttivät negriitit. Joidenkin mukaan kysymys siitä, tapahtuiko Australian asuttaminen yhdessä vai kolmessa vaiheessa, ja se, ketkä olivat maanosan ensimmäisiä asukkaita, politisoitui 1960-luvulla yhtenäisyyttä korostavan aboriginaalien poliittisen liikkeen synnyn myötä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.sydneyline.com/Pygmies%20Extinction.htm | Nimeke = The extinction of the Australian pygmies| Tekijä = Windschuttle, Keith & Gillin, Tim | Ajankohta = 6/2002| Julkaisija = The Sydney Line| Viitattu = 10.1.2013 }}</ref>