Ero sivun ”Luettelo Suomen hallitsijoista ja valtionpäämiehistä” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kts. keskustelu. Muokattu vastaamaan historiallisia lähteitä.
Kumottu muokkaus 16275417, jonka teki Velivieras (keskustelu) Keskustelu ei anna perusteita vanhempien hallitsijoiden poistamiselle. Kukaan muu Velivieraan lisäksi ei tätä tukenut.
Rivi 1:
'''Luettelo Suomen hallitsijoista''' sisältää [[Suomi|Suomen]] [[valtionpäämies|valtionpäämiehinä]] toimineet henkilöt.

== Ruotsin vallan aika (1200/1300-luku1150-1809) ==

[[Ruotsin vallan aika Suomessa|Ruotsin vallan]] Suomessa on perinteisesti laskettu alkavan vuoden 1155 tienoilla tehdystä [[ensimmäinen ristiretki Suomeen|ensimmäisestä ristiretkestä Suomeen]], mutta tutkimus on nykyään yksimielinen tätä retkeä kuvaavan [[pyhimyslegenda]]n epäluotettavuudesta. Silti on mahdollista että Ruotsi onnistui saamaan näihin aikoihin jonkinlaisen jalansijan Suomesta.

Ensimmäinen Ruotsin kuningas jolla on mahdollisestikiistattomasti ollut valtaa Länsi-Suomessa oli [[Eerik XI Eerikinpoika|Eerik XI]]. Hänen hallituskaudellaan Suomeen on mahdollisesti vuosina [[1249|1249-1250]] tehty [[Toinen ristiretki Suomeen|toinen ristiretki]], vaikkakaan ainoassa sotaretkestä kertovassa lähteessä, 1320-luvulla kirjoitetussa [[Eerikinkronikka|Eerikinkronikassa]], ei puhuta ruotsalaisista vaan [[Svealaiset|svealaisista]], [[Göötit|gööteistä]] ja [[Uplanti|uplantilaisista]]. Historialliset lähteet kertovat [[Bengt Birgerinpoika|Pentti Birgerinpoika]] toimineen Varsinais-Suomen alueen [[Suomen herttua|herttuana]] ainakin vuodesta [[1284]] alkaen mikä on ensimmäinen kirjallinen maininta varsinaisesta Ruotsin hallinnosta Suomen alueella<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Toimittanut Martti Linna|Nimeke=Suomen varhaiskeskiajan lähteitä|Vuosi=1989|Sivu=98|Julkaisija=Historian Aitta}}</ref>.

[[Karjalaiset]] tekivät sotaretken Ruotsiin vuonna [[1257]], jonka seurauksena kuningas [[Valdemar Birgerinpoika|Valdemarin]] pyynnöstä [[Aleksanteri IV (paavi)|Paavi Aleksanteri IV]] antoi ristiretkijulistuksen karjalaisia vastaan<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Toimittanut Martti Linna|Nimeke=Suomen varhaiskeskiajan lähteitä|Vuosi=1989|Sivu=82-83|Julkaisija=Historian aitta}}</ref>. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna [[1275]], [[Karjala]]n ja [[Lappalainen|Lapin]] pakanat piinasivat vielä Ruotsin valtakunnan kristittyjä<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Toimittanut Martti Linna|Nimeke=Suomen varhaiskeskiajan lähteitä|Vuosi=1989|Sivu=89-90|Julkaisija=Historian aitta}}</ref>. Lopulta ruotsalaiset tekivät vuonna 1293 karjalaisia vastaan niin sanotun [[Kolmas ristiretki Suomeen|kolmannen ristiretken]] jonka seurauksena kolme Karjalan [[Kihlakunta|kihlakuntaa]] liitettiin Ruotsiin<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna|Nimeke=Eerikinkronikka|Vuosi=2013|Sivu=99|Julkaisija=Suomalaisen kirjallisuuden seura}}</ref>. Alueen väkivaltaisuudet päättyivät vasta 1323 [[Novgorod|Novgorodin]] ja Ruotsin välillä solmittuun [[Pähkinäsaaren rauha|Pähkinäsaaren rauhaan]].
Rivi 22:
!Kuollut
!Lisätietoja

|[[Tiedosto:Sweartgar I of Sweden relief 2009 Heda Ödeshög (crop).jpg|99px]]
|[[Sverker vanhempi|Sverker I Vanhempi]]
|noin [[1130]] – [[25. joulukuuta]] [[1156]] (noin {{ikä|1130|07|01|1970|1156|12|25}})

|Ulfhild Haakonintytär
Rikissa Puolalainen
|[[25. joulukuuta]] [[1156]] (murhattu)
|Kuului [[Itä-Götanmaa|itägöötalaiseen]] ylimyssukuun.

|[[Tiedosto:Stockholms stads tredje sigill.png|99px]]
|[[Eerik Pyhä|Eerik IX Pyhä]]
|noin [[1156]] – [[18. toukokuuta]] [[1160]] (noin {{ikä|1156|07|01|1970|1160|05|18}})
|noin [[1120]]
|Kristiina Björnintytär
|[[18. toukokuuta]] [[1160]] (noin 40 vuotta) (murhattu)
|Kuului [[Länsi-Götanmaa|länsigöötalaiseen]] ylimyssukuun.

|[[Maunu II Henrikinpoika]]
|noin [[1160]]–[[1161]] (noin {{ikä|1160|07|01|1970|1161|07|01}})
|noin [[1130]]
|Birgitta Haraldintytär
|noin [[1161]] (noin 31 vuotta) (sotakuolema)
|Tanskalainen prinssi, joka nousi valtaan murhattuaan [[Eerik Pyhä|Eerik IX Pyhä]]n.

|[[Tiedosto:Karl Sverkerssons sigill.jpg|99px]]
|[[Kaarle Sverkerinpoika|Kaarle VII Sverkerinpoika]]
|noin [[1161]] – [[12. huhtikuuta]] [[1167]] (noin {{ikä|1161|07|01|1970|1167|04|12}})
|[[1130]]-luvulla
|Kristiina Stigintytär Hvide
|[[12. huhtikuuta]] [[1167]] (28-37 vuotta) (murhattu)
|[[Sverker vanhempi|Sverker I Vanhemman]] poika

|[[Burislev]]
|noin [[1167]]–[[1169]] (noin {{ikä|1167|07|01|1970|1169|07|01}})
(kanssahallitsijana [[Kol kuningas|Kol]],
vastahallitsijana [[Knuut Eerikinpoika|Knuut I Eerikinpoika]])

|noin [[1169]]
|[[Kaarle Sverkerinpoika|Kaarle VII Sverkerinpojan]] veljenpoika

|[[Kol kuningas|Kol]]
|noin [[1167]]–[[1173]] (noin {{ikä|1167|07|01|1970|1173|07|01}})
(kanssahallitsijana [[Burislev]] noin [[1167]]–[[1169]],
vastahallitsijana [[Knuut Eerikinpoika|Knuut I Eerikinpoika]])

|noin [[1173]]
|[[Kaarle Sverkerinpoika|Kaarle VII Sverkerinpojan]] veljenpoika

|[[Tiedosto:Kung Knut Erikssons sigill.png|99px]]
|[[Knuut Eerikinpoika|Knuut I Eerikinpoika]]
|noin [[1167]]–[[1195]] (noin {{ikä|1167|07|01|1970|1195|06|30}})
(vastahallitsijana [[Burislev]] noin [[1167]]–[[1169]],
vastahallitsijana [[Kol kuningas|Kol]] noin [[1167]]–[[1173]])
|[[1140]]-luvulla
|Cecilia Juhanantytär
|noin [[1195]] (46-55 vuotta)
|[[Eerik Pyhä|Eerik IX Pyhä]]n poika

|[[Sverker Kaarlenpoika|Sverker II Kaarlenpoika Nuorempi]]
|noin [[1195]] – [[31. tammikuuta]] [[1208]] (noin {{ikä|1195|07|01|1970|1208|01|31}}), syöstiin vallasta
|noin [[1164]]
|Benedicta Ebbentytär
Ingegärd Birgerintytär
|[[17. heinäkuuta|17.]] tai [[18. heinäkuuta]] [[1210]] (noin 46 vuotta) (sotakuolema)
|[[Kaarle Sverkerinpoika|Kaarle VII Sverkerinpojan]] poika

|[[Tiedosto:Eric the Survivor of Sweden grave detail 2009.jpg|99px]]
|[[Eerik Knuutinpoika|Eerik X Knuutinpoika]]
|[[31. tammikuuta]] [[1208]] – [[10. huhtikuuta]] [[1216]] ({{ikä|1208|01|31|1970|1216|04|10}})
|noin [[1175]]
|Rikissa Tanskalainen
|[[10. huhtikuuta]] [[1216]] (noin 41 vuotta)
|[[Knuut Eerikinpoika|Knuut I Eerikinpojan]] poika

|[[Juhana Sverkerinpoika|Juhana I Sverkerinpoika]]
|noin [[1216]] – [[10. maaliskuuta]] [[1222]] (noin {{ikä|1216|07|01|1970|1222|03|10}})
|[[1201]]

|[[10. maaliskuuta]] [[1222]] (noin 21 vuotta)
|[[Sverker Kaarlenpoika|Sverker II Kaarlenpoika Nuoremman]] poika

|[[Tiedosto:Eric XI of Sweden.png|99px]]
|[[Eerik Eerikinpoika|Eerik XI Eerikinpoika]]
|noin [[1222]] – [[29. marraskuuta]] [[1229]] (noin {{ikä|1222|07|01|1970|1229|11|29}}), syöstiin vallasta
(holhoojahallituksen johtajana [[Knuut Pitkä|Knuut Holmgerinpoika]] 1222–1229)
|[[1216]]
|Katariina Sunentytär
|[[2. helmikuuta]] [[1250]] (noin 34 vuotta)
|[[Eerik Knuutinpoika|Eerik X Knuutinpojan]] poika

|[[Knuut Pitkä|Knuut II Pitkä]]
|[[29. marraskuuta]] [[1229]] – [[1234]] (noin {{ikä|1229|11|29|1970|1234|07|01}})

|Helena Pietarintytär Strange
|[[1234]]
|Kaappasi holhoojahallituksen johtajana vallan alaikäiseltä [[Eerik Eerikinpoika|Eerik XI Eerikinpojalta]].

|[[Tiedosto:Eric XI of Sweden.png|99px]]